sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Positive anything is better than negative nothing.

Yritystähän meillä on piisannut. On yritelty tokoilla. Tiimin leirillä oltiin Turkkusessa ja vaikka oli pilvistä, niin Turussahan paistaa aina aurinko ja naama helotti sen mukaisesti sitten aina iltaisin. Päivä aloitettiin kisalla ja meillä ne liikkeet olivat hyppynouto, seuruu ja kaukot. Varsin kivasti sisään ja tekemään. Noudossa homma jotenkin unohtui hetkeksi, kun kapula hukkui ruohikkoon ja Repe lähti sitä etsimään ja kävi läpi hippasen pidemmällä olevat tötteröt.. Oli tulossa jo takaisin, kun tuttu haju käänsi vielä koiran ja se kapulakin löytyi ja siitä esteen kautta takaisin sylkemään kapula maahan mun viereen. Ei varsinaisesti nappisuoritus, mutta huomioonottaen sen, että tyyppi harhautui, mutta palasi tehtävän pariin ja oli kuitenkin sitä koko ajan suorittamassa, niin hommahan meni melko kivasti. Seuruu oli pitkä kuin nälkä vuosi, mutta se meni varsin kivasti. Loppuun kaukotkin sujuivat kivasti. Meillä varsinaisena tarkkailun kohteena oli liikkeiden välit ja niistä raadin mukaan selvittiin loistavasti ja kukaan ei kyllä meidän kuplaa päässyt rikkomaan. Itse liikkeistä sitten tulikin huomautuksia, mutta se ei meitä haittaa, ne saadaan kyllä korjattua. Se mikä pitää myös muistaa, on virittely kehään mennessä. Siitä ehkä osittain johtui se, että Reimalla hyppynouto oli hieman omanlaisensa.
Noutoon lähdössä

Palaamassa

Siistii!

Koikkaloikka

Anna namppaa!

Paikkaakuussa Reima oli hyvä ja jäin näkyville. Pääkin meni maahan eikä ääniäkään tainnut pahemmin tulla. Ruokailun jälkeen tehtiin taas omia ongelmia. Jostain syystä nyt on black out siitä mitä me silloin tehtiin. Ainakin me treenattiin kehäänenoja. Reima jätettiin jollekin parkkiin ja sieltä sen sitten kutsuin töihin. Pari ekaa toista oli aikamoista meteliä odottaessa, mutta tuli tekemään sitten hipihiljaa. Tätä pitää hyödyntää ja tällä rakentaa kehäänmeno. Yöksi ajeltiin kotiin ja sunnuntaina taas aamusta reissuun.
Alkuun taas omia ongelmia ja oisko tehty kokonaisuutta. Taas muisti pätkii, vaikka muka oli niin kristallinkirkasta. Paikkamakuut menivät huonommin nyt: oli levoton, tärisi ja vinkui. Muutenkin oli vaikeampi tänä toisena päivänä, joten levoton ja kärttyisä. Saattoi olla, että matkustamisesta ja lihapullista meni vatsa sekaisin, sillä viikonlopun aikana alkoi tulla limakakkaa, jota sitten riitti melkein viikon verran eteenpäin.

Eli seuraavaksi oli edessä taas vatsahaasteita ja su-ma-yönä olohuoneeseen oli tullut tuotos, jonka joku oli aamuun mennessä ehtinyt suurimmalta osin siivoamaan poiskin. (yäk, huh.). Sitä sitten koko viikko keiteltiin riisiä ja paistettiin kanaa ja ruokittiin useaan kertaan päivässä. Pohdittiin lääkäriin menoa, soitettiin lääkäriin ja neuvoteltiin hoitajan kanssa. Onneksi riisi ja kana näyttää nyt tepsivän ja ollaan palaamassa taas normaaliin kakkakoostumukseen ja ruokailuun.

Bondi on taas treenaillut aksaa ja hyvältä näyttä meno. Tyyppi irtoilee kivasti ja tarjoaa esteiden suorittamista. Vauhtikin alkaa olla kiva ja itsekin pitää alkaa juoksemaan. Kontaktitreenit jatkuivat kehikolla ja jostain sellainen pitäis nyt itsellekin hommata, kun kelit ovat parantuneen ja ulkona voi treenata. 

Muissa uutisissa on opeteltu peruuttamista, sillä tämä oli leirin kisa ja seuraavaa leiriä varten pitää parantaa. Nyt ei mennyt Reimalta kuin pari askelta. Kaikki rekut ovat siis nyt kotona peruutelleet ja Bondin peruutus on siinä vaiheessa, että sillä voi mennä vaikka Nurmijärvelle saakka. Papu tulee hyvänä kakkosena, mutta Reimalla vähän takkuaa. Mutta hauskaa meillä on ja treenejä jatketaan!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kiirettä on piisannut

Huh mitä viikkoja on takana. Ensinnäkin sain vihdoinkin toteutettua kauan vatvovani päätöksen ja Reimalle varattiin aika kastraatioon. Jos se helpottaisi Remen oloa ja rauhoittaisi. Huh. Operaatio itsessään meni melko kivasti eikä Remeä tötterökään haitannut. Seuraavana päivänä hyppi jo hyvin sohvalle ja sänkyyn. Nukkuminen oli vähän tukalaa, kun itse sai varoa töttöröä.
No parin päivän päästä Reme menetti kuitenkin ruokahalunsa ja mahakin oli mennyt sekaisin. Tyyppi muuttui apaattiseksi eikä mikään maistunut eikä kohta mennyt enää vesikään alas. Pääsiäinen lähestyi kovaa vauhtia, joten jotta vältyttäisiin päivystyskeikalta, niin pätkähdettiin lääkäriin vielä ennen pyhiä. Tyyppi oli ihan down odotellessa eikä reagoinut muihin koiriin mitenkään. Lintujenkaan jahtaus ei kiinnostanut eikä illallakaan muristu. Lääkäri totesi Remen kuivahtaneen ja ensihätään tuikattiin pahoinvoinninestopiikki ja sitten kotiin saatiin mukaan estolääkkeitä sekä antibiootit. Koska kello oli jo paljon ja klinikka kohta menossa kiinni, ei Reimaa pistetty enää nesteytykseen vaan itse piti sitä kotona juottaa. Vaikeaa oli, mutta selvittiin.
Selkeästi voi pahoin ja olisi halunnut syödä, muttei vaan pystynyt. Murisi muille kupin lähellä, mutta ei todellakaan syönyt. Lopulta alkoi piimä ja recoveryruoka pudota ja päästiin etenemään parantumisessa. Seuraavaksi jännättiin sitten milloin mahtaa tuotosta tulla peräpäästä. Pari päivää siihen meni, mutta sitten homma onkin toiminut taas normaalisti.
Muissa uutisissa Bondi on puutarhuroinut kotona kasvin. Fiksuliini onneksi tiesi, kumpi varsi oli kuollut ja kumpi ei. Eli ei suurta vahinkoa. Pieni siivoaminen tosin kyllä. Toisen kerran hän teki selvää nappikuulokkeista. Se ei ollut niin kiva juttu. 
Toinen ei niin kiva juttu oli se, kun Reima löysi treenikassin namipussin ja tunki sinne päänsä. Nokka kohti kattoa ja nameja kaataen suuhun pussi päässä. Hyvä ettei tukehtunut, ei nameihin eikä pussiin. Lisääkin olisi vielä kuitenkin mennyt, vaikka oli pallo mahaltaan.
Kivoissa jutuissa on Bondin treenit: sekä aksa että toko. Tyyppi tekee kivaa luoksetuloa, joskin itse saa keskittyä pitämään jalat maassa. Niihin, kun voi tulla joku kummallinen sivuvoima. Aksassa on tyypillä aivot mukava ja tekee ensin varovaisesti, jos on epävarma, mutta kasvattaa sitten vauhtia maltillisesti. Ohjaajan juoksemista pitää vielä treenata, tyyppi, kun lähtee helposti paimentamaan. Neljä estettä ollaan menty jo putkeen sekä tehty useampi kahdeksikko putki-este-putki-rataa.
Papu aloitti rauniokauden ja oli hyvin kuulolla. Sain sen pysymään kohtuullisesti halutulla kasalla ja toiminnastamme saatiin kehuja. Omasta mielestä hallinnassa oli puutetta ja saisi reagoida nopeammin kutsuun, mutta taitaa virkamies Papu osata hoitaa hommaa sen verran hyvin, ettei ihan heti tule pois, jos joku haju pitää varmistaa.
Remekin on tällä viikolla päässyt tokon makuun ja siitä se taas lähtee. Innolla odotetaan ensi viikon tiimin leiriä.