Ohjatut koulutukset tällä hetkellä tauolla, joten vähän hiljaiseloa on tällä hetkellä. Kotona ollaan pieniä juttuja tehty.
Reiman kanssa käytiin kisoissa Purinalla ja tulokseksi saatiin hyvä mieli. Eka rata meni ihan kivasti, joskin huomasin, että itsekin juoksevani tasaiseen tahtiin ja jäi rytmitykset tekemättä. Reimalle plussa siitä, että teki hillittömän tarkkaa työtä A:n kontakteilla. Supertarkasti tuli ne alas. Sehän siinää sitten maksoikin ja yli aikaa tuli rapiat neljä sekuntia.
Toinen rata meni heti alkuunsa läskiksi, kun lentävä russeli tykitti liitäen yli puomin kontaktin. Sitten sekoili ohjaaja ja sai koiran yllättävänkin pienestä välistä väärälle puolelle estettä. No sitten testattiin kepeille lähettämistä ja takaaleikkausta, se meni varsin mallikkaasti. Loppurata hyvällä meiningillä. Yritystä riitti ja siitä hyvä mieli.
Muuten on hankittu tarvikkeita: on tokoeste ja kasa leluja käytiin hakemassa Porvoosta, kun ei niitä tiettyjä Kongin päällystämättömiä vinkuja saa täältä. Kaikissa liikkeissä tuntuu olevan samat valikoimat ja eihän ne russelien käsittelyssä kestä. Sitten investoitiin dobo-palloon, jolla nyt treenaillaan peräpään hallintaa. Kivasti treenit lähteneet käyntiin ja koitetaan saada hallintaa vartalon käyttöön niin, että pysyisivät pallolla istumassa parikin sekuntia. Tällä hetkellä vielä pitää tukea palloa tai muuten alkaa kallistuminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti