No vaikka ja mitä. Ensinnäkin on treenattu. Bondin kanssa nyt erityisesti ja Reimakin on päässyt treenikentälle. Papu on myös ollut mukana hallikerroilla pariin otteeseen ja tehnyt sitten hieman aksaa ja ärissyt lelulle. Kaikesta on nautittu ja hauskaa riittänyt.
Bond on ollut MM-tiimin leirillä ja suoriutunut siellä varsin mallikelpoisesti. On käyty Lentsun yksärillä (johon ehdittiin täpärästi, kun kaasujalka oli himpun verran normaalia raskaampi, kun puupää omistajalle tuli joku aivopieru lähtemisajan suhteen). Yksäriltä saatiin hyvät vinkit viedä liikkeiden ketjutusta eteenpäin ja homma onkin toiminut. Lisäksi ollaan näiden treenien jälkeen treenattu jännitystä ja hiipimistä. Hiipiminen menee superkivasti, mutta jännitteen kanssa on vähän haasteita, kun pitäisi pystyä näkemään se yhden korvakarvan värähdys siinä vasemmassa korvassa ja ihan korvan juuressa. Tiedät kai, just sen. Niin just se. Se siinä. Ei se. Ku tuo.
Aksaa on tehty ja A:lle kontaktien suoritus saatu valmiiksi. Puomilla ei sitten olekaan oikein hajua, mutta hirveän ylpeä on suorituksestaan kuitenkin aina. Lisäksi sieltä puomilta voi kivasti katella ulkokentällä kaverin treenejä toisella kentällä. Sitten on käyty astutusreissulla Lahdessa. Eiku Joutsenossa. Tai oikeastaan Imatralla. Ihan siinä Ruokolahdella (ei ollut leijonia) ja oikeastaan ihan rajan vieressä. Rakkauden hetelmät kypsynevät syyskuun loppuun mennessä. Kun ne hetelmät oli saatu alulle niin siitähän sitten kannattaa kurvata kotiin ja kotoa puolen tunnin stopin jälkeen aksakisoihin. Niihin ihan ensimmäisiin virallisiin. Siellä voi sitten radalle mennessä muistaa vaikka sitten, että taas on unohtunut opettaa ne kuulutukset. No fiksu rekku on iltasella jo ehtinyt unohtaa morsmaikun ja vilkaisee vain kaiutinta, että kukas se sieltä juttelee, kun tässä lentoolähtölupaa odotellaan. Lentoonhan siitä sitten lähdettiinkin. Koska Bond oli esitellyt lämppäesteillä Bolt-maista vauhtia, niin päätti sitten ohjaajakin kirmaista varmuuden vuoksi. Kiirehän siinä pienelle koiralle tuli ja hylly taisi tulla 5:lle esteelle, kun siinä hötäkässä ei ehtinyt rengasta suorittaa ja muutenkin oli paljon kivempi paukata muurille. Eipä mitään otettiin rengas uudestaan ja jatkettiin eteenpäin. Ohjaajalla oli vähän huonoja ohjausvalintoja eikä se loppuratakaan ihan mennyt tuomarin suunnitelmien mukaan, mutta meitä se ei haitannut. Tsempattiin maaliin asti ja ihan voittajia oltiin, kun uskallettiin korkkaamaan kisaura. Hymyt oli molemmilla korvissa, kun jäähdyttelylenkkiä vedettiin Konalassa (ja mietittiin, että mahtaako se varoiteltu itsensäpaljastaja hypätä meidän eteen jossain vaiheessa. Ei hypännyt.).
Sitten on pyritty HSKH:n tehisryhmään tokoamaan ja tuloksia odotellaan edelleen. Taidettiin olla reilusti vanhin pyrkijä siinä joukossa ja jos ei tästä muuta nyt kostuttu, niin hyvät kisamaiset treenit saatiin. Mahtava fiilis oli tehdä seuraamista auringonlaskussa ja Bond toimi superisti aina neljäntenä liikkeenä olleeseen luoksariin asti. Silloin iski jännitys, kun vakava tuomaristo katsoi pientä yksin jäänyttä koiraa ja pitihän sitä sitten lähteä minun perään. No ei muuta kuin uudestaan ja sillä saatiin homma onnistumaan. Illan alussa oli myös tehty paikkikset, jossa vieruskavereilla oli hässäkkää, jos toista. Toinen istui ja sitä käytiin korjaamassa ja kolmas kaveri taisi lähteä pariinkin otteeseen. Bondille tuli alkuun aivopieru, kun sieltä kentältä löytyi nakki ihan vierestä. Tämä korjattiin ja sitten loppuhomma menikin häiriöistä huolimatta hyvin. Hyvä fiilis jäi tästä.
Muuten on ollut onnistumisia treeneissä: aksassa meni 27 estettä putkeen, hienoja pätkiä oli HSKH:n agilityleirillä Vitikaisen Tiian treeneissä ja Inkilän Leenalta saatiin vinkit puomin kontaktin treenaamiseen. Tänään tokoiltiin Mari Leiviskän opissa Turussa ja Bond oli yllättävän rauhallinen ja keskittyi tekemiseen vaikkei mitään vauhdikasta tehtykään. Sydäntä lämmitti myös useamman kommentit siitä kuinka ollaan kehitytty eteenpäin. Me like.
Reima: On ottanut melko iisisti, mutta tokoa on tehty välillä ja kumma kyllä oman asenteen muutos näkyy koirassakin. Kivoja treenejä ja ilman ääntä ollaan vedetty ja onhan se hieno. Rebbe täytti myös jo 10-vuotta ja sen kunniaksi käytiin parturissa ja aksaamassakin. Ihana kylkiäinen on lämmittänyt niin sohvannurkkaa iltaisin kuin sänkyä öisin.
Papu: Papu on ollut mukana menossa ja Pellinkiinkin hän pääsi erikoislomalle ihan yksin. Voi sitä nauttimisen määrää, kun toinen otti hepulit, kun perille päästiin. Nautiskelija on pitänyt kiinni saavutetuista eduistaan ja istuu edelleen mielellään vahtimassa vanhemmillani ruuanlaittoa keittiössä keskeisellä paikalla ja nauttii auringosta terassilla.
Surkeampi sattumus oli vinkuva koira, joka lopulta pissasi verta. Tunnetusti koirat sairastuvat sunnuntai-iltaisin, joten päivystykseen siitä lähdettiin Mevetiin. Onneksi siellä ei ollut jonoa ja potilaskin oli varsin reipas eikä häntä meinattu uskoa 12,5-vuotiaaksi. No virtsanäytteen tulos oli selkeä --> tulehdus. Varmuuden vuoksi vielä ultrattiin ja lääkärin arvio oli, että rakossa olisi mahdollisesti kasvain. Kaupan päälle pieni epäsäännöllinen sivuääni sydämessä. Itkuhan siitä sitten tuli. Potilas aloitti antibiootit ja omistajan päässä myllersivät ajatukset. Tulehduksen aiheuttaja osoittautui kinkkiseksi bakteeriksi ja antibiootit menivät vaihtoon parin päivän päästä. Hetken aikaa homma näytti menevän hyvin ja potilaskin näytti paranevan. Reilun viikon päästä ekasta lääkärikäynnistä kuitenkin taas virtsan mukana oli verta ja pohdinnassa oli, että mitäs nyt. Pienen konsultaation jälkeen todettiin, ettei lähdetä päivystykseen, koska siellä ei kuitenkaan mitään tällä hetkellä pystyttäisi tutkimaan ja potilas oli kuitenkin ihan hyvässä vedossa.
Seuraavalle päivälle kuitenkin varattiin aika sisätautilääkärille. Hieman unettoman yön jälkeen koira lääkäriin ja pissatesti oli puhdas, mutta ultrassa löytyi virtsakiviä, mutta tämä lääkäri taas ei löytänyt kasvainta rakosta. Lääkäriltä arvio siitä kannattaako leikata ja eiku rekku leikkauspöydälle. Kivet saatiin pois ja ne hajosivat niitä pois imettäessä. Melkoinen on arpi rekun vatsassa ja pöpperöinen koira veti lähtöpissat klinikan kynnykselle. Sitten alettiin jännittämään parantumista. Seuraavana päivänä haavan vierustaan muodostui tulitikkuaskin kokoinen pahkura ja siitähän taas paniikki repesi ja eikun näyttämään koiraa klinikalle. Kolmen tunnin odottelun ja missatun ratsastustunnin jälkeen todettiin omistajaa rauhoittavasti, että ei hätää. Koira ei vain ole liikkunut vielä kovin paljon vaan ollut paikallaan, joten nestettä on siitä johtuen kertynyt kyseiseen kohtaan. Suihkuttelulla ja kun liikkuminen lisääntyy niin pitäisi sen patinkin hävitä. No olihan se jo tässä vaiheessa pienentynyt kolmasosaan. Mutta parempi katsoa kuin katua.
Tästä seuraavana päivänä selvisi, että kivet rakossa olivat johtuneet saadusta antibiootista, joten sitten lähdettiin selvittämään antibiootin vaihtoa. No ei ollut helppoa tämä, kun antibiootit määrännyt lääkäri oli eri klinikalla kuin koiran leikannut lääkäri. Lisäksi hän oli sairaana. Hoitajalta saatiin kuitenkin vinkki huolehtia koiran juottamisesta, jotta rakkoon ei pääsisi muodostumaan bakteereita. Ei muuta kuin työtä käskettyä. Papuhan ei tosin ole juomari, joten keinot oli tähän keksittävä ja jogurtti- tai tonnikalavesi kelpasi. Jopa siinä määrin, että edessä olikin sitten unbelievable suihkulähdeshöw. Aamulla töihin lähdöstä ei tullut mitään, kun virtsantulolle ei vaan tullut loppua. Päivän eka työpalaveri sitten hoituikin koiraa ulkoiluttaen lähipuistossa. Pyjamahousuissa ja vesisateessa. Loppupäivän kolme muuta palaveria hoidettiinkin sitten vanhimmiltani, jossa Papu sai olla ulkona pihalla hoitamassa asioitaan. Pissiä riitti sinä päivänä useammalle matolle, lattiatyynylle, autoon kuin lattiallekin. Suurin osa kuitenkin myös ihan ulos pihamaalle. Mutta ei jäänyt bakteeri poikineen rakkoon muhimaan ja oltiin onnellisia siitä, että virtsaus ainakin pelaa. Seuraavaksi sitten jännättiin suolen toimimista ja voi sitä ilonpäivää, kun tästä ilmoituksen tekstiviestillä sain. Tunnetusti Papun kakkapaikat ovat hyvinkin katoava luonnonvara puhumattakaan siitä, että vielä leikkaushaava on toimitusta vaikeuttamassa. No kaikki alkaa näyttää jo varsin lupaavalta ja pienen pommituksen jälkeen sain vielä ne kolmannet antibiootitkin matkaan. Papu on toistaiseksi vanhemmilla toipumassa, sillä potilas selkeästi varoi ja ärsyyntyi Reiman ja Bondin oleilusta lähettyvillään. Ehkä tästä sitten taas selvitään.
Loppukiteyksenä tämän kaiken jälkeen se, että muistetaan nauttia näiden karvakamujen kanssa puuhastelusta ja tehdään mielummin juttuja tänään, kun niin kovin helposti se voikin olla huomenna jo myöhäistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti