maanantai 27. heinäkuuta 2015

“Success is stumbling from failure to failure with no loss of enthusiasm.” - Winston Churchill

Niinpä niin. Vaikka vaikea sitä intoa on pitää yllä, kun mitään vinkkejä ei ole näköpiirissä siitä, että joskus homma voisi mennä niin sanotusti nappiin. Eli Remen kanssa tänään harkkatokokoetta uusilla säännöillä ja kuinkas siinä kävikään.

Sillai kai sitten siinä kävi

No odoteltiin hyvä tovin, kun kuvittelin, että avoimen luokan pari koiraa olisi mennyt nopeasti. No eivät menneet ja sitten rakennettiin kehää hartaudella ja tuomaritkin pitivät taukoa. Mielestäni kuitenkin onnistuin Reiman kanssa varsin kivasti olemaan ja pitämään tyypin rauhallisena tekemällä temppuja ja murentelemalla nameja maahan etsittäväksi. Kivasti oli hiljaa ja kuulolla. Niin oli.

Kun sitten lähdettiin menemään kehään, niin pakka levisi miltei täysin. Tuli ääni ja oli vaikeaa. Omalla paikalla tuli kitinää ja meni maahan. Kitinä vaan jatkui. Meni kuitenkin maahan ja jäi paikoilleen kiljumaan. Jossain vaiheessa vähän hiljeni. Onneksi aika oli vain se kaksi minuuttia. Lopussa vielä nousi istumaan ensimmäisestä liikkurin "käskystä". Tuomarilta vielä kommentti, että oli käynyt puoli-istuvassa asennossa, kun oli jotain katsellut. Koska äänteli, kävi istumassa ja vielä nousi kaverin käskystä, niin eipä jäänyt meille pisteitä jaettavaksi.
Paikkamakuun miinukset:
- levottomuus ennen liikettä
- ääni ja aivopieru
- toisten käskyyn reagoiminen
Plussat:
-  Pysyi kuitenkin paikallaan

Yksilöt liikkeet: 
Seuruu alkoi kivasti juurikin sillä vaikeimmailla tavalla eli peruuttamisella. Juuri viime viikolla Carina sitä sanoi, että on aika epäreilua tällä aloittaa, mutta ei auta itku markkinoilla. Reima autuaasti pihalla asiasta, vaikka koitin auttaa. Mutta eipä tullut askeltakaan peruutusta tässä vaiheessa. Jatkettiin matkaa etuperin ja kivasti oli siinä mukana. Käännökset ok, hidas ok, kolmen askeleen peruutuus parempi, joku aivopieru tuli matkaan loppupuolella ja irtosi  hetkeksi. Kutonen tästä toilailusta.
Miinukset:
- peruutus alkuun pitää treenata ja muutenkin vahvistaa. 
- kestoa pitää saada vahvistettua
plussat:
- kivasti oli mukana ja olin tyytyväinen, kun tämä on saattanut mennä ekana liikkeenää välillä haahuiluksi ihan kokonaan.

L:istuminen ja seisominen. Istumisen seisoi ja seisomiseen annoin itse makuukäskyn, Reima seisoi, mutta korjasin makaamaan. Eli eka meni Reiman piikkiin, toka minun. Eikä tainnut meinata lähteä makuulta mukaan enää. Nolla.
Miinukset:
- istuminen vielä vaiheessa liikkeestä tehtäessä
- oma sekoilu asentojen kanssa. Olihan siellä kuitenkin kuvakin ja kaikki olemassa, josta asian voisi katsoa.
Plussat:
- seuruu varsin kiva

Luoksari: perushomma eli nousi istumaan, kun olin ottanut kaksi askelta eteenpäin. Lähti liikkurin käskystä eikä pysähtynyt. Finland zero points.
Miinukset:
- No se jääminen. Miten se voi olla niin vaikeaa?
- ei pysähtynyt
Plussat:
- Tuli ainakin lujaa.

Ruutu: Taas oli vire siinä mallissa, että ei kyllä pystynyt mitään bongausta tekemään. Irtaantui haukkuen ehkä 5 metriä ja kaarsi takaisin. Otettiin lähempää. Ei onnaa. Vielä lähempää ja otin pannasta kiinni ja siitä sitten lähti. Taas etsi ruudun takareunasta jotain eikä ollut kuulolla. Kun koiraan saatiin yhteys, stoppasi ja kiltisti kuunteli myös maahanmenon. Odotti nätisti paikallaan ja tuli seuruuseen vauhdikkaasti ja teki sen loppuun hyvin. Finland zero poäng.
Miinukset:
- Ei bongannut eikä löytänyt täydeltä matkalta
- etsiminen ruudussa
Plussat:
- Lähempää bongasi la lähti
- loppu osio oli hyvä

Ohjattu: Tässä alkoi olla vaikeuksia alun kanssa jo urakalla ja viimeinen pisara oli kapulan arvonta. Reimasta laatat olivat ihan varmasti namppaa hänelle. Ainakin siinä vaiheessa, kun tuomari ne taskuunsa laittoi. Niitä piti sitten karata katsomaan ja kerjäämään ihan kolmesti. Eihän siinä hässäkässä mitään kapuloita ehtinyt bongata. Seurasi kivasti ja stoppasikin. Käskyllä sitten taas lähti juu vasemmalla, mutta suoraan eteenpäin ja tuomarin luo niitä laattoja tsekkaamaan. Koitettiin uudestaan, mutta ei ollut Reimalla mitään hajua tästä liikkeestä, että kapulaa etsittiin. Finlandia cero punto.
Miinukset:
- Keskittyminen, arvontalapuista luopuminen
- ei seurannut liikkuria ollenkaan
- keskittyminen perusasennossa olemiseen
Plussat:
- seuruu ja pysähtyminen

Tunnari: jatkui siihen perään. Siinäkin touhuili omiaan ja tarkisti laidalla olevan kaukojen kyltin. Viereen tultua keskittyi ihan kivasti ja seurasi, kun liikkuri vei kapula eikä kitissyt vieressäkään vaan painui bc-mäisesti matalammaksi. Irtosi kivasti ja haisteli, toi oman, mutta puri matkalla, tuli kuitenkin miltei perusasentoon, mutta luovutuksesta ei ollut kyllä aikomustakaan. Finlande zéro point.
Miinukset:
- Pureskelu
- ei vieläkään onnistu luovuttamisessa
Plussat:
- seurasi hyvin liikkurin toimia
- irtosi reippaasti
- nenä oli auki ja toi oman.

Kaukot: Jäi kivasti, mutta kuinkas ollakaan taas oli siellä istumassa, kun omalle paikalleni pääsin. Eka vaihto siis heti metsään, tokalla jumitti eikä tehnyt sitä toisellakaan, loput meni ihan kivasti. Finlandia sifir nokta.
Miinukset:
- istumaan nousu ennen aikojaan
- toisen vaihdon jumitus
- menee vinoon vaihdoissa
Plussat:
- loput vaihdot kivasti
- koko matkalta homma kuitenkin

Metsku: Voihan malttamattomuus. Meinasi karata ennen aikojaan hypylle ja toisella kertaa sitten karkasi. Kolmannella tehtiin sitten liike. Epäröi noudossa eikä meinannut ottaa, mutta otti kuitenkin, mutta sitten teki omituisen kaarroksen ja meinasi tulla ohi esteestä, joten siinä pitää vähän avittaa varmuuden vuoksi.Luovutus kivasti. Finlandia nulla pont.
Miinukset:
- Esteelle varastaminen
- epäröinti kapulalla
- esteestä miltei ohi tulo
Plussat:
- intoa on
- toi kuitenkin
- luovutus oli hyvä.

Kokonaisvaikutus: Kasi mulle asenteesta ja koiran kannustamisesta läpi kehän ja varmaankin tiedän, että pitää treenata ja paljon.
Miinukset:
- Reiman holtittomuus liikkeiden alussa ja malttamattomuus
- vireen hallinta
- vaikea oli valmistautua kehään ja siellä toimimiseen, kun liikejärkkä ei ollut tiedossa ja oltiin eka koirakko
Plussat:
- onnistuin olemaan iloinen ja kannustava läpi kehän. Kehuin aina liikkeiden jälkeen ja kerroin myös mitä oltiin menossa tekemään heti kun vaan tiesin tulevan liikkeen. Aina ei ollut ihan tarpeeksi aikaa tähän, mutta yritys oli hyvä.
- Reimalla oli intoa ja häntä heilui koko ajan.

Mietinnän paikka on tässä. Hallintaa pitää rakentaa ja ilmeisesti tehdä myös rutiinia tekemiseen eli koko luokkaa läpi vaan. Tunnarin palautus ja ruudun bongaus on edelleen listalla ja jotenkin siihen luoksariin se stoppikin pitäisi taikoa. Mieletön pettymyshän tämä taas oli, mutta ei sitä Reimalle kerrottu. Jotenkin tuntuu välillä päämäärättömältä tämä, kun vaikka ja kuinka treenaisi, niin aina näytetään siltä ettei olla treenikentällepäinkään katseltu.

5 kommenttia:

  1. Mutta todellakin hatunnosto sulle, että sä jaksat Terrieritokoa! :) Kyllä se parhaimmillaan voi olla huikean hyvää, mutta ei se mitenkään ilmaiseksi tuu. Tsemppiä jatkossakin! Ja positiivista on myös se, että ainakin saat hyvin eväitä treenata myös juniorin kanssa. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllähän sitä jaksaa, kun toinen on niin isolla sydämellä hommassa mukana eikä tee noita kurittomuuksiaan pahuuttaan. Tässä kiehtoo se, että kyllä Reima osaa, mutta kokonaisuuden kasaan saaminen on se haaste ja sen haluan vielä ratkaista. Eniten noissa kokeissa harmittaa se, että mä tiedän, että Reima osaa ja pystyy, mutta sitten koko suoritus näyttää siltä, ettei sitä treenikenttää olisi todellakaan nähtykään. Ja mitä Bondiin tulee, niin sehän on ihan eri planeetalta. Vaikeinta siitä on nähdä milloin se kiehuu. Haasteita riittää. Ei tuu loppumaan. :D

    VastaaPoista
  3. Ja vielä, isot kiitokset, Paula, Switch on-off-vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä varmaan sitte treenaat paljonkin kokeenomaisia treenejä? Meitä on kovasti Jokrun kanssa opastettu tekemään mahd kisanomaisia settejä mutta ei nimenomaa kokonaisia liikkeitä vaan ihan vaan pieniä osia. Että niin saa hyvin kasattua sitä kokeenomaista kestoa jo nuorellekin koiralle pikku hiljaa.

      Poista
  4. Nyt ei olla niitä niin paljoa tehty, kun on ollut hiottavia asioita, mutta juu listalla on nyt näitäkin ollut. Mutta nyt Lentsun viitoittamana tehdään tarjoamista ja vahvistetaan vieressä olemista ja odottamista.

    VastaaPoista