sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Just nyt..

.. haluaisin olla terve ja päästä treenaamaan koirieni kanssa.

.. haluaisin saada Reiman kanssa yhteistyön toimimaan niin, että yhteistyö kantaisi tokokisan läpi. Niin monta hienoa suoritusta oli tänäkin viikonloppuna tutuilla, että taas tulee sisuunnuttua ja panostettua uudella sykkeellä treenaamiseen.

.. haluaisin, että Bondi kasvaisi pian, jotta päästäisiin agiliitelemään. (Joo joo, tiedetään, että pitkä matka on edessä ja maltti pitää pitää. Siksipä tässä nyt menee vielä ainakin 1,5 vuotta ennen kuin kisakentillä meitä nähdään). Se on vaan niin siisti laji ja tätäkin kateellisena seuraan nyt sivusta, kun omaa kisakoiraa ei ole tällä hetkellä. Miten mahtavaa olisikaan päästä juoksemaan radalle!

.. haluaisin olla uudemman kerran terve ja kisakoirallinen. Tai että koira olisi miltei kisavalmis. Kateellisena tulee seurattua Kuntoremontti- ja fitdogleiriporukkaa. Sitä yhdessä tekemisen meininkiä, toisten tsemppausta ja oppimista. Sinne minäkin haluan mukaan porukkaan.

.. haluaisin myös ymmärtää tuota Reimaa. Sen pelkoja, turhautumisia ja ahdistuksia, kun tänään taas oli saanut eteisematto kyytiä uudelleenmuotoilun merkeissä. Mikä saa sen tekemään niin? Miksi se ei pysty käsittelemään ja selviytymään joistakin asioista? Onhan se tavallaan liikuttavaa, että mun kanssa Reima pystyy selviämään lähes mistä vaan, mutta, kun en ihan aina voi olla sen tukena. Hassu ja  höppänä pieni epäterrieri.

.. haluaisin myös kestää epäonnistumisia paremmin. Mutta miten vaikealta se tuntuukaan, kun nähnyt vaivaa ja tehnyt oikeasti työtä ja harjoitellut kerrasta toiseen ja tulos on kuitenkin kunnon pannukakku? Helpompi se olisi kestää, jos ei asiaa olisi perinpohjaisesti miettinyt ja asiaan panostanut. Reimalle toki kiitokset siitä, että tässä suhteessa opettaa sitä, että asioissa pitää olla selkeä ja johdonmukainen alusta asti ja aina. Lintsasta ei voi eikä ottaa oikoreittejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti