Torstaian Niinun treenit Reiman kanssa. Alun ihmisnuoli vaihtui meillä valssiin ja sen ajoitusta saatiin sitten säätää. Välistävedot sujuivat hyvin ja seuraava haaste olikin kepeille meni 90 asteen kulmasta. Ensi yritys lähetyksellä, mutta olin malttamaton ja koira vaan läpi kepeistä. Ei muuta kuin kunnolla merkkaamaan sisäänmeno ja sitten rauhassa liikkeelle. Seuraava haastava kohta sisälsi joko valssin tai saksalaisen tai kai sen olisi voinut esteen toiseltakin puolellta juosta. Lamppu syttyi tässä ohjaajalla, että eihän sitä tarvitse varmistella ja paremmin se tulee, jos ehtii tuossa kohtta juosta mahdollisimman pitkälle. Eli paljon helpompaa liikkeen kanssa. Taas tais olla jonkin sortin enkka, kun päästiin 26 estettä. Osa rimoista oli ihan alhaalla aluksi, mutta nostettiin muutama 30 cm, kun kisat oli tulossa. Keskittyi hyvin hyppäämään ne.
Perjantaina jatkettiin harjoituksia Papun kanssa ja varsinainen vauhtiveikko olikin matkassa. Narupallo on alkanut tepsiä ja Papulla on intoa. Reiman kanssa kerrattiin vaan keinua ja kontakteja.
Lauantaina olin taas kouluttamassa flyballia ja ryhmä on varsin pätevä. Kaikki koirat tulivat hienosti kolme estettä laitteelle ja siitä pallon kanssa kovaa vauhtia takaisin esteiden kautta ohjaajan luo. Varsin pätevää!
Iltapäivästä suunnaksi Ojanko ja kaksi rataa Reiman kanssa. Kivoja ratoja oli Luomalan Henkka laatinut. Tarkkana piti olla, mutta muuten riitti vauhtia. Hyppärillä mentiin kivasti siihen asti, kunnes oma liikkeeni jatkui liikaa esteen ohi ja sinnehän se koirakin sitten tuli. No kieppi takaisin ja matka jatkui. Hyvin liikkui ja maaliin päästiin 5 vp+0,89 av. Kelpo rata kuitenkin. 2.rata alkoi ärsyttävillä pyörityksillä ja toisella niistä saatiinkin rima alas. Kontaktit sinnepäin. Puomin ja A.n tuli alas asti, mutta lähti ilman lupaa ja keinulla loikkasi. Keinua siis lisää treenattava. Vitonen siis sieltä ja ihan ajassa päästiin maaliinkin. Ihan tyytyväinen olin, vaikka 2.radalla hyppy taas alkoi taas hajota.
Sunnuntai vietettiin sitten aluevalmennuksessa molempien kanssa. Reimalla ensin välistävetopätkää kuntoon ja sitten puomin alittavan putken jälkeistä hyppy koitettiin saada ohjattua. Ohjaajalla tässä oli enemmän ongelmia kuin koiralla. Ajoitus pielessä ja liikaa varmistelua. Pitää vaan uskaltaa jättää suorittamaan ja itse suunnata eteenpäin, niin saattaaa ehtiäkin. Reima tosin otti välillä sellaisia spurtteja, että ihan mahdotonta se oli. Tosin veitsenterällä taiteilusta kai tässä lajissa onkin kyse. Toisella pätkällä tehtiin koko rataa ja se meni varsin kivasti. Jossain vaiheessa vähän takuttiin backlapin kanssa, kun olin itse turhan innokas liikkumaan. Kontaktit hienot ja keinukin varsin mukava tänään. Papu teki pätkää, missä oli vauhtia ja yllättäen vauhti oli hyvä ja siihen pystyttiin tekemään tuuppaukset, persjätöt ja saksalaisetkin. Koko ajan eteni. Taas väläyttelee salaista osaamistaan. Lisäksi tehtiin etupalkkauksia välillä piilosta ja välillä näkyvillä. Hyvin toimi ja taas vauhti lisääntyi. On se pätevä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti