Näytetään tekstit, joissa on tunniste Palkinnot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Palkinnot. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Valmennusta ja kisoja

Perjantaina keräännyttiin alueellisen valmennusryhmän kanssa tällä kertaa Ojankoon treenailemaan. Tällä kertaa testailtiin taas lisää koiria ja omaa rytmitystä. Treeninä kaksi estettä kuuden metrin välillä ja siinä sitten tehtiin valssia, pyöritystä ja takaaleikkauksia. Vaikeaa oli. En tiedä miksi. Meillä tämä tehtiin ihan lopuksi, joten olisiko sekä koira, että ohjaaja jo olleet hieman väsähtäneitä. Valssiin oli minun todella vaikea löytää rytmiä, mistä sitten johtui se, että Reima kääntyi huonosti. Vaikeaahan se on, jos toinen harppoo ja toinen tikuttaa menemään. Niinun tikutus kouluun täytyy tästä varmaan lähteä. Pyöritykset ok ja takaaleikkauksetkin ihan ok, vauhtia hieman puuttuu kyllä Reimalta.

Testattiin myös etenemistä suoralla. Reimalla ei ollut eroa oikeastaan ajassa siinä juoksinko vieressä vai tuliko kutsulla. Kutsulla keskittyi tosin paremmin etenemään ja hyppäämään.

Rataa tehtiin pätkä ja kuinka hyvää treeniä onkaan opetella olosuhteiden pakosta rataa ilman numeroita. Melko hyvin päästiin etenemään. Yhdessä kieputuskohdassa olin aika huolimaton ja Reima tulikin sitten esteen takaisin. Piti tehdä sylivekki, mutta se jäi sitten melkolailla huonoksi tyrkkäykseksi ja niistottomaksi niistoksi. Hyvä vinkki saatiin meidän tekemiseen, että siihen kohtaa sopisi meille parhaiten pyöritys-valssi. (Sitä ollaan nyt sitten viljeltykin kisoissa ja treeneissä). Kepeillä oli pieni ongelmia, kun kulma oli aika haastava. Treenilistalle: keppikulmia, irtoamisten vahvistamisia, kahden esteen treenejä.

Toki testattiin taas myös ohjaajia kosketa törppöä-kisassa ja z-juoksussa. Törppökisassa välimatka 3m ja aikaa 40 s, tehdä niin monta kosketusta kuin ehtii. Ehtiihän siinä: 33 kertaa. Ryhmän paras taisi olla 36. Z-juoksussa juostiin sakarat 10m ja 90 asteen käännös ja täyskäännöksellä takaisin. 16s meni tällä kertaa tähän. Nopein kipaisi 14 sekuntiin tämän. 

Reidet tukossa oli hyvä lähteä lauantaina kisaamaan Vihtiin. Seppo Savikon radat, jotka olivat ihan mukavia. 1.rata: Keinulta tuli alastulosta 5 vp, kun ei oikein malttanut odotella, muuten ihan kivaa etenemistä tosin 0,5s yliaikaa.
2.rata: kontaktit ok, kun muistin käskyttää ja loppusuoralla sain ohjattua esteen väärälle puolelle juuri kun kuuluttajakin kuulutteli puhdasta rataa. No eipä haittaa yliaikaa tuli tässä 2,8s.

No yrittänyttä ei laiteta, joten tänään taas kamat kassiin ja kohti Kivikkoa. En ollut ollenkaan tajunnut, että maksit suorittivat rataa ensin, joten ihan kiva yllätys oli päästä vaihteeksi katsomaan muiden ohjausvalintoja. 1.rata: alkuun tarvittiin malttia, jotta koira tuli 2.esteen hyvin ja siitä piti ehti sitten kepeille. Oli suoraa putkea ja A&putki erottelua. Vaan eipä ollut ongelmaa meillä. Nätisti tuli ja maaliinkiin ehdittiin ennen ihanneaikaa! Tuloksena -1,5s, 0, 2.sija ja luva. Vihdoinkin! Huonoille ei hävitty sillä voiton vei Erja ja Tabe! 2.rata aikalailla sama kuin ensimmäinenkin, mutta toisinpäin. Kontaktit oli vähän hilkulla, mutta kuunteli kuitenkin. A:lta tuli läpi ja pienellä kiirellä ehdittiin kuitenkin takaakiertoon. Pieni harhailuhetkin multa ja jatkettiin. Puomilla kuunteli, joskin livahti hippasen ennen aikojaan, jolloin valssin muuttui takaaleikkaukseksi. Loppuun päästiin yleisön hurratessa, kun 0-rata tuli.. tosin myös 0,2s yliaikaa. Pöh. Olispa tuon voinut nyt nipistää vielä pois. Tällä pääsi kuitenkin 3.sijalle kisassa. 

Ihan hyvä viikonloppu, kun kuitenkin 3/4 kisasta oltiin palkintopallilla. Mukaan tarttui kisalahjakortteja, 3 kg ruokaa, leluja, makupaloja parisakin eri muodossa. Hyvä näin. Kerrankin pystyttiin tekemään hyvät radat peräkkäin! Suunta nyt ensin fyssarille ja sitten miettimään miten se nopeus saataisiin kohdilleen. Kuitenkin tiedossa on, että potkua Reimassa on ollut enemmänkin.

maanantai 28. helmikuuta 2011

Viikon pläjäykset

Maanantaista taisin jo kirjoitella, joten siihen ei tarvitse varmaankaan palata. Normitreenit silloin ja Reima toimii aina silloin superhyvin kun eniten sen taitoja epäilen. Heh. On se vitsikäs.

Keskiviikkona taidettiin käydä jäällä. Kivaa oli, mutta koirille vähän rankkaa, kun hangessa joutuu loikkimaan. Tässä täytyy vähän varoa Papun selkää, ettei mene liian jumiin juoksentelusta.

Torstaina otettiin Reiman kanssa tuplatreenit, kun pääsimme taas tuuraamaan Niinun tunnille. Hyviä juttuja siellä tehtiin taas. Aloitettiin sivuirtoamisen treeneilulla, joka taas osoittautui Reimalle ihan iisibiisiksi. Hyvin pystyi lähtettämään hyppäämään esteen vaikka alussa olinkin 1-2 metriä Reiman takana ja metrin sivulla. Hyvin hakee esteen, kunhan se on kiertämällä ensin merkattu. Putken ja puomin erottelu oli haastavasti tehty, kun puomi oli putken päiden välissä ja syvemmällä. Siinä sitten aikammamme mentiin putkea putken perään, mutta löytyi se puomikin. Pieni Ärsyttävä Rekku (PÄR) teki myös täydelliset kontaktit tällä kertaa treeneissä. Ihan kuin niissä ei olis ikinä mikään vialla ollutkaan. Pysähtyi aina kuin seinään.

Pöydän treenaaminen on hieman unohtunut ja Reimalle se onkin vähän haastavaa, kun pitäisi malttaa odottaa. Tätä pitää muistaa treenata lisää. Muuten ei mitään ongelmia putken suiden ohi kulkemisissa ja muutenkin varsin reipas oli.

Toinen treeni oli backlappia, jossa sitten ohjaaja haki ajoitus tovin jos toisenkin. Toiseen suuntaan sujui luonnollisesti paremmin kuin toiseen. Muistetaan vaan pitää se käsi vaakatasossa eikä huidota kattoon. Vinkupallolle jouduttiin tässä kohtaa sanomaan heippa, kun se meni kahtia.

Illan treeneissä otettiin hiki pintaan juoksemalla puomin suorittamiseen vauhtia. Kerran saatiin Reima siinä mokamaan ja päästiin torumaan. Muuten taas toimi kuin junan vessa. Papun kanssa tehtiin pientä hyppysarjaa ja korjattiin banzai-loikkaa. Hyvin haki oikeat askelvälit. On se kyllä kumma koira, kun taas oli ihan erilainen kuin kisoissa. Kai se kisahälinä vaan sitten tekee siitä epävarman. Pitää sitten varmaan ottaa Papua enemmän turistiksi kisoihin, jotta tottuu siihen.

Perjantaina rekut sai levätä, kun olin kouluttelemassa hallilla koko illan. Varpaat oli aika kalikat, kun sieltä vihdoin kotiin pääsin. Taidettiin illalla kuitenkin vielä vähän saavitella koirien kanssa. Näköjään ollaan tehty aika paljon noutoa, kun molemmat tarjoaa kipon suuhun ottamista sen sijaan, että tunkis sinne saaviin jalkojaan. Hupsuja!

Sunnuntaina ulkoiltiin Hanhilahdessa ja Reima melusi sydämensä kyllyydestä. Onneksi keskittyi sentään välillä lumen kaivamiseen ja keppien pilkkomiseen. Papu laski mäkeä ja kaivoi kuoppaa Kiinaan. Kuvia tästä tulee heti, kun kamera saadaan tyhjennettyä.

Illalla vielä Lauttasaaren koirakerhon vuosikokoukseen, jossa valittiin taas jatkamaan hallituspestiä. Illan iloisin yllätys tuli vuoden koirakilpailuissa: Reima tuli vuoden tokokoirakilpailussa 2.sijalle ja kotiin saatiin kantaa vuoden tokotulokas pysti! Jee!