Joulupallo ja lumisade

Näin vois kuvailla viime viikon edesottamuksia. Perjantaina unohtui pöydälle puuroriisipussi ja vähän muutakin. Kaupassa käynnin aikana tuo puuroriisi oli mystisesti levittäytynyt ympäri keittiötä. Lumisimulaattori siis poikien toimesta rakennettu. Onneksi eivät sentään ole viin pöllöjä, etttä keittämätöntä riisiä söisivät.

Eilen oli töiden jälkeen kotona vastassa joulupallo, joka oli syönyt n.200g suklaata ja juonut siihen sitten toista litraa vettä päälle. Hyvä, että jalat riitti pitämään mahan irti maasta. Papu koitti myös maastoutua sohvan alle, kun huomasi, että huomasin asian. No eihän sillä mahalla mihinkään lähdetä piiloon. Tosin eipä nuo muutenkaan mahdu sinne sohvan alle. No suolapallot sitten molemmille varmuuden vuoksi suuhun ja odottelemaan tuloksia. Reimalla toimikin kohtuu nopeasti, ja Reima voitiin vapauttaa syytteistä todisteiden valossa. Mutta Papu. Ei mitään reaktiota. Ei vaikka odoteltiinkin aikamoinen tovi. Toinen suolapallo sisään. Ei mitään. Takajalat vaan leviää, kun Papu ottaa kunnon odotteluasennon. No kun mitään ei odottelemalla tapahtunut, niin lahdettiin ulkoilemaan, kun kuitenkin ihan virkeitä molemmat olivat. 20 metrin kävelyn jälkeen tuleekin sitten Papulta kunnon suklaaoksu, joka meinaa lentää ohittavien teinien kengille. Siihen se lillu jäi sitten valumaan mäkeä alas.. Pitkin matkaa sitten aina välillä tuli jätettyä suklaalätäköitä ikään kuin merkiksi missä ollaan liikuttu. Onneksi siis suklaa saatiin poistumaan elimistöstä, vaikka näyttikin siltä, että maitosuklaata se oli. Määrä vaan oli aika julmettu. Lenkin lopuksi kotona oli takaisin omiin mittoihinsa palannut russeliherra ja se karvaisempi apulainen.

Hyvää joulua!

Karvaturvat ja alamaisensa toivottavat hyvää joulua blogin lukijoille!

No on niitä onnistumisiakin..

Keskiviikkona Papu haukkui taas mallikkasti treeneissä eli kyllä sieltä se ilmaisu irti saadaan raunioille. 

Lauantaina kirmailtiin Sporttiksella Tuuli Liuhdon opissa. Rata ei nyt sinällään ollut mikään superkinkkinen, joskin muuta kohta löytyi, jossa piti ajoituksen pelata jo edeltävillä esteillä. Hyvin toimi alkuun sivulähetys eli sen osaa varsin mukavasti. Jatkossa meinasi oma valssi valua turhan pitkälle, joten sen ajoitus hieman tarkennettiin, jotta saatiin tiukka käännös esteelle. Sitten melkein paahdettiinkin tuhatta ja sataa tekemään suoran kautta välistä vetoa. Tässä taas oli ohjaus myöhässä, mutta saatiin sitten kohdille ja hyvin irtoaa rekku estettä suorittamaan jaakotus/japanilaisella eli irtoaa taaksepäin käden mukaan vaikka mulla jo jalat vie seuraavaa estettä kohti vastakkaiseen suuntaan. Siitten olikin edessä päivän pikapyrähdys, kun piti saada koira suoralta putkelta esteen takaakiertoon. Jos ennen putkea olevaa estettä ei tarpeeksi ajoissa irrottanut koirasta, oli auttamattomasti myöhässä takaakiertoa tyrkkäämässä ja koirahan meni suoraan. Ensin ei ihan usko riittänyt, mutta kyllä se sitten saatiin toimimaan. Seuraava kinkkinen kohta oli kepeille vienti, joka tuli todella vaikeassa kulmassa ja samaan syssyyn pitäisi lähteä tekemään takaaleikkaus keppien toiselle puolelle. No tämähän ei nyt sitten ottanut sujuakseen, joten tätä täytyy treenailla omissa treeneissä. Seuraavaksi takuttiin putken pimeän pää kanssa, joka tulee myös treenilistalle. Muuten kyllä varsin jouhevasti meni Reima ja vauhtia riitti. Loppuun otettiin vielä erikseen irtoamisia ja saatiin niitäkin sujumaan mallikelpoisesti. Tykkäsin siitä kovasti.

Umpihankea

noin niin kuin kuvainnollisesti. Vaikeaa on ollut ja tullut taas mietittyä harrastamisen järkeä, pään hakkaamista seinään ja josko sittenkin ne pehmolelukoirat olisivat minulle rodultaan oikeita. 

Ensin Papu käyttäytyi huonosti: ilmeisesti pelästyi jotenkin vesikoira Martan murahdusta ja arvaahan sen mitä sitten tapahtuu. Onneksi suurempia vammoja ei tullut fyysisesti, mutta henkisesti sitten vammat olivatkin suurempia - lähinnä minulle. Kummallinen oli taas käyttäytyminen, kun olivat jo Martan kanssa hetken siinä hallissa pyörineet ihan kavereina ja Martakin ihan aiheesta huomautti, kun Papu oli hieman turhan paljon kiinni peräpäässä. Tapahtunut oli minulle niin suuri pettymys, että itkuhan siinä tuli. Yleensä nartut ovat olleet ihan ok, mutta nyt taas sitten vedettiin matto jalkojen alta. Ei kai tuo tuosta enää miksikään muutu. Toiveissa olis ehkä ollut BH-kokeen suorittaminen, mutta en mä kestä ajatusta siitä, että Papu lähtis siellä uhittelemaan parhaassa tapauksessa jollekin rotikalle. Henkihän sillä siinä lähtis. 

Tällä viikolla makkaraleiriltä kotiutui taas hieman holtittomat koirat ja välillä onkin sitten keskusteltu siitä, kuinkas sitä käyttäydytäänkään. Ei nyt mitään pahaa, mutta lenkin suunnan määräämisestä on keskusteltu ja siitä, että pitääkö ohittaville koirille sanoa jotain vai jätetäänkö ne ihan rauhaan. No nyt ollaan taas jo päästy takaisin päiväjärjestykseen ja mun nenä määrää suunnan lenkillä eikä niille muille koirille sanota mitään. No Reiman holtittomuus jatkui agitreeneissä. Tai no ei sitä välttämättä ihan holtittomuudeksi voi sanoa. Pääasiassa se oli kuitenkin ihan hanskassa. Mitä nyt melusi taas niin himskatisti ja lukitsi vääriä esteitä. Eikä se väärä estekään nyt niin  käsittämätön juttu ollut, kun putkiansa oli viritetty keppien sisäänmenoon. No hermothan siinä mulla meni ihan aluksi siihen huutamiseen. Hävettää se. Sitten hinkattiin sitä kepeille menoa. Alun pakkovalssit ja välistä vedot menivät oikein vauhdikkaasti (jos käsi ei laskenut), mutta viimeiseltä esteeltä sitten lukitsikin sen putken lähes tulkoon aina. Ei puhettakaan, että olisi edes miettinyt keppejä tai kuunnellut ohjeita. Sinne sujahti aina aivan sukkana. Samaahan tapahtui pari viikkoa sitten myös. Ei auttanut vaikka laittoi ihmistä eteen. Lukitsi sen putken aina kuten lämpöhakuinen ohjus. No eihän se nyt tavallaan huono juttu ole, että imua riitti ja itsenäisestikin menee. Parempi se ehkä näin on kuin, että varmistelisi jokaista estettä, mutta nyt pitäisi se hieno säätö löytää tuohon. Ehkä pitää vaan ottaa treenilistalle keppien hakemisia taas muistutuksena asiasta. Ärsyttävää se silti on.

Masentaa, kun noiden molempien kanssa on tehty duunia ja tulokset on lähes olemattomia. Tuntuu vaan niin hassulta toisaalta vaan harrastaakaan. Tai ainakin se on mulle vaikeaa. Pitää olla tavoitteita ja check pointeja kuten kisoja. Mikä idea treenaamisessa muuten on? Ja sitten voi miettiä sitä, mitä Pörsti joskus sanoi:"kuka hullu ottaa terrierin harrastuskoiraksi?". Niin. Puhumattakaan siitä hullusta, jolla niitä on tällä hetkellä kaksinkappalein. Niin. Olisko sitä voinut helpommallakin päästä?

Vuoden 2011 tavoitteista ja tuloksista..

Tässä vaiheessa vuotta niitäkin voi jo käydä läpi, kun tiedossa ei ole enää kisoja loppuvuodelle.. 

Tavoitteet vuodelle 2011Papulle:

• Kunhan saataisiin terveys kuntoon. Toivoisin vähemmän tassutulehduksia ja selkäkipuja. Jotain edistystä tässä on ollut (kop kop). Back on track on ollt nimensä mukainen ja pitänyt koiran kunnossa. Toistaiseksi ollaan selvitty tästä syksystäkin ilman tassutulehdusta. Takapäähän haetaan edelleen lisää lihasta, jotta se pomppaaminen sujuu paremmin.
• Jokunen startti agilityssä, joskin taitaa olla mahdottomuus saada Papua nousemaan 2-lk:aan. Tai viimeistään siellä tie nousee pystyyn. Kaksi starttia otettiin alkuvuodesta ja sitten jäätiin miettimään hyppytekniikkaa. Molemmilta radoilta toki saatiin tulokset, mutta ajat eivät olleet ihan priimaa. Tästä jatketaan ja etsitään niitä työkaluja koiralle selvitä esteistä, kun tuo rakenne ei siihen hommaa ole maailman paras. Kovasti on kuitenkin tullut lisää itseluottamusta Papulle, kun ilman rimoja ollaan menty. Kyllä se tästä vielä.
• Toivottavasti saadaan jatkaa raunioilla käymistä, kun se tuntuu koirasta niin mukavaa olevan.Raunioilla ollaan käyty edelleen ja se on Papun ihan ykkösjuttu. Nenää toimii ja koiralla on kivaa. Haukku pitää vielä saada mukaan.
• Kotitokoillaan jonkin verran. No kotona ollaan tokoiltu ja uusia temppuja opittu.

 

Tavoitteet Reimalle 2011:

• Tokosta vielä 2x1-tulos eli TK1 ja avoimen luokan korkkaus, voittajan liikkeiden kasaamisen aloittaminen. Äänen jos sais kytkettyä pois päältä, kun lähdetään hommiin, niin kiva olis. Ääntä ei olla saatu pois eikä saatu kuin yksi 1-tulos. Tosin se tuli aivan oikeaan paikkaan piirinmestaruuskisoissa ja 3.sijalle tultiin sekä kp kaupan päälle. Yhteensä käytiin kisoissa 7 kertaa: 3x3-tulos. 3x2-tulos ja 1x1-tulos. Kakkostuloksilla jäätiin muutaman pisteen päähän siitä ykkösestä. Hauskaa oli myös kisata SM-kisoissakin Tending-koirien keskellä. Voi-liikkeitä ollaan tehty ja hyvin toimii niissä. Ehkä noi alempien liikkeet on Reimasta vaan niin lapsellisen helppoja, ettei se jaksa keskittyä..
• Agility: kontaktit, Kontaktit ja KONTAKTIT! Tehokurssitusta tähän. Tästä lähtee meidän virheiden ja hyllyjen määrän karsiminen. 3-luokkaan nousu taitaa mennä kesähommiksi! (Liisa & Topi, ei siis kannata pidätellä sitä hengitystä odotellessa :) Nollia pitää pystyä tekemään enemmän! No ei onneksi tullut sanottua minkä kesän hommiksi tuo nousu menee. Se ei ainakaan ollut tämä kesä. Harvassa oli ne kerrat, jolloin kontaktivirhettä ei olisi tullut. Treenaamista jatketaan siis tämän suhteen. 25 starttia mahtui tähän vuoteen. Yksi luva löydettiin hyppäriltä.
• Näyttelyt: Jos sopivia tuomareita löytyy, niin näytille mennään. Jos nyt yhden sertin jostain sais metsästettyä. Ehkä. Kuudessa näyttelyssä käytiin: 1xH, 5xEri, 4xSA, 5xsijoitus luokassa, 2xPU3. Serti jäi siis saamatta.

 

Mian tavoitteet 2011:

• Harjoitukset jatkuu agilityn ja tokon parissa. Agissa on tiedossa ainakin Anjan kurssia ja tokossa maajoukkuerinkiläisten vinkkejä. Agilityä treenattiin ainakin Anjan, Teemun ja Tuulian opissa. Hyppytekniikkaa ollaan opeteltu Ulla Kaukosen kanssa, Motivointia Vappu Alatalon ohjaamana, tokoiltu Korrien kanssa useampaankin otteeseen ja Lentsultakin vinkkejä saatu.
• Agility koulutusohjaajakurssi taitaa tulla tänä vuonna suoritetuksi, joten siinä riittää sitten tekemistä joksikin aikaa ja sen myötä varmaan sitten kouluttelemisia silläkin saralla. Kurssi ja harjoittelut suoritettu, mutta lomake vielä lähettämättä hyväksyttäväksi.
• Kunpa keksisin Papun kanssa toimimisen avaimen. Sydän särkyy, kun toinen on niin surullisen hahmon ritari lajissa jos toisessa. Rauniot on niin Papun juttu ja agikentälläkin alkaa tarjoamaan tekemistä ja vauhtia on löytynyt. Lämmittää sydäntä!
• Kiva meininki kentillä ja hermot pitää, vaikka koirat välillä vähän urpoilisikin. No tämä vähän vaihtelee. Reiman kanssa on mennyt hermot agiradalla, kun se vire vaan karkaa jonnekin taivaisiin ja kontaktit paukkuu. Ohjattavissa tuo pysyy silti hyvin, joten ihan toivotonta meno nyt ei kuitenkaan ole. Tokossa on ottanut jotain ihme hajua tai bongaillut agiesteitä ja keskittyminen herpaantunut. No ohjaajan huumorintajua on ainakin tässä vaiheessa sitten lisätty. On se itkukin tullut, kun niin paljon harmittaa, että koira ei toimi kokeessa, vaikka kotona ja treeneissä tekeekin kaiken hyvin.

Siinäpä ne kommentit. Ensi vuoden tavoitteita pitää vielä vähän miettiä, mutta eiköhän nekin sitten julkaista vuoden alussa.

Tällä viikolla on treenattu pariin kertaa agilityä ja tottisteltu ja kettistelty. Torstaina Ulla katteli taas meidän menoa ja positiivista kyllä, niin kehitystä oli tapahtunut. Reimalla aika hyvin paketti alkaa olla kasassa, tosin etäisyyden arviointia pitää vielä treenata ja saadaan alkaa ottamaan liikettä mukaan hyppytreeneihin. Mukana meillä oli tuolla treeneissä Viewtainerit, joista koirien ei pitäisi saada itse nameja, mutta nää neropatit oppivat ottamaan avautuvan pään korkin pois n.puolessa minuutissa. Jeps.