Life is ten percent what happens to you and ninety percent how you respond to it.

Tällä viikolla on ollut haastetta, jos toista. Reme on ollut sekaisin hormooneista, joten homma kallistuu nyt siihen, että Tardakia ei enää tuohon tuupata vaan lähtee palleroiset. Tyyppi on tällä viikolla huudellut mun perään eikä ole meinannut rauhoittua. Epävarmuutta ja tukalaa oloa ilmeisesti ja tukihenkilöä olisi kaivattu. Yhtenää päivänä oli pissit matolla. On ollut rauhaton ja muutaman kerran turhankin ärtsy muille. Epäluotettava.

Bondi taas on syönyt vaihteeksi keppejä ja oksentanut yöllä. Aamulla söi lelun muoviosia eikä oksentanut, kun olisi pitäny. Niin ärsyttävää.Koirapuistossa on käyty ja juostu vinttikoirien kanssa ja bernipentua pakoon. Bernille näytti hampaitakin, kun tuntui turhan innokkaalta ja isolta. Tänään pelästyi kotona jotain ja tunnin paniikissa. Epäselväksi jäi oliko kyseessä joku ääni vai keittiöpuuhista tullut savu.

Ainoa järkevä tuntuu olevan Papu. Papun maailma ei paljoa järkähtele. Kunhan ruokaa tulee, niin kaikki on hyvin.

Helppoja juttuja on treenattukin. Nopeita maahanmenoja koko porukalla. Tekivät porukalla merkin kiertoakin ja targetille menoa. Hyvin sujuu. Bondi osaa stopatakin merkille. Kiva. Remen kanssa on tehty vaan helppoja juttuja ja tunnarista luopumista eli namia lentää lattialle ja niitä sitten metsästää. Ainakin näyttää rauhoittavan intoa tunnariin. Tyypit treenasivat myös tyynyillä parkissa oloa, yhden treenatessa. Täytyy sanoa, että mukavan rauhallista oli.

Write it on your heart that every day is the best day in the year.

Vaikka niissä päivissä on omat haasteensa, on niissä myös omat kiitollisuuden aiheensa. Tänään meillä on ollut:

• koira, joka ei halua ulkoilla, koska keli on märkä ja muiden kanssa on ärsyttävä ulkoilla
• koira, joka ei suostu lähtemään ulos, koska edelleen paukkuu. Kohtalon ivaa on se, että muita ulkoiluttaessa ei ole paukkunut, mutta Reiman ollessa vuorossa aina on tullut vähintään yksi jytky.
• koira, joka haluaa ulkoilla. Ei haittaa keli eikä haittaa kaverit. Kunhan ollaan ulkona, koska siellä on kaikkea siistiä.

Näistä haasteista huolimatta on saatu tehtyä hyvät treenit. Remelle rauhoittumista ja tunnarin pitoa. Tunnarin kanssa unohtuu kaikki jännittäminen ja kierrokset menee taas tappiin. Ihan ok niin. Bondi teki seuruuta, maahanmenoja ja m-s-vaihtoja. Hyvältä näyttää ja maahan tipahtaminen on niin makee! Papukin temputteli omia juttujaan kovin innokkaasti.

How did it get so late so soon?

Niin, tuntuu, että joka ilta ollaan jo hyvin huomisen puolella ennen kuin pää koskee tyynyä. Huh. Koitin jo kerran kirjoittaa mitä viikon aikana meille on tapahtunut, mutta bittiavaruus oli taas vikkelämpi ja korjasi kirjallisen tuotoksen parempaan talteen.

Viime viikolla Reme treenasi tokoa. Hyvä meininki, vaikkei ihan täydellistä ollutkaan. Alkaa mennä jo voittajan liikkeet palkattakin. Noudot on jees, lukuunottamatta tunnaria, joka on vielä jännä ja menee silpuksi. Tai no ei silpuksi, mutta kyllä sitä aika kovaa purraan. Tykkään silti ihan mahdottomasti Remen kanssa tekemisestä.
Harmittaa kovasti, kun Reme on niin intona tekemässä pennun treenejä, kun hän ne jo osaa ja siitä aiheutuu sitten myös hieman liikaa kierroksia aina välillä ja homma meinaa keittää Remeltä yli.

Papu oli keskiviikkona taas raunioilla ja superpätevästi tuli taas kaikki pelastettua. Ekalle maalimiehelle suoraan ja kun se oli niin siistiä piti pomppia styroksikasassa ja maalimiehen mahallakin. Haukku lähti hienosti. Toinen maalimies sai tökkäisyn poskeen ja sen päälle Papun propellihäntä hakkasi naamaan, kun toinen koitti löytää sopivaa paikka ja asentoa haukkumiselle. Haukut tuli tässäkin hienosti. Seuraavaa maalimiestä kouluttaja povasi vaikeaksi, mutta höpsis. Papu paineli suoraan piilolle ja antoi paukkua. Viimeistä etsittiin tovi, kun hajua ei oikein tullut. Yleisö jännitti jääkö Papu kiinni betoniputkeen, mutta fiksuliini vaan etsi lyhimmän reitin ja varmisti ettei putkessa ollut ketään. Löytyi se viimeinenkin ja hienosti Papu tarkensi paikankin. On se pätevä! Bondikin teki muutaman maalimiehelle juoksentelun eikä jännittänyt yhtään.

Torstaina mentiin tutustumaan Bondin kanssa aksahalliin ja painimaan Rocky-kelpien kanssa. Rocky oli hieman päällekäyvä yleinen syyttäjä ja Bondi pakenikin sitä pusikkoon pariin otteeseen. Mietinnän jälkeen tyypit kuitenkin painivat ja Bondikin pisti Rockylle kampoihin. Kaupan päälle tuli muistutus siitä, että paineja ei suoriteta hihnassa. Tuloksena oli kolmijalkainen Bondi. Ilmeisesti hihna jotenkin kiskaisi etutassua ja siihen tuli pieni venähdys. Tietty mielessä kävi, että oliko tämä aksaura sitten tässä. Onneksi kuitenkin yön jälkeen meillä oli taas nelijalkainen koira. No kohellukset eivät siihen loppuneet, vaan sattuipa niinkin, että Bondi lähti lenkillä kohti ohimenevää ihmistä ja tassuhan tuli sitten minun kengän alle. Siitä selvittiin onneksi huudolla.

Sunnuntaina Papu aksasi aluevalkkutreeneissä ja Bondi treenasi odottelua kentän laidalla. Papu oli superhyvä ja meno oli mahtavaa. Valkkukin sanoi, että tämä oli paras treeni meiltä mitä hän on nähnyt. Vauhti pysyi koko ajan yllä ja minäkin uskalsin juosta. Hienoa menoa ja Papu nautti. Eikä muuten paennut lelun kanssa putkeenkaan, vaikka siihenkin tarjoutui mahdollisuus. Bondin odottelun treenaus noudatti perinteistä kaavaa: tyyppihän huutaa ensin hivenen uusissa tilanteissa ja nytkin sitä huutoa kuultiin. Rentoutui kuitenkin ajoittain nukkumaankin häkkiinsä. Kotimatkalla ihmettelin kummaa kolinaa ja sitten hokasin, että en laittanut Bondin häkin ovea kiinni ja se siellä kolahteli takaluukkuun. Tyyppi kuitenkin matkusti tyynesti kerällä nukkuen.

Bondin edistys tällä viikolla:

• Laatikkoon meno
• Etutassut laatikon päälle ja laatikon ympäri pyöriminen suuntaan ja toiseen
• Perusasentoa on tehty ja parin askeleen seuruuta
• sylkkärit menee ja pyöriminen lelun perässä

Muuten on ollut kohtuu rauhaisaa menoa, mutta vanhempien koirien väsymys saattaa aiheuttaa konflikteja. Papu ja Reima ovat molemmat kertaalleen Bondia ojentaneet hieman liian kovalla kädellä hieman hölmöissä tilanteissa. Eilen Bondi sai kurinpalautuksen, kun tulin vanhempien luokse ja Papu tuli minua tervehtimään ja Bondi sinkosi unestaan väärään suuntaan ensin  ja tuli sitten luokseni. Papu taas oli silloin jo paluumatkalla ja ohitustilanteessa tuli sitten sanomista, vaikka mielestäni kukaan ei törmännyt keneenkään. Harmittavaa ja ahistaa sekä mietityttää tuleeko näitä vielä useamminkin. Harmittaa nähdä Reme väsyneenä ja kireänä, kun pitää kytätä pennun tekemisiä. Ehkä se on Remen otettava myös rentoutumiskäsittelyyn. Remelle toki pisteet siitä, että ei nyt enää reagoi pennun louskuttamiseen vaan katsoo silloin minua ja siirtyy lepuuttelemaan sohvalle turvaan. 

Pennulle on kiva opettaa asioita, mutta muuten rassaa homma. Voihan se toki olla myös minustakin kiinni, tuo muiden kireys. Kai sitä pitää vaan koittaa ottaa rennommin, jos se vaikka tarttuisi noihin ärriereihinkin. Mutta varsinaisesti ei voi kyllä hehkuttaa pentuajan ihanuutta. Etenkään, kun siihen kuului eilen seisoskelua aamuyöstä ulkona sateessa, kun toisella oli maha sekaisin. Tosin olisihan se voinut käydä kenelle tahansa näistä koirista. Voihan syksy ja sateet.

Horror

Olipahan yö. Pienin ei rauhoittunut aitaukseensa nukkumaan juurikaan vaan melusi läpi yön. Jos ei kiljunut, niin sitten veteli luuta pitkin aitausta aiheuttaen kivan kolinan.

Jos pienin olikin hiljaa, niin sitten Remelle iski ahdistus ukkosesta. Läähätystä, sängyn alla ryömimistä. Ryömi jopa säilytyslaatikon ja sängyn välisessä muutaman sentin tilassa, mikä taas aiheutti tökkimistä sängyn päällä nukkujille. Aamulla varsinainen ylläri oli vastassa eteisessä, kun kynnysmattoa oli hieman modifioitu. Voihan piru!

Voisi sanoa, että onneksi yksi koira oli sentään järjellinen. Paitsi ettei ollut. Papuhan oli päivällä metsästänyt ampiaista (taas) ja nyt oli sitten kuono turpeana. No ainakin Papu oli hiljaa paikallaan ja nukkui yöllä.

Yöunet jäivät siis todella vähiin. Höh höh.

Muissa uutisissa Bondin kehitys. Yhdenksän viikkoinen Bondi osaa:

• luopua palkasta (perääntyy ja istuu tai menee makaamaan)
• irroittaa lelusta (No ei ehkä ihan täydellisesti, mutta aika hyvin.)
• tarjota maahanmenoa ja pään laittamista maahan (Jes. Sellainen paikkamakuu sille siis tulee.)
• tarjota pentuaitaukseen menoa (ja sieltä poistuloa ja taas sisäänmenoa palkan toivossa)
• olla pissimättä 4 tuntia
• mennä etupalkalle

"When everything seems to be going against you, remember that the airplane takes off against the wind, not with it." - Henry Ford

Jep. Vastatuulta on havaittavissa. Reimalla on hyppy täysin kateissa ja takajalat jäävät käyttämättä siinä hyödyksi. Piiran käsittelyssä oltiin lauantaina ja Leena totesi, että ranka on ihan jäykkä ja askel töpöttävä. Liikettä pitäisi siis saada takapäähän ja rankaa aukeamaan. Suositteli tähän hätään koiran kuvauttamista, että voidaan sulkea suuremmat viat pois ja sitten vesiterapiaa. Näitä nyt sitten tässä koitetaan järjestää.

Papu oli ihan hyvässä kunnossa ja jumit saatiin lanteista hierottua auki. Papu on muutenkin ollut ihan hyvällä tuulella. Rauniot ovat sujuneet hyvin ja eilen ekstravaikeutta toi pimeys, kun jouduttiin valoista luopumaan treenien aluksi. Pienen alkupyörimisen jälkeen itseluottamus löytyi ja nenä aukesi. Eikä siinä sitten kauan nokka tuhissut, kun molemmat ukot oli nostettu hyvien haukkujen kera.

Tänään agilitattiin, mutta eipä se kummoista ole. Vammaisagilityltä näyttää. Ei irtoa eikä etene. Touhuili jotain omiaan putkien kanssa kerta-alleen. Etupalkalla saatiin vauhtia aikaan, mutta muuten ei onnistu. Tai hitaasti menee. Masentavaa. Harmittaa kovasti, vaikka koiralla onkin hauskaa.

Kova on turhautuminen tällä hetkellä. Tuleeko tästä koskaan mitään vai ei? Voisiko olla niitä onnistumisia välillä?

Viikonloppuna tuli Reimalle hutikin ja hampaat iskeytyivät peukalon hankaan, mitä lie namia tavoitellut. Hieno mustelma siitä tuloksena. Tiistaina oli myös oikein mukavat terveiset keittiössä: hirmuinen kakkaläjä ja kahdet oksut. Onneksi kukaan ei niitä ollut sen kummemmin levitellyt ja laattalattiallahan ne kuitenkin olivat helposti siivottavissa.

Mutta näin, täältä tähän.

Umpihankea

noin niin kuin kuvainnollisesti. Vaikeaa on ollut ja tullut taas mietittyä harrastamisen järkeä, pään hakkaamista seinään ja josko sittenkin ne pehmolelukoirat olisivat minulle rodultaan oikeita. 

Ensin Papu käyttäytyi huonosti: ilmeisesti pelästyi jotenkin vesikoira Martan murahdusta ja arvaahan sen mitä sitten tapahtuu. Onneksi suurempia vammoja ei tullut fyysisesti, mutta henkisesti sitten vammat olivatkin suurempia - lähinnä minulle. Kummallinen oli taas käyttäytyminen, kun olivat jo Martan kanssa hetken siinä hallissa pyörineet ihan kavereina ja Martakin ihan aiheesta huomautti, kun Papu oli hieman turhan paljon kiinni peräpäässä. Tapahtunut oli minulle niin suuri pettymys, että itkuhan siinä tuli. Yleensä nartut ovat olleet ihan ok, mutta nyt taas sitten vedettiin matto jalkojen alta. Ei kai tuo tuosta enää miksikään muutu. Toiveissa olis ehkä ollut BH-kokeen suorittaminen, mutta en mä kestä ajatusta siitä, että Papu lähtis siellä uhittelemaan parhaassa tapauksessa jollekin rotikalle. Henkihän sillä siinä lähtis. 

Tällä viikolla makkaraleiriltä kotiutui taas hieman holtittomat koirat ja välillä onkin sitten keskusteltu siitä, kuinkas sitä käyttäydytäänkään. Ei nyt mitään pahaa, mutta lenkin suunnan määräämisestä on keskusteltu ja siitä, että pitääkö ohittaville koirille sanoa jotain vai jätetäänkö ne ihan rauhaan. No nyt ollaan taas jo päästy takaisin päiväjärjestykseen ja mun nenä määrää suunnan lenkillä eikä niille muille koirille sanota mitään. No Reiman holtittomuus jatkui agitreeneissä. Tai no ei sitä välttämättä ihan holtittomuudeksi voi sanoa. Pääasiassa se oli kuitenkin ihan hanskassa. Mitä nyt melusi taas niin himskatisti ja lukitsi vääriä esteitä. Eikä se väärä estekään nyt niin  käsittämätön juttu ollut, kun putkiansa oli viritetty keppien sisäänmenoon. No hermothan siinä mulla meni ihan aluksi siihen huutamiseen. Hävettää se. Sitten hinkattiin sitä kepeille menoa. Alun pakkovalssit ja välistä vedot menivät oikein vauhdikkaasti (jos käsi ei laskenut), mutta viimeiseltä esteeltä sitten lukitsikin sen putken lähes tulkoon aina. Ei puhettakaan, että olisi edes miettinyt keppejä tai kuunnellut ohjeita. Sinne sujahti aina aivan sukkana. Samaahan tapahtui pari viikkoa sitten myös. Ei auttanut vaikka laittoi ihmistä eteen. Lukitsi sen putken aina kuten lämpöhakuinen ohjus. No eihän se nyt tavallaan huono juttu ole, että imua riitti ja itsenäisestikin menee. Parempi se ehkä näin on kuin, että varmistelisi jokaista estettä, mutta nyt pitäisi se hieno säätö löytää tuohon. Ehkä pitää vaan ottaa treenilistalle keppien hakemisia taas muistutuksena asiasta. Ärsyttävää se silti on.

Masentaa, kun noiden molempien kanssa on tehty duunia ja tulokset on lähes olemattomia. Tuntuu vaan niin hassulta toisaalta vaan harrastaakaan. Tai ainakin se on mulle vaikeaa. Pitää olla tavoitteita ja check pointeja kuten kisoja. Mikä idea treenaamisessa muuten on? Ja sitten voi miettiä sitä, mitä Pörsti joskus sanoi:"kuka hullu ottaa terrierin harrastuskoiraksi?". Niin. Puhumattakaan siitä hullusta, jolla niitä on tällä hetkellä kaksinkappalein. Niin. Olisko sitä voinut helpommallakin päästä?

Rutkutusta ja huumoripläjäys

On se jännä, että lenkillä tulee tavattua ja melkeinpä useimmiten ohitettua (ja nopeasti) kaikennäköistä vipeltäjää. Tänään vastaantulivat:

• pölyhuiska fleksin päässä. Täysiä kirmaten ja kun naru loppui, niin niskansa taittaen. Kauhean kiva. Se koira, kun nyt vaan on niiiiin sosiaalinen ja haluaa tavata kaikki. (Pahoitteluni nyt vaan, mutta kaikki eivät halua tavata tuota huiskaa. Ei ainakaan, jos rynnistää täydellä vauhdilla yllättäen lumipenkan takaa).
  
  
• Labbis ja sen kaveri. Kävelee suoraan kohti ja me väistetään kadun toiselle puolelle. Ollaan päästy jo ohikin, kun labbis päättääkin tehdä hyökkäyksen ja aloittaa metelin. Olisko tääkin jamppa voinut jo aikaisemmin ihan oma-aloitteisesti väistää tai ottaa ne koirat paremmin hallintaan ja ohittaa nätisti?)
  
  
• Collie fleksin päässä. Collie olikin jo päästetty kotiovelta kadulle näppärästi, kun se on fleksin kanssa mahdollista. Ulkoiluttajaa ei pieneen toviin tosin näkynyt missään. Taas pääsi koira tulemaan aika lähelle ennen kuin fleksiä jarrutettiin. Tämä pariskunta tuli myös toisen kerran vastaan lenkillä. Tällöin collie oli jo ehtinyt ohittaa meidät, kunnes päättikin tulla tsekkaamaan takaisinpäin rekut. Fleksi oli taas sen verran pitkänä, että hyvin sillä sitten kaartoikin koirien kannoille. Kiva yllätys tämäkin. Not. Yhdellä ulkoilutuskerralla tollerifleksittäjä kokeili samaa kikkaa. Tosin kesken kaiken yllättävää koiran suunnanvaihtoa samaan sumaan sattui lenkkeilijäkin, jonka juoksu muuttui twistin hyppimiseksi, kun sitä fleksiä riitti. Knoppitietona kaikille fleksin käyttäjille se, että kyseisin fleksi, joka muuten suomenkielellä on kelatalutin, kehitettiin alunperin jäljestyskäyttöön, jottei jäljestysliina niin kovasti sotkeutuisi maastoon. Eipä tainnut olla tuotekehitys ihan onnistunutta, kun eipä noita fleksejä jäljellä juurikaan näe. Omasta mielestä ne nyt ei muutenkaan sovi koiran ulkoiluttamiseen, ainakaan kaupunkialueella. Omakohtaisena kokemuksena vielä se, että fleksillä saa aikaan hyvät palohaavat. Ihan vaan sillä, kun ne koirat rynnistää eikä pystykään painamaan pysäytintä. Eli roviolle ne kaikki fleksit.
  
  
• Karvamoonbootsimies boksereineen. Bokseri lähti vartioon parimetrisen lumikasan päälle eikä tarvinnut enää heidän ohittamisestaa edes haaveilla, kun bokseri alkoi ottamaan vaanimisasentoa. Kiitos vaan, mutta kokoero on hippasen liian suuri, että tohon leikkiin lähdettäisiin.

Sitten se huumoripläjäys, joka ehkä joiltain osin sopii edellä olevaan rutkutukseen.

"Minulla on koira. Olen minä sitä kouluttanutkin. Lenkkeilijöihin se suhtautuu tosi luontevasti. Iloisesti häntä heiluen se tulee tervehtimään kaikkia kuntourheilun ystäviä. Minä olen siinä ihan lähellä, narun toisessa päässä, rähmälläni. Hyvin suhtautuvat lenkkeilijät poistuessaan paikalta tapaamisemme jälkeen kuraiset tassunjäljet rintapielessä ja naama nuoltuna. Haluavat tavata toistekin. Moni on huutanut: te kuulette minusta vielä!? Mukavaa sakkia.

Vaikka kyllä koiran koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä. Kapulan heittämisestä se tykkää valtavasti. Kerran heitin. Poliisit toivat koiran illalla kotiin. Minä sanoin, että ei olisi tarvinnut. Luulivat että lasken leikkiä.

Naapuritkin pitävät meidän koirasta kovasti, ovat antaneet sille lempinimenkin: ADHD. Outo nimi. Olisiko arabiaa?

Kerran minä vein sen lääkäriin ja sanoin että nyt tälle idiootille on tehtävä jotain. Lääkäri kysyi, että voiko eläintenhoitaja pitää sillä välin minun koiraani. Kaikki eläinlääkärit eivät ole tosikkoja.

Uskoihan lääkäri puhetta, ja määräsi koiralle rauhoittavia pillereitä. Muutaman purkillisen se niitä sitten söikin, nälkäänsä. Antoi vielä tassua kiitokseksi. Lääkitys lopetettiin tehottomana. Ei siitä ollut huumekoiraksi.

Pitihän minunkin yksi maistaa. Viikko meni horroksessa.

Koiran hankkiminen ei ole kovin kallista. Tonnilla saa hyvät paperit omaavan koiran. Remonttiin menee kymppitonnin verran ja ruokaan viitisenkymppiä kuussa. Aamiaiseksi se vetäisee pari desiä nappuloita, maksalaatikkoa ja olkkarin sohvan.

Meillä lisäkustannuksia aiheutti turvahäkin ostaminen, mutta se osoittautui liian pieneksi koko perheelle.

Luin koirakirjan. Siinä sanottiin että koiraperheessä johtajuus on tärkeässä asemassa. Helpotti. Yksi asia on sentään meilläkin hoidettu oikein: koirani on loistava johtaja!

Lenkkikaverihan minun piti siitä itselleni kasvattaa. Ensimmäisellä lenkillä vedettiin yhtä köyttä tosi hienosti. Eri suuntiin. Koiran kanssa juokseminen vaatii vahvoja olkapäitä.

En oikein uskaltautunut taannoin mukaan keskusteluun lenkkipoluilla häiriköivistä koirista. Ymmärsin heti, että joku oli nähnyt meidät. Päätin kuitenkin tulla ulos kaapista kun tajusin, ettei ongelma ole yksin minun, se on myös niiden joita meidän koira on häiriköinyt. Eiköhän sovita, että jokainen hoitaa omat ongelmansa.

Kennelpiireissä on väläytelty ongelman ratkaisuksi niinkin julmaa asiaa kuin piikin antamista häiriökäyttäytyjille. Minusta se on kohtuuttoman kova rangaistus, sitä paitsi suurin osa lenkkeilijöistä on ihan mukavaa porukkaa!!"

Ollaan me treenattukin. Agility oli maanantaina ja melko helpohkoa rataa tehtiin. Hyvin hakee Reima kepit ja kontakteihinkin keskittyi. A on tällä hetkellä hidas, mutta antaa olla, kun tekee kuitenkin niin huolellista työtä kontaktin kanssa. Kyllä siihen kuitenkin vauhtia taas saadaan. Eteen-menon-harjoittelu on unohtunut ja sitä sitten onkin luvassa ensi viikolla. Myös hyppyharjoituksia, kun tuo ei tajua sovittaa askeleitaan kovin hyvin vaan vetelee sitten megaloikkia mielummin. Ja eihän niitä rimoja tarvi muutenkaan kunnioittaa. Heh.

Kotona on temppultu molempien voimin ja melkoista taituruutta on havaittavissa. Tarkoituksena olis saada kummallekin vähän hajua siitä, että niitä takajalkojakin voi kontrolloida.

Reiman kanssa työstettiin myös tokohyppyä ja koitettiin keksiä lääkettä varastamiseen. On se vaan niin salama ja herkkä jätkä, että ohjaajan pitää pitää itsensä kurissa, kun pienimmästäkin asiasta lähtee suorittamaan. Jatketaan siis hypyn kiertelyä ja odottamistreenejä.