Sillä on menty. Ja kivaa on ollut. Remen kanssa tokoa ja ihan vaan patsastelua ja vähän tunnarin palautusta. Ihan superit treenit saatiin aikaan ja oli kuulkaa rauhallista ja harmoonista. Nautin koko treenistä, kun molemmat oltiin rauhallisia ja Reme oli niin kuulolla.
Bondin kanssa palattiin kontaktien treenaamiseen ja ope kehui, että ollaan edetty kesäloman aikana. Miten sitä itse sokeutuukin tuolle tekemiselle? Bond oli superhieno ja keskittyi varsin kivasti maton kautta juoksenteluun, vaikka Niinu treenasi viereisellä kentällä ja välillä melkoisen riehakkaasti kehuikin siellä, mutta Bond vilkaisi ja sitten jatkettiin omia juttuja.
Tänään tehtiin Bondin kanssa läpi alokasluokan liikkeitä. Kivasti osaa jo niitä, mutta tänään noutokapulan kanssa sitten hieman temppuiltiin. Milloin sitä oli kiva pyöritellä tassuilla, milloin kantaa toisesta päästä. No kierrättämällä unohti kapulan ällötyksen ja teki kivasti. Tehtiin myös ekat ruudut ja hienostihan Bond sinne varasti ja ruutunauhat meni rullalle.
Reme teki myös ruutua ja sinne se solahti ja varasti sekin. Ehkä sinne alkaa sitä imua olla. Jes.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti