perjantai 27. syyskuuta 2013

Näyttää siltä, että..

Meillä asuu kohta pari pupua. Kun tässä itse sairastelee, niin koirillekin on pitänyt kehitellä puuhaa. Nyt ne sitten leikkii pupuja tai ehkä ennemmin murmeleita. Hyvin hauskaa on se.

Samalla Reme on treenannut tunnarin pitoa ja sit siihen yhdistettiin kaukojakin. Hyvin menee. Ihan Temppurataa ei saada suoritetuksi, mutta se jää sitten muhimaan kuitenkin.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Lisää treeniä

Ensin aksat. Hyvin meni ja Reme hakee pimeän putkikulman sijaan kepit ja menee ne loppuun asti. Joo. Ihan kiva. Se pimeä putkikulma oli todella vaikea. Pitäis siis treenata. Toinen mitä pitäis taas treenata on se keinu. Eilen saatiin siihen toistoja ja ihan kivalta näyttää ja tuli loppuun asti.

Sit tokoiltiin. Bongattiin ruutua. Sekoittaa sen merkkiin. Kiertää siis oikean alakulman tötsän ulkoa sisään. Lätkä ei toiminut eilen, tosin oli huonosti näkyvä. Suora palkka veti hyvin ja tyyppi oli hiljaa. Hyvät suoritukset siihen siis sillä.

Jatkettiin nettitokojen treenaamista. Ei se tunnari edelleenkään pysy nätisti ja asennot oli vaiketa ja tietty ohjaaja odottaa liian kauan palkkaamisen kanssa. Ihan hyvä tunnarin etsiminen saatiin ja pitää muistaa nopeuttaa palkkaamista. Kyllä se siitä.

Hyvät vibat on paikkamakuusta. Tutussa paikassa (koti) tarjoaa taas jo pään laittamista maahan. On muutenkin rauhallisempi. Jes! Siitä se lähtee. Nyt vaan miljoona toistoa ja homma on keväällä kasassa.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Temppurataa!

Tänään se alkoi! Lentsun temppurata!
Ensin vähän nauratti, mut sitten se hymy alkoi hyytymään. Tähän ekaan temppurataan olikin sitten laitettu aika paljon kaikkea, mitä meillä on vielä vähän vaiheessa. Niinku tunnari, merkki, ruutu ja mitäköhän vielä.. 

Mut ei se mitään me ruvettiin treenimään! Oma tunnari löytyi! (No ei ollut kyllä niitä hämyjä, eli oman jemmaamisella mentiin). Ilmeisesti hieman hämmentävää Reimalle, kun tunnarista meinas taas tulla hammastikkuja. Homma helpottui, kun lisättiin kuvioon seuraaminen ja sitten vielä jäävät. Hyvin se veti ja otekin oli tasaisempi. Olisko huomenna sitten vuorossa merkki tai ruutu lisänä.

Papukin heitteli tunnaria. Ihan ku sillekin voisi vielä rakentaa noudon ja salaisesti mä oon ruvennut aattelemaan BH:n treenaamista kuntoon, sillä olishan se makeeta, jos tuo vielä läpäisisi rauniokokeen.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Rauhallisesti..



On ehkä meidän suurin oppi MM-tiimin leiriltä. Ihana keli ja ihanat ihmiset teki viikonlopusta superhyvän! Opit lyhykäisyydessään:
  • Odotteluun rauha. On vaan maassa ja odottelee siinä. Rakennetaan hitaasti. Ohjaaja maassa istumisesta pikku hiljaa pystyyn.
  • Paikkamakuu, muutettiin jättötilannetta, sillä se oli se kompastuskivi. Uusi jättökäsky ja pentutreeniä jättämiseen. Tällä oli joka kerta hiljaa ja rauhallisena.
  • Rauhoittuminen muutenkin. Iltasella rennoksi ja siihen vihjesanaa pikku hiljaa mukaan. Tämä toivottavasti siirtyy sitten treenauksen jälkeen muuallekin.
  • Jäävät kiertämällä, seuruutus (oma käsky jäävien valmistelevaan osaan), käsky, jos meni oikein palkka, jos ei, niin uusi kierto ja uusi yritys. Liiku rauhassa. Ei ole kiire.
  • Noutoon uusi käskysana. Pitää auttaa viereen. Pienempi kapula. Palautusta ja vauhtia erikseen. Ole tyytyväinen!
Lisäksi tuli itse mietittyä kehään menoa. Rauhaa siihenkin. Jos toiset juoksee kehään saadakseen koiraan virtaa, niin me köpötetään kaikessa rauhassa. Seuraavassa kokeessa meidän teema on "hidastettu filmi". Mennään siis kaikessa rauhassa.
Kuvat Meri Johansson

tiistai 10. syyskuuta 2013

Uudelleen ohjelmointia

Maahanmenon muuttaminen tipahtamiseksi siis menossa ja eiliset treenit meni ainakin tosi hyvin. Intopinkeänä Reima tekee superisti, joten mun täytyy vaan olla skarppina tilanteista, palkasta ja toistojen määrästä. Jes.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Hei me nollataan taas!

Kisoissa taas viikonloppuna! Mentiin vaikka vähän epäilyttikin mitä siellä tapahtuu ja tuleeko taas iso harmistus. Kokeiltiin uusia rutiineja ennen kehäänmenoa vaihtelevalla menestyksellä. Ennen kehään menoa namien tiputtelua maahan ja hengailua. Oli ihan nätisti siinä ja jopa rauhoittui välillä makaamaan. Kova yritys oli saada bongaamaan palloa, mutta se jäi vähän puolitiehen. Juoksutarkastusta ei oikeastaan edes huomannut ja annoin vain olla, kun siinä kerran oli ihan ok. 
Huuto alkoi melkolailla heti, kun riviin päästiin. Eli siinä on joku juttu, mistä sitten ottaa sen paniikin. Huomattavasti nätimmin oli tällä kertaa eikä vängännyt vieressä. Koitin olla vieressä, silitellä ja rauhoitella ja saada bongaamaan palloa, mutta ei Reima oikein siihen pystynyt. Nätisti kuitenkin istui ja siitä sitten maahan kuten muutkin ja huuto päälle. Ei laittanut päätä maahan. Huusi koko ajan, mutta pysyi. Kahden minuutin kohdilla oli käynyt istumassa, mutta päättänyt sitten kuitenkin jatkaa makoilua. Yksi koira oli rivistä lähtenyt kesken kaiken. Hyvä nolla kuitenkin mun mielestä. Piilo oli aika kaukana kuitenkin.

Yksilöliikkeistä ei nollattu yhtään liikettä! JES! 
Seuruu 8,5, haahuili jonkin verran ja ennen liikettä lähti jonkun hajun peräänkin. Vähän poissaoleva. Ei parasta ollenkaan, joku virityksissä meni vähän vikaan nyt.
Jäävien valmistelevat osuudet oli huonoja ja molempiin jouduin antamaan kaksi käskyä. Ekalla käskyllä vaan tiivisti ja paransi seuraamista. Ei myöskään noussut ekalla käskyllä istumaan kummassakaan. 7 ja 7,5. Maahanmenossa mulla on aika voimakas vartaloapukin, mutta seisomisessa en tainnut edes huitaista kädellä.
Luoksari oli hieno, pientä banaania ja ei ihan seinään pysähtynyt, 9.
Kaukot ok, pientä eteenpäin menoa ja toinen istuminen tarvitsi kaksi käskyä, kun just joku häiriö tuli mitä piti vilkaista ja viimeinen maahanmeno oli hiipimistä. 7.
Hyppy oli jännittävä, koska sitä piti käydä haistelemassa ja siinä sitten jo liikkurikin oli, että kutsupa sitä pois ennen kuin nollaantuu. Haukun kanssa sitten yli, 9,5.
 Nouto oli taas perinteinen, innokkaasti kapulalle ja takaisin, metriä ennen mua alkaa hiipiminen ja pureskelu. Tuli kuitenkin sen verran lähelle, että sain otettua kapulan ennen kuin pudotti. Koska ennen liikkurin käskyä, niin siitä penaltia. 7,5. Tää oli ehkä ainoa mun black out, kun en tajunnut sanoa sivu-käskyä. 
Kiljui aikalailla väleissä ja perusasennoissa, mutta yhtään haukkua ei tullut tälläkään kertaa. Vaikutelmasta 7,5.
Yhteensä 135,5 ja kolmostulos.
Hyvä fiilis kuitenkin kaikenkaikkiaan, että mentiin yrittämään. Ei jäänyt mitään kammoa. 
Treenilistalle kuitenkin seuraavat asiat:
- Paikkamakuun ja kehäänmenon valmistelu
- Yksilöliikkeiden kehäänmeno ja tsäpäkämpi aloitus
- Jäävät, kuuntelu
- Noudon loppuosa
- Luoksarin loppuosa
- Kaukojen häiriöt
- Nopeammat perusasennot ennen liikkeitä
- Kontaktitreeniä
- Pallon bongausta

maanantai 2. syyskuuta 2013

Bongaa pallo!

Ei me kauaa jaksettu masentua. Mentiin jo eilen illalla takaisin kentälle treenaamaan. Mutta vaan pallon bongausta. Ja ilman paineita ja odotuksia sehän meni loistavasti. Into pikeänä Reima jumitteli siihen ihan tyynesti. Istui nätisti ja tuijotti palloa. Makasi ja tuijotti palloa. Seisoi ja tuijotti palloa. Jesh. Tässä taitaa olla meidän tän viikon treeniohjelma.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Suuria pettymyksiä tokon parissa

Vuoden ekat kisat vuoden tauon jälkeen. Ja mikä on muuttunut? Ei juuri mikään. 

Käytiin siis piirimestiksissä ja pipariksihan ne menivät. Keli oli kaamea, mutta en mä sitä tästä syytä.

Paikkamakuussa oli namit ja pallot edessä, mutta ei keskittynyt niihin. Inisee heti kun päästiin riviin. Tarjosi maassa oloa, mutta myös töhöili omiaan. Nousi perusasennosta juuri ennen käskyjen antoa haistelemaankin. Jätettäessä oli ehkä sekunnin paikallaan ja sitten pomppasi seisomaan ja siitä sitten hakemaankin sitä jo pois sieltä -->0.
 
Yksilöihin kuitenkin ihan tsemppimielellä. 
Aloitettiin noudolla. Ei lähtenyt hakemaan ensimmäisellä eikä toisellakaan. Yritti ennen kehää varastaa kapulalle, joten muutama treeni siitä ettei sinne varastella aiheutti nyt tämän. Tehtiin nouto liikkeenä kuitenkin ja muuten olisi ollut ihan ok. --> 0.
 
Seuruu ihan ok, jossain vaiheessa jäi johonkin taakse. Muutama perusasento vino. -->8.
 
Maahanmeno: Valmisteleva semi-ok, meni maahan, mutta oli pompannut heti istumaan. Siinä sentään pysyi. Oliko sitten sade ja kylmyys tässä kompastuskivi. -->5.
 
Luoksari: äänteli jätettäessä ja sen jälkeen. Tuli hyvällä vauhdilla, hyvä stoppi, löysemmällä vauhdilla viereen eiku haistelemaan jotain mun taakse. Käskyllä sivulle. -->6.

Kaukot: Ei tainnut mennä ekalla maahan, taas ääntelee. Snadisti tuli eteenpäin, mutta teki muuten hyvät vaihdot. Itse olin näihin supertyytyväinen. -->5.
 
Seisominen: jäi seisomaan, joskin tarvitsi aika ison käsiavun. Taaksepalatessa lähti mukaan. -->5.
 
Hyppy:Olisko lähtenyt pienen äänen kanssa. Hidas istuminen, ehkä kolautti estettä palatessa. --> 7.
 
Kokonaisvaikutus 7, kun äänteli niin paljon. Yhteensä siis 90p. Eka kerta ikinä, kun ei edes saatu tulosta.
 
Positiivisenä mä pidin sitä, että mua ei oikeastaan jännittänyt kehässä eikä Reima haukkunut kertaakaan, joten äänihaaste on edes vähän selätetty. Keli oli aika kaatosade, mutta ei sen pitäis vaikuttaa tekemiseen. Jotenkin tuo nyt oli epävarma, vaikka treeneissä on tehnyt ihan hyvällä sykkeellä. Molempien kehien jälkeen itkin, koska pettymys on niin suuri, koska me ollaan treenattu kyllä. Joka päivä aamulla ja illalla paikkamakuuta ja lähes jokapäivä liikkeitä ja tulos on se, että näytetään siltä ettei mitään oltais tehtykään. 

Paikkamakuussa ei ole oikein löytynyt superhyvää magneettia, vaan Reima vilkuilee lähes poikkeuksetta minua. Ei riitä pallo. Eikä ruoka. Vai eikö niitä vaan ole myyty vielä tarpeeksi? Vaikea sanoa. Paljon puhutaan siitä koiran motivaation rakentamisesta, mutta mites ohjaajan kanssa? Ei ihan huipussaan tämä into nyt ole, kun aherrus ei tuota tulosta. Selitykseksi ei myöskään tässä kelpaa se, että se on russeli.