keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Rutkutusta ja huumoripläjäys

On se jännä, että lenkillä tulee tavattua ja melkeinpä useimmiten ohitettua (ja nopeasti) kaikennäköistä vipeltäjää. Tänään vastaantulivat:
  • pölyhuiska fleksin päässä. Täysiä kirmaten ja kun naru loppui, niin niskansa taittaen. Kauhean kiva. Se koira, kun nyt vaan on niiiiin sosiaalinen ja haluaa tavata kaikki. (Pahoitteluni nyt vaan, mutta kaikki eivät halua tavata tuota huiskaa. Ei ainakaan, jos rynnistää täydellä vauhdilla yllättäen lumipenkan takaa).

  • Labbis ja sen kaveri. Kävelee suoraan kohti ja me väistetään kadun toiselle puolelle. Ollaan päästy jo ohikin, kun labbis päättääkin tehdä hyökkäyksen ja aloittaa metelin. Olisko tääkin jamppa voinut jo aikaisemmin ihan oma-aloitteisesti väistää tai ottaa ne koirat paremmin hallintaan ja ohittaa nätisti?)

  • Collie fleksin päässä. Collie olikin jo päästetty kotiovelta kadulle näppärästi, kun se on fleksin kanssa mahdollista. Ulkoiluttajaa ei pieneen toviin tosin näkynyt missään. Taas pääsi koira tulemaan aika lähelle ennen kuin fleksiä jarrutettiin. Tämä pariskunta tuli myös toisen kerran vastaan lenkillä. Tällöin collie oli jo ehtinyt ohittaa meidät, kunnes päättikin tulla tsekkaamaan takaisinpäin rekut. Fleksi oli taas sen verran pitkänä, että hyvin sillä sitten kaartoikin koirien kannoille. Kiva yllätys tämäkin. Not. Yhdellä ulkoilutuskerralla tollerifleksittäjä kokeili samaa kikkaa. Tosin kesken kaiken yllättävää koiran suunnanvaihtoa samaan sumaan sattui lenkkeilijäkin, jonka juoksu muuttui twistin hyppimiseksi, kun sitä fleksiä riitti. Knoppitietona kaikille fleksin käyttäjille se, että kyseisin fleksi, joka muuten suomenkielellä on kelatalutin, kehitettiin alunperin jäljestyskäyttöön, jottei jäljestysliina niin kovasti sotkeutuisi maastoon. Eipä tainnut olla tuotekehitys ihan onnistunutta, kun eipä noita fleksejä jäljellä juurikaan näe. Omasta mielestä ne nyt ei muutenkaan sovi koiran ulkoiluttamiseen, ainakaan kaupunkialueella. Omakohtaisena kokemuksena vielä se, että fleksillä saa aikaan hyvät palohaavat. Ihan vaan sillä, kun ne koirat rynnistää eikä pystykään painamaan pysäytintä. Eli roviolle ne kaikki fleksit.

  • Karvamoonbootsimies boksereineen. Bokseri lähti vartioon parimetrisen lumikasan päälle eikä tarvinnut enää heidän ohittamisestaa edes haaveilla, kun bokseri alkoi ottamaan vaanimisasentoa. Kiitos vaan, mutta kokoero on hippasen liian suuri, että tohon leikkiin lähdettäisiin.
Sitten se huumoripläjäys, joka ehkä joiltain osin sopii edellä olevaan rutkutukseen.

"Minulla on koira. Olen minä sitä kouluttanutkin. Lenkkeilijöihin se suhtautuu tosi luontevasti. Iloisesti häntä heiluen se tulee tervehtimään kaikkia kuntourheilun ystäviä. Minä olen siinä ihan lähellä, narun toisessa päässä, rähmälläni. Hyvin suhtautuvat lenkkeilijät poistuessaan paikalta tapaamisemme jälkeen kuraiset tassunjäljet rintapielessä ja naama nuoltuna. Haluavat tavata toistekin. Moni on huutanut: te kuulette minusta vielä!? Mukavaa sakkia.

Vaikka kyllä koiran koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä. Kapulan heittämisestä se tykkää valtavasti. Kerran heitin. Poliisit toivat koiran illalla kotiin. Minä sanoin, että ei olisi tarvinnut. Luulivat että lasken leikkiä.

Naapuritkin pitävät meidän koirasta kovasti, ovat antaneet sille lempinimenkin: ADHD. Outo nimi. Olisiko arabiaa?

Kerran minä vein sen lääkäriin ja sanoin että nyt tälle idiootille on tehtävä jotain. Lääkäri kysyi, että voiko eläintenhoitaja pitää sillä välin minun koiraani. Kaikki eläinlääkärit eivät ole tosikkoja.

Uskoihan lääkäri puhetta, ja määräsi koiralle rauhoittavia pillereitä. Muutaman purkillisen se niitä sitten söikin, nälkäänsä. Antoi vielä tassua kiitokseksi. Lääkitys lopetettiin tehottomana. Ei siitä ollut huumekoiraksi.

Pitihän minunkin yksi maistaa. Viikko meni horroksessa.

Koiran hankkiminen ei ole kovin kallista. Tonnilla saa hyvät paperit omaavan koiran. Remonttiin menee kymppitonnin verran ja ruokaan viitisenkymppiä kuussa. Aamiaiseksi se vetäisee pari desiä nappuloita, maksalaatikkoa ja olkkarin sohvan.

Meillä lisäkustannuksia aiheutti turvahäkin ostaminen, mutta se osoittautui liian pieneksi koko perheelle.

Luin koirakirjan. Siinä sanottiin että koiraperheessä johtajuus on tärkeässä asemassa. Helpotti. Yksi asia on sentään meilläkin hoidettu oikein: koirani on loistava johtaja!

Lenkkikaverihan minun piti siitä itselleni kasvattaa. Ensimmäisellä lenkillä vedettiin yhtä köyttä tosi hienosti. Eri suuntiin. Koiran kanssa juokseminen vaatii vahvoja olkapäitä.

En oikein uskaltautunut taannoin mukaan keskusteluun lenkkipoluilla häiriköivistä koirista. Ymmärsin heti, että joku oli nähnyt meidät. Päätin kuitenkin tulla ulos kaapista kun tajusin, ettei ongelma ole yksin minun, se on myös niiden joita meidän koira on häiriköinyt. Eiköhän sovita, että jokainen hoitaa omat ongelmansa.

Kennelpiireissä on väläytelty ongelman ratkaisuksi niinkin julmaa asiaa kuin piikin antamista häiriökäyttäytyjille. Minusta se on kohtuuttoman kova rangaistus, sitä paitsi suurin osa lenkkeilijöistä on ihan mukavaa porukkaa!!"


Ollaan me treenattukin. Agility oli maanantaina ja melko helpohkoa rataa tehtiin. Hyvin hakee Reima kepit ja kontakteihinkin keskittyi. A on tällä hetkellä hidas, mutta antaa olla, kun tekee kuitenkin niin huolellista työtä kontaktin kanssa. Kyllä siihen kuitenkin vauhtia taas saadaan. Eteen-menon-harjoittelu on unohtunut ja sitä sitten onkin luvassa ensi viikolla. Myös hyppyharjoituksia, kun tuo ei tajua sovittaa askeleitaan kovin hyvin vaan vetelee sitten megaloikkia mielummin. Ja eihän niitä rimoja tarvi muutenkaan kunnioittaa. Heh.

Kotona on temppultu molempien voimin ja melkoista taituruutta on havaittavissa. Tarkoituksena olis saada kummallekin vähän hajua siitä, että niitä takajalkojakin voi kontrolloida.

Reiman kanssa työstettiin myös tokohyppyä ja koitettiin keksiä lääkettä varastamiseen. On se vaan niin salama ja herkkä jätkä, että ohjaajan pitää pitää itsensä kurissa, kun pienimmästäkin asiasta lähtee suorittamaan. Jatketaan siis hypyn kiertelyä ja odottamistreenejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti