keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Analyysiä

Lentsun innoittama tehtiin 10-analyysi meidän tokokokeille. Kymppiähän sieltä metsästetään liikkeistä ja nyt tämän analyysin perusteella sitten löytyy niitä meidän akilleen kantapäitä.

TK1:stä metsästäessä vierähti 12 koetta alokasluokassa, joten ihan hyvä tilasto on siitä kasassa. Alokasluokassa kymppirohmu oli luoksepäästävyys puolessa kokeissa saatiin kymppi ja huonoimmillaan 9, joten käsiteltävissä tuo Reima on. Toinen hyvin osattu liike oli luoksetulo, josta ansaittiin 5 kymppiä ja huonoimmillaan 7.
Jälki-istuntoon sen sijaan joutuvat paikkamakuu ja maahanmeno. Paikkamakuu onnistuttiin nollamaan neljä kertaa. Tosin kyllä siitäkin saatiin kerran kymppi. Tämän kanssa nyt painiskellaan edelleen. Maahanmeno nollattiin kahdesti ja muuten sitten saatiin kutosesta kymppiin arvioita. Keskiarvona kuitenkin 6,6, joten ei kovin hyvä.
Ainoa alokasluokan liike mistä ei kymppiä herunut oli seuraaminen vapaana. Mistä lie johtunut. Liekö sitten kaksi seuraamista liikaa pienelle koiralle peräkkäin.

Jos taas katsotaan avoimen luokan tilastoja (neljä kisaa), niin voidaan tulla siihen tulokseen, että paikkamakuu on edelleen se heikoin lenkki ja puolet kokeista ollaan se nollattu. Seuraavana tulevat kaukot ja nouto, jotka ovat uusia liikkeitä. Kaukoissa on yleensä ollut jotenkin hämillään ja ihmeissään yksin jäämisestä. Olisko tällä kanssa linkki tuohon paikkamakuuseen, että on epävarma jäämisestä? Nouto on taas hassu juttu. Jotenkin ei ihan hahmota sitä koko liikettä ja monesti on jäänyt "luovuttamaan" johonkin metrin päähän eteen, vaikka sivullehan se osaa toki treeneissä tulla. Ja menihän se ihmisistäkin sekaisin.. :D
Kympit sen sijaan löytyvät maahanmenosta, luoksetulosta ja hypystä. Tavoitteina voisi siis olla, että noista lopuistakin saatais kympit tällä kaudella. Ei haittaa vaikka tulis samassa kokeessakin. Heh heh.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Nysse alko

Meinaan Lentsun nettikurssi. Ja me muuten ollaan treenattu:
  • 50/200 on tehty hissimaahanmenoja
  • ruutu maahanmenoja 30 metristä ei vielä olla päästy tekemään, kun ruutu ei oo täysin hallussa ja ulkona on sairaan jäistä. Kotona on tehty kuitenkin 4 m matkalta kymmenen. Mut en usko, et tää on ongelma, kun tuolle on niin hyvin maahanmeno ajettu jo läpi muuten.
  • luoksarimaahanmenoja on ehty 10 läheltä
Vielä on hakusesssa salamannopeus, mutta muuten menee ihan kivasti.

torstai 3. tammikuuta 2013

“Cry. Forgive. Learn. Move on. Let your tears water the seeds of your future happiness.”

No maa on nyt ainakin kasteltu. Seuraavaan vaiheeseen ei ihan vielä ole päästy, mutta jonain päivänä.

Jostain syystä Reima siis taas oli unohtanu miten sitä ponnistetaankaan hypylle. Oikeastaan ihan alkuun ponnasi niin, että rima lenteli, kun ei tajunnut, että on vielä hihnassa. Tiedä sitten tuliko siitä muutenkin tälli. Mutta ainakin esteet viiden metrin välillä ja 20 cm korkeudella oli tänään aivan liian vaikeaa. Treenit olivat siis varsin kököt eikä missään nimessä sen arvoiset, mitä Niinulle maksetaan. Niinua en siitä tokikaan syytä, vaan koiraa, joka nyt on taas vaan jostain syystä hukannut sen hyppynsä. Jumia ei pitäisi olla, kun viime viikolla vasta käytiin fyssarilla ja mitään pientä kireyttä suurempaa ei löytynyt.

Harmistus on megalomaaninen. Koko ajan pitää jonkun asian kanssa taistella. Ei jaksa.

No mutta, tässä olisi kuitenkin kaikille haasteeksi heppaihmisten haaste tälle vuodelle, jota melkeistä sellaisenaan soveltaa myös koiriin ja koiraihmisiin.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Know what you want, work to get it, then value it once you have it

Eli tavoitteet tällä vuodelle

Papu:
  1. Kunhan koira pysyisi kunnossa eli tulisi suurempi jumeja tai kramppeja taikka nyrjähdyksiä
  2. Raunioilla tai oikeammin telineillä parempi hallittavuus. Ehkä vähän sitä BH:tä voidaan treenata.
  3. Agilityssä, jos mölleissä kävisimme kokeilemassa.
Reima:
  1. Tokossa voittajaluokan korkkaus. Ehkä SM:t. Piirimestikset nyt ainakin.
  2. Agilityssä SM-nollien kasaan saaminen, takapään kuntoutus, itsenäisyyden lisääminen radalla.
  3. Näyttelyt, karva kondiksessa. Serteille ei sanota ei.
  4. Hyvä ilme tekemisessä ja onnistumisia. 
  5. Kunnossa pysyminen.
Mia:
  1. Flyballin opettelu.
  2. Suunnitelmallisuus treeneissä.
  3. Iloinen mieli ja muiden kannustaminen.
  4. Parempi kunto.