keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Analyysiä

Lentsun innoittama tehtiin 10-analyysi meidän tokokokeille. Kymppiähän sieltä metsästetään liikkeistä ja nyt tämän analyysin perusteella sitten löytyy niitä meidän akilleen kantapäitä.

TK1:stä metsästäessä vierähti 12 koetta alokasluokassa, joten ihan hyvä tilasto on siitä kasassa. Alokasluokassa kymppirohmu oli luoksepäästävyys puolessa kokeissa saatiin kymppi ja huonoimmillaan 9, joten käsiteltävissä tuo Reima on. Toinen hyvin osattu liike oli luoksetulo, josta ansaittiin 5 kymppiä ja huonoimmillaan 7.
Jälki-istuntoon sen sijaan joutuvat paikkamakuu ja maahanmeno. Paikkamakuu onnistuttiin nollamaan neljä kertaa. Tosin kyllä siitäkin saatiin kerran kymppi. Tämän kanssa nyt painiskellaan edelleen. Maahanmeno nollattiin kahdesti ja muuten sitten saatiin kutosesta kymppiin arvioita. Keskiarvona kuitenkin 6,6, joten ei kovin hyvä.
Ainoa alokasluokan liike mistä ei kymppiä herunut oli seuraaminen vapaana. Mistä lie johtunut. Liekö sitten kaksi seuraamista liikaa pienelle koiralle peräkkäin.

Jos taas katsotaan avoimen luokan tilastoja (neljä kisaa), niin voidaan tulla siihen tulokseen, että paikkamakuu on edelleen se heikoin lenkki ja puolet kokeista ollaan se nollattu. Seuraavana tulevat kaukot ja nouto, jotka ovat uusia liikkeitä. Kaukoissa on yleensä ollut jotenkin hämillään ja ihmeissään yksin jäämisestä. Olisko tällä kanssa linkki tuohon paikkamakuuseen, että on epävarma jäämisestä? Nouto on taas hassu juttu. Jotenkin ei ihan hahmota sitä koko liikettä ja monesti on jäänyt "luovuttamaan" johonkin metrin päähän eteen, vaikka sivullehan se osaa toki treeneissä tulla. Ja menihän se ihmisistäkin sekaisin.. :D
Kympit sen sijaan löytyvät maahanmenosta, luoksetulosta ja hypystä. Tavoitteina voisi siis olla, että noista lopuistakin saatais kympit tällä kaudella. Ei haittaa vaikka tulis samassa kokeessakin. Heh heh.

4 kommenttia:

  1. En tiiä, mitä oot kokeillut avuksi tohon noutoon. Mutta meillä ainakin samaan ongelmaan on auttanut seurauttaminen kapula suussa. Tota tehdään varsinkin kotona pyöriessä ihan pieniä seuraamiskäännöksiä ja -siirtymiä, koiralla kapula suussa. ;) Ainakin meillä on auttanut paljon!

    VastaaPoista
  2. Siis tuohan on siitä hassu kapistus tuo Reima, että nouto on ehkä maailman paras juttu ja kapulan ohi voi vaan voi mennä sitten millään eli olis aina tuomassa kyllä ja tarjoaa kaikille esineiĺle tuomista. Esim. jos purkin kanssa on oikeaa paikkaa merkkaamassa, niin se on sekunnin murto-osassa suussa. Kapulan kanssa se nyt seuraa vaikka maailman tappiin asti ei siinä mitään eli sinänsä tietää kyllä sen miten se palautus pitäisi tehdä, mutta ehkä mun pitää miettiä sitä, mitä mä teen erilailla treenatessa ja kokeessa. (Todennäköisesti kaivan namit esille :) Mutta, kun se nouto on niin siistiä, niin kierrokset on kovat ja meillä kaikki kapulat on ennemmin tai myöhemmin hammastikkuja.

    VastaaPoista
  3. Sitte tietty hilittyä kapulan pitoharjoitusta kotona matalassa vireessä ;) ja kai treenaat kokeenomaisestikin joskus? Eli ottaa esim vaan ton noudon liikkeenä ja koittaa saada tilanteesta mahdollisimman kokeenomaisen. Liikkuri, jos vaan mahdollista avuksi, koira autosta, kehään suorittamaan liike, kehut koiralle ja sitte kehästä pois, jolloin vasta oikeesti palkkaus.

    Mutta joo, helppohan sitä on "neuvoa".. ;)

    VastaaPoista
  4. Joo, tuo vaan kiihtyy niin helposti. Ja juu, seliseli, lisää harjoitusta vaan. Ollaan nyt lähdetty hakemaan sitä rauhaa siitä, että noudossa on niin kiire, ettei ehdi pureskella. On vaan niin hassu otus, että kierrokset lähtee heti pilviin, kun on mahdollisuus päästä tekemään jotain. Hyvähän se on, kun tykkää tehdä ja eikä vire laske kesken kokeenkaan vaan nostaa itsensä tuosta tekemisestä. Kyllä tykkään siitä enemmän, että pitää vähän paketoida kasettia kestämään kuin kaivella sitä moottoria.

    VastaaPoista