No eipä mittään. Koirat palautuneet makkaraleirillä ja ruokakuppia on tuijoteltu sen jäljiltä epäuskoisesti. Juu, ei tule nyt kastikettä mausteeksi eikä jogurttia aamulla.
Aika luttania ovat ja Papu oli leirillä ollessaan joutunut kuulemma keskeyttämään auringossa makoilun häiriön vuoksi. Häiriön aiheutti metsähiiri. Ihan oli pitänyt pompata istumaan. Rauhaa rakastava russeli kuitenkin tyytyi seuraavaan hiiren puuhia. Että sellaisia petoja meillä.
Muuten on koitettu palata treenisuunnitelmaan ja jumpata Remen kanssa voittajaa läpi. Eipä ole ruutu löytynyt tauon aikana eikä se kapula edelleenkään palaudu pa:n. Koira kyllä palautuu, mikä sinänsä on positiivista. Lisää toistoja vaan. Paikkamakuissa ja muissa liikkeissä, missä jätetään koira maahan, menee nyt vinoon. Varmaan olen itsekin vinossa.
Viime viikolla Reme aksasi Papun sijaan, koska Papu oli ns. lomapallo. Ei sellaista voi viedä hyppimään. Reme varsin pätevä ja rimat alhaalla. Teki myös elämänsä parhaan puomin kontaktin. Täysillä koko matka ja liiraten on-offiin. Nice. Mutta mitäpä silläkään tekee, kun kisoihin ei varmaan enää mennä. Oman mielenrauhan säilyttämiseksi aksat on minimissään Remen kanssa tästä eteenpäin.
Reme pitäisi vissiin viedä parturiin, kun viime viikolla turkkia kommentoitiin siten, että "Ai, eikö Remekään vielä ole vaihtanut talvikarvaa pois?" No, ei sillä varsinaisesti talvikarvaa ole. On vaan karvaa. Paljon. Erittäin paljon.
On se jännä! Meillä kans hundi läpsi tassulla makkaraleiriltä paluun jälkeen. Ilmeisesti siellä on vaan parempaa ja nopeempaa henkilökuntaa kuin himassa.
VastaaPoista