Että mitäkö on tehty sitten kesäkuun ?

No vaikka ja mitä. Ensinnäkin on treenattu. Bondin kanssa nyt erityisesti ja Reimakin on päässyt treenikentälle. Papu on myös ollut mukana hallikerroilla pariin otteeseen ja tehnyt sitten hieman aksaa ja ärissyt lelulle. Kaikesta on nautittu ja hauskaa riittänyt. 

Bond on ollut MM-tiimin leirillä ja suoriutunut siellä varsin mallikelpoisesti. On käyty Lentsun yksärillä (johon ehdittiin täpärästi, kun kaasujalka oli himpun verran normaalia raskaampi, kun puupää omistajalle tuli joku aivopieru lähtemisajan suhteen). Yksäriltä saatiin hyvät vinkit viedä liikkeiden ketjutusta eteenpäin ja homma onkin toiminut. Lisäksi ollaan näiden treenien jälkeen treenattu jännitystä ja hiipimistä. Hiipiminen menee superkivasti, mutta jännitteen kanssa on vähän haasteita, kun pitäisi pystyä näkemään se yhden korvakarvan värähdys siinä vasemmassa korvassa ja ihan korvan juuressa. Tiedät kai, just sen. Niin just se. Se siinä. Ei se. Ku tuo. 

Aksaa on tehty ja A:lle kontaktien suoritus saatu valmiiksi. Puomilla ei sitten olekaan oikein hajua, mutta hirveän ylpeä on suorituksestaan kuitenkin aina. Lisäksi sieltä puomilta voi kivasti katella ulkokentällä kaverin treenejä toisella kentällä. Sitten on käyty astutusreissulla Lahdessa. Eiku Joutsenossa. Tai oikeastaan Imatralla. Ihan siinä Ruokolahdella (ei ollut leijonia) ja oikeastaan ihan rajan vieressä. Rakkauden hetelmät kypsynevät syyskuun loppuun mennessä. Kun ne hetelmät oli saatu alulle niin siitähän sitten kannattaa kurvata kotiin ja kotoa puolen tunnin stopin jälkeen aksakisoihin. Niihin ihan ensimmäisiin virallisiin. Siellä voi sitten radalle mennessä muistaa vaikka sitten, että taas on unohtunut opettaa ne kuulutukset. No fiksu rekku on iltasella jo ehtinyt unohtaa morsmaikun ja vilkaisee vain kaiutinta, että kukas se sieltä juttelee, kun tässä lentoolähtölupaa odotellaan. Lentoonhan siitä sitten lähdettiinkin. Koska Bond oli esitellyt lämppäesteillä Bolt-maista vauhtia, niin päätti sitten ohjaajakin kirmaista varmuuden vuoksi. Kiirehän siinä pienelle koiralle tuli ja hylly taisi tulla 5:lle esteelle, kun siinä hötäkässä ei ehtinyt rengasta suorittaa ja muutenkin oli paljon kivempi paukata muurille. Eipä mitään otettiin rengas uudestaan ja jatkettiin eteenpäin. Ohjaajalla oli vähän huonoja ohjausvalintoja eikä se loppuratakaan ihan mennyt tuomarin suunnitelmien mukaan, mutta meitä se ei haitannut. Tsempattiin maaliin asti ja ihan voittajia oltiin, kun uskallettiin korkkaamaan kisaura. Hymyt oli molemmilla korvissa, kun jäähdyttelylenkkiä vedettiin Konalassa (ja mietittiin, että mahtaako se varoiteltu itsensäpaljastaja hypätä meidän eteen jossain vaiheessa. Ei hypännyt.). 

Sitten on pyritty HSKH:n tehisryhmään tokoamaan ja tuloksia odotellaan edelleen. Taidettiin olla reilusti vanhin pyrkijä siinä joukossa ja jos ei tästä muuta nyt kostuttu, niin hyvät kisamaiset treenit saatiin. Mahtava fiilis oli tehdä seuraamista auringonlaskussa ja Bond toimi superisti aina neljäntenä liikkeenä olleeseen luoksariin asti. Silloin iski jännitys, kun vakava tuomaristo katsoi pientä yksin jäänyttä koiraa ja pitihän sitä sitten lähteä minun perään. No ei muuta kuin uudestaan ja sillä saatiin homma onnistumaan. Illan alussa oli myös tehty paikkikset, jossa vieruskavereilla oli hässäkkää, jos toista. Toinen istui ja sitä käytiin korjaamassa ja kolmas kaveri taisi lähteä pariinkin otteeseen. Bondille tuli alkuun aivopieru, kun sieltä kentältä löytyi nakki ihan vierestä. Tämä korjattiin ja sitten loppuhomma menikin häiriöistä huolimatta hyvin. Hyvä fiilis jäi tästä. 

Muuten on ollut onnistumisia treeneissä: aksassa meni 27 estettä putkeen, hienoja pätkiä oli HSKH:n agilityleirillä Vitikaisen Tiian treeneissä ja Inkilän Leenalta saatiin vinkit puomin kontaktin treenaamiseen. Tänään tokoiltiin Mari Leiviskän opissa Turussa ja Bond oli yllättävän rauhallinen ja keskittyi tekemiseen vaikkei mitään vauhdikasta tehtykään. Sydäntä lämmitti myös useamman kommentit siitä kuinka ollaan kehitytty eteenpäin. Me like. 

Reima: On ottanut melko iisisti, mutta tokoa on tehty välillä ja kumma kyllä oman asenteen muutos näkyy koirassakin. Kivoja treenejä ja ilman ääntä ollaan vedetty ja onhan se hieno. Rebbe täytti myös jo 10-vuotta ja sen kunniaksi käytiin parturissa ja aksaamassakin. Ihana kylkiäinen on lämmittänyt niin sohvannurkkaa iltaisin kuin sänkyä öisin. 

Papu: Papu on ollut mukana menossa ja Pellinkiinkin hän pääsi erikoislomalle ihan yksin. Voi sitä nauttimisen määrää, kun toinen otti hepulit, kun perille päästiin. Nautiskelija on pitänyt kiinni saavutetuista eduistaan ja istuu edelleen mielellään vahtimassa vanhemmillani ruuanlaittoa keittiössä keskeisellä paikalla ja nauttii auringosta terassilla.

Surkeampi sattumus oli vinkuva koira, joka lopulta pissasi verta. Tunnetusti koirat sairastuvat sunnuntai-iltaisin, joten päivystykseen siitä lähdettiin Mevetiin. Onneksi siellä ei ollut jonoa ja potilaskin oli varsin reipas eikä häntä meinattu uskoa 12,5-vuotiaaksi. No virtsanäytteen tulos oli selkeä --> tulehdus. Varmuuden vuoksi vielä ultrattiin ja lääkärin arvio oli, että rakossa olisi mahdollisesti kasvain. Kaupan päälle pieni epäsäännöllinen sivuääni sydämessä. Itkuhan siitä sitten tuli. Potilas aloitti antibiootit ja omistajan päässä myllersivät ajatukset. Tulehduksen aiheuttaja osoittautui kinkkiseksi bakteeriksi ja antibiootit menivät vaihtoon parin päivän päästä. Hetken aikaa homma näytti menevän hyvin ja potilaskin näytti paranevan. Reilun viikon päästä ekasta lääkärikäynnistä kuitenkin taas virtsan mukana oli verta ja pohdinnassa oli, että mitäs nyt. Pienen konsultaation jälkeen todettiin, ettei lähdetä päivystykseen, koska siellä ei kuitenkaan mitään tällä hetkellä pystyttäisi tutkimaan ja potilas oli kuitenkin ihan hyvässä vedossa. 

Seuraavalle päivälle kuitenkin varattiin aika sisätautilääkärille. Hieman unettoman yön jälkeen koira lääkäriin ja pissatesti oli puhdas, mutta ultrassa löytyi virtsakiviä, mutta tämä lääkäri taas ei löytänyt kasvainta rakosta. Lääkäriltä arvio siitä kannattaako leikata ja eiku rekku leikkauspöydälle. Kivet saatiin pois ja ne hajosivat niitä pois imettäessä. Melkoinen on arpi rekun vatsassa ja pöpperöinen koira veti lähtöpissat klinikan kynnykselle. Sitten alettiin jännittämään parantumista. Seuraavana päivänä haavan vierustaan muodostui tulitikkuaskin kokoinen pahkura ja siitähän taas paniikki repesi ja eikun näyttämään koiraa klinikalle. Kolmen tunnin odottelun ja missatun ratsastustunnin jälkeen todettiin omistajaa rauhoittavasti, että ei hätää. Koira ei vain ole liikkunut vielä kovin paljon vaan ollut paikallaan, joten nestettä on siitä johtuen kertynyt kyseiseen kohtaan. Suihkuttelulla ja kun liikkuminen lisääntyy niin pitäisi sen patinkin hävitä. No olihan se jo tässä vaiheessa pienentynyt kolmasosaan. Mutta parempi katsoa kuin katua. 

Tästä seuraavana päivänä selvisi, että kivet rakossa olivat johtuneet saadusta antibiootista, joten sitten lähdettiin selvittämään antibiootin vaihtoa. No ei ollut helppoa tämä, kun antibiootit määrännyt lääkäri oli eri klinikalla kuin koiran leikannut lääkäri. Lisäksi hän oli sairaana. Hoitajalta saatiin kuitenkin vinkki huolehtia koiran juottamisesta, jotta rakkoon ei pääsisi muodostumaan bakteereita. Ei muuta kuin työtä käskettyä. Papuhan ei tosin ole juomari, joten keinot oli tähän keksittävä ja jogurtti- tai tonnikalavesi kelpasi. Jopa siinä määrin, että edessä olikin sitten unbelievable suihkulähdeshöw. Aamulla töihin lähdöstä ei tullut mitään, kun virtsantulolle ei vaan tullut loppua. Päivän eka työpalaveri sitten hoituikin koiraa ulkoiluttaen lähipuistossa. Pyjamahousuissa ja vesisateessa. Loppupäivän kolme muuta palaveria hoidettiinkin sitten vanhimmiltani, jossa Papu sai olla ulkona pihalla hoitamassa asioitaan. Pissiä riitti sinä päivänä useammalle matolle, lattiatyynylle, autoon kuin lattiallekin. Suurin osa kuitenkin myös ihan ulos pihamaalle. Mutta ei jäänyt bakteeri poikineen rakkoon muhimaan ja oltiin onnellisia siitä, että virtsaus ainakin pelaa. Seuraavaksi sitten jännättiin suolen toimimista ja voi sitä ilonpäivää, kun tästä ilmoituksen tekstiviestillä sain. Tunnetusti Papun kakkapaikat ovat hyvinkin katoava luonnonvara puhumattakaan siitä, että vielä leikkaushaava on toimitusta vaikeuttamassa. No kaikki alkaa näyttää jo varsin lupaavalta ja pienen pommituksen jälkeen sain vielä ne kolmannet antibiootitkin matkaan. Papu on toistaiseksi vanhemmilla toipumassa, sillä potilas selkeästi varoi ja ärsyyntyi Reiman ja Bondin oleilusta lähettyvillään. Ehkä tästä sitten taas selvitään. 

Loppukiteyksenä tämän kaiken jälkeen se, että muistetaan nauttia näiden karvakamujen kanssa puuhastelusta ja tehdään mielummin juttuja tänään, kun niin kovin helposti se voikin olla huomenna jo myöhäistä.

People often say that motivation doesn't last. Well, neither does bathing - that's why we recommend it daily.

Eli paljon on ollut kaikkea. Koko kevät on ollut kiireestä pullollaan eikä yhtään ole helpottanut pitkät sairastelut pitkin kevättä.
Bondin kanssa on treenattu viikoittain Sepolla ja jatkettu aluevalkkutreenejä Ninan ohjauksessa. Molemmissa on ollut huikeita onnistumisia ja välillä sitten taas etsitty sitä yhteistä säveltäkin. Jostain syystä myös rupesin jossain vaiheessa himmailemaan enkä uskaltanut liikkua radalla. Mukavuusalueella oli kivempaa, mutta takaaohjaten myöhässä oleminen vaan kasaantuu ja lopulta koira tekee kuitenkin omat ratkaisunsa, kun ohjaaja jää vaan niin kauas jälkeen. Vaikeaa oli tästä ikävästä tavasta päästää irti, mutta ihme sitten kävikin lomaviikkojen aikana ja onnistuin unohtamaan koko asian. Lopulta treenien päättyessä tajusin itsekin koko homman ja sen, että uskalsin edetä ja käydämerkkaamassa esteitä ja Bondihan tuli ne sitten superhienosti. Varmasti koirastakin oli kivempi suorittaa rataa, kun tuli ohjeita ja oli tilaa mennä.

MM-tiimin leirilläkin käytiin tokoilemassa ja Bond veti hyvin koko viikonlopun. Tai no mahtui sinne pieni treenattava haaste: kehätarkastus. Bondin tarkka nenä haistoi narttujen omistajat ja sehän tarkoitti sitä, että omistajan käteen piti ripustautua. Tätä sitten treenattiin pois ja sitkeässä oli, mutta hyvin lähti kuitenkin vastaamaan treeniin. Samalla reissulla treenattiin myös vieraassa paikassa oloa, kun yövyttiin kavereiden tiluksilla, jossa oli useampi koira paikalla ja ennen käymätön paikka muuten. Koirat eivät päässet kyllä toisiaan tapaamaan, mutta muuten rauhoittui tyyppi kohtuullisesti nukkumaan vieraassa paikassa.

Bond kävi myös ottamassa koirakylpylässä uimaopetusta. Häntä, kun on pelottanut irroittaa tassut pohjasta ja lähteä uimaan. Vähintään takatassujen on pitänyt koskettaa maata. Aluksi oli vaikeaa edes saada koira uskaltautumaan altaan kahluuosioon, koska pudotusta oli alaspäin 40 cm. Sitä hän siinä sitten pohti ja pähki tovin, ennen kuin tuli sitten tutulla "kynsillä seisten"-tyylillä. Aika pitkään uimaope Bondia houkutteli ja heitteli lelua, mutta tiukassa oli uskallus. Lopulta tuli joku vahinkomolskahdus ja Bond ui paniikkikierroksen altaassa unohtaen lelunkin. Järkkyttynyt oli hän kovasti moisesta. Nopea loikkaus turvaan ja järkytysoksennus. Onneksi tuli "kuivalle maalle" eikä altaaseen. Siitä olisi tullut vähän tyyriimpi keikka. Tämän jälkeen Bond kierteli ja kaarteli hetken allasta ennen kuin päätti ettei tässä mitään ollutkaan ja sitten meillä olikin vesiveto käsissä. Millään ei meinannut saada pois altaalta, kun Bond vaati heittämään lelua. Ilmeisesti mitään pelkoja ei sitten jäänyt vaan rekku voitti ne ja uimisesta tuli kivaa. Omituinen tyyppi. Toisaalta on hyvä, että punnitsee asioita pitkään ja empii ennen kuin uskaltautuu.

Toukokuussa treenattiin Vitikaisen Tiian treeneissä, joissa olin erittäin puolikuntoisena, mutta hyvä fiilis jäi siitäkin. Kuinka hieno kääntyjä mulla onkaan käsissä!

Sitten on seurattu niin tokon maajoukkuerenkaan koulutusta kuin tokon SM:n kisojakin. Ai, että kisoissa oli hienoja koirakoita ja kovastihan se mieli sinne tekisi, mutta vielä ei ole kupla kasassa siinä mittakaavassa, että kestäisi koko kehän ajan.

Lentsun tokopäivä meni perinteisesti aurinkoisessa kelissä ja hyvässä seurassa, josta ei naurua puuttunut. Bond oli hieno ja treenattiin vaan aktiivisuuden tarjoamista ja olemista. Helposti lähti harhailemaan ja moikkailemaan muita --> karkuun pinkaisu ja jokaiseen niistä vastasi hyvin nopeasti eli hereillä piti olla. Leirikisassa oltiin kovassa iskussa, mutta kakkosiksi jäätiin. Ensimmäinen ajatus oli kuitenkin, että me kyllä voitettiin itsemme. Miten hienosti Bond tsemppasi ja kuunteli. Kuten Lentsukin sanoi: "Valovuosien päähän on tultu viime vuodesta". Hyvillä mielin ajeltiin auringonlaskussa kotiin.

Pikkupoikien kanssa on myös puuhasteltu. Temppuja ja Reiman kanssa muutama treenikin tehty. Reimakin on yllättänyt tekemisellään ja ehkä tässä joku taika on, kun ajatuksia on muutettu siihen suuntaan, että yrittäminen on hyvästä ja kuinka suuresti pitää arvostaa iso moottorista koiraa niin melkoisen mukavaahan tuo treenaaminen on. Lempeämpää puhetta vaan itselle.

Tärkeää on pienen pienen pienet askeleet, ennenkin on isot pienempiä seuranneet.

Näin se on. Pienin askelin eteenpäin. 

Taas on vuoden alusta tapahtunut vaikka ja mitä. On aksattu Bondin kanssa viikkoryhmässä, Turussa ja aluevalkkujutuissa.

Turussa oltiin Vitikaisen Tiian opissa ja rataa mentiin. Hienosti tehtiin kuvioita ja haettiin yhdessä tekemistä. Bond oli taas kerran loista. Ohjaaja kaipaa harjoitusta. 

Aluevalkkua oli Nina Mannerin opissa tammikuussa ja helmikuussa. Tammikuussa tehtiin keppejä ja pieni pätkä rataa. Kepukoissa haastetta toi valkun ja treenikamun jäynä ohjureiden laitossa. :D Hyvin kuitenkin saatiin lopulta menemään, kun ohjurit oli oikeissa väleissä. 

Helmikuussa tehtiin taas pieni pätkä rataa ja pohdittiin sitten kontaktien suorittamista. Päädyttiin juoksareihin ja läksyksi opettaa juoksemaan maton läpi. Kriteerinä se, että etu- ja takajalkojen pitää osua matolle. Tätä on tehty, mutta vaikeaa on erottaa se onko Bondilla oikeasti selkeä tehtävä vai juokseeko se vain namin perässä. Jatketaan siis harjoituksia. 

Viime viikonloppu vietettiin Turussa (se Somen koiraurheilun Mekka) Mari Leiviskän koulutuksessa tokoa työstäen. Bondille vieras halli ja oudot ihmisetkin. Ekassa setissä ohjaaja ehkä unohti tehdä kehäänmenovalmistelut ja jos olisi oikein fiksu ollut niin ehkä olisi vaikka kävellyt sen hallinkin läpi ensin ja esitellyt paikat. No koiran aktiivisuutta ohjaajaa kohtaa työstettiin ja haasteita siinä sitten riitti. Etenkin, jos tuli neuvottelutaukoja. Silloin yhteys koiraan pätki ja Bondilla oli mielestään lupa mennä mennä tutkimusmatkoilla. No näistä treeneistä ja koko viikonlopusta jäi mieleen tämä huoneentaulu tälle vuodelle: 

1. Anna itsestäsi enemmän koiralle. Sosiaalinen palkka ja kehut. Enemmän tunnetta peliin. Nyt oli vähän laimeaa menoa. Pitää oikeasti merkata onnistumiset.

2. Mieti kehäänmenorutiinit ja pysy niissä. Miten treeni aloitetaan ja miten koiralle kerrotaan, että nyt mennään hommiin. Meillä on tähän virittelytemput ja samaan sarjaan kuuluu yhdessä meneminen aloituspaikalle (kuten kokeessakin).

3. Mieti taukokäyttäytyminen. Mitä silloin tapahtuu: Bond menee taukomatolle ja odottaa siellä. Ei hiippaile muualle vaan on paikallaan ja aktiivisena odottamassa.

4. Mieti kriteerit, pysy niissä ja ole musta-valkoinen. Tauko on tauko. Ei häröillä muualla. Ei saa mennä tsekkaamaan peiliä, ihmisiä eikä mitään muutakaan. HIlpaisuihin ja muihin ei toivottuihin juttuihin pitää puuttua heti.

Näin. Nää olis niinku ne perusasiat, joita mun pitää työstää. Toisessa treenisetissä muistin jo aloituskuviot ja homma toimi paremmin. Siitä tuli jopa kehuja. Paristakin suunnasta. 

Pitkän päivän jälkeen suunnattiin hotelliin, kun kotiinkaan ei jaksettu ajelle, kun kello oli ehtinyt jo iltaysiin ja aamulla aloiteltaisiin taas jo ysiltä. Jännä kokemus tämäkin, sillä eihän Bond ole yöpynyt missään. Tai on, mutta ihan pentuna. Siinä riittikin ihmettelemistä koiralle missä ollaan ja aikalailla oli sitä mieltä, että milloin mennään kotiin eli seisoi oven luona. Jossain vaiheessa antoi periksi ja rupesi lepäämäänkin. Tosin huone oli niin saakuran kuuma, että en yhtään ihmettele, että ahdisti. Lisäksi ahdisti hotellin henkilökunta (lähinnä Bondia): omituista porukkaa, kun olivat ihme pygmejä (eli kyykyssä) ja kinkut heiltä haettiin kurottaen nopeasti ja heti peruutettiin turvaetäisyyden päähän. Portaat ahdisti. Saattais olla helpompaa, jos liukaalla ei ottais kynsiä esiin vaan menis ihan koko tassulla tai ei rykäisisi tuhatta ja sataa kiertyviin portaisiin. Portaita ei sitten enää tultukaan alas vaan käytettiin sitten hissiä.

Sunnuntaina jatkettiin treenejä ja koira oli ihan hyvässä vedossa. Ohjaaja oli tavallinen tumpelo. Muisti kuitenkin taas virittelyrituaalit. Rekku oli varovainen eikä saatu luoksariin demottua miten se oikeasti menee. Törmäsi kuitenkin taas mutta ei niin kovaa kuin tavallisesti, kun ei se vauhti kiihtynyt. Treeniksi saatiin kuitenkin lopun perusasennon treenaamisen eri kulmista. Motskaahan tätä joka tapauksessa voi kasvattaa. Lisäksi tehtiin noutoa, jossa perusjutut tuli esiin eli puree eikä luovuta. Tällöin pitäisi vaan ottaa kapula pois ja leikittää, jotta vaihtaminen leluun nopeutuisi. Työstettävää tässä riittää. Nappaamista pitää myös vahvistaa eli hihkua juuri silloin kuin nostaa kapulan. Lyhyen tauon jälkeen tehtiin vielä paikkikset. Bondille namikippo eteen. Meni kaverin käskystä maahan eli tätä pitää treenata. Tipautti pään maahan, mutta nosteli sitä kyllä eli tätäkin pitää vahvistaa ja paikkiksen aikana melkein hairahtui eli kuikuili kaveria. Muistutuksesta kuitenki jatkoi annettua tehtävää. Hienosti malttoi odottaa lupaa lähte kipolle. Mielentilasta tykkäsin kovastikin. Sinänsä yllätti kyllä hyvä suoritus, sillä ei näitä ryhmäpaikkiksia ole montaa kertaa tehty. 

Kokonaisuudessaan olin todella positiivisesti yllättynyt, että viikonloppu meni varsin mallikkaasti, sillä päivät olivat rankkoja, yö vieraassa paikassa ja toisaalta vielä sunnuntaina 30 min treenisetti putkeen. Kaikki onnistuivat. Pieniä askeleita on siis otettu kovastikin siitä missä oltiin viime syksynä, kun kaveri karkasi mielummin tekemään jotain muuta kuin tokoa. 

Jollakin muulla koira olisi varmasti jo tokovalio, mutta tämä nyt on meidän polkumme. Rauhassa vaan. 

Vielä enemmän yllätti se, että tänään vielä vedettiin viikonlopun päätteeksi ihan superit aksatreenit ja Bond on ihan liekeissä! Supertyylikkäästi vedettiin serpentiinitreenit ilman mitään haasteita. Huikea!

There is always a path to our target; the problem is to discover it!

Kirjailuja pitkään aikaan. Kiireinen vuosi ei jättänyt aikaa blogille. Koitetaan parantaa tätä tänä vuonna. Aloitetaan viime vuoden läpikäynnillä ja pohditaan sen jälkeen tätä vuotta.

Papu:

1. Kunnossa pysyminen. Kunnossa pysyi.
2. Rallytokoilu tai muu harrastus, jossa saa tuntea olevansa hyvä ja tärkeä. Eläköityy raunioilta. Alkuvuodesta rallyiltiin, mutta sitten se jäi. Temppuja ollaan tehty ja Papu on viettänyt paljon aikaa vanhemmillani. Ovathan isäni ja Papu kuin paita ja peppu. Raunioilta eläköidyttiin ja Papu nautti viimeisistä treeneistä kovin. Treenien vetäjä kyseli Papun ikää ja olisi vähentänyt oikeasta iästä 10 vuotta. Niin kovasti siellä kipitettiin. Eikä tuossa nyt hirveästi ole harmaatakaan näkyvissä.

Reima:

1. Temppuilu ja tokoilu jatkuu. Edelleen ykköskoirana MM-tiimissä. Kisoihin pääsystä en uskalla haaveilla. Homma jatkui ja edistyttiinkin. Syksyllä päätin käydä kokeissa. Osaksi senkin takia, että itsellä olisi taas hommasta kokemusta. No pientä sekoiluahan siellä oli ja pisteet ehkä antavat melko lohduttoman kuvan menosta, mutta mä näin itse siellä kuitenkin hyviä pätkiä. Pätkistähän se kokonaisuus kuitenkin lopulta muodostuu. Tehtiin myös ekaa kertaa ikinä kaksi koetta saman päivän aikana ja siitäkin selvittiin. Parhaana suorituksena jäi mieleen hieno ruutuun meno. Se jos jokin on ollut meille haastavaa ja nyt vielä kävi niin, että liikkuri lähti virittelyn jälkeen vielä hakemaan jotain. Reima kuitenkin malttoi odottaa ja irtosi nätisti.
2. Tuuraa aina välillä agissa Bondia. Välillä tuurasi ja hyvähän se oli saada itselle taas radantekemistä treenattua.
3. Lisäksi Reimalla oli kaikenlaista terveyshommaa pitkin vuotta. Milloin oli pissitulehdusta, milloin iho ei tykännyt nyppimisestä. Selkä- ja lonkkakuvissa käytettiin viimein. Lonkat oli c/c, mikä oli pieni yllätys. Selästä taas ei löytynyt mitään vikaa, mikä taas oli yllätys toiseen suuntaan.

Bond:

1. Tokoilua. Etupalkan myymistä ja keskittymisen hakua. Tähänkin päästiin lopulta. Synkkä hetki oli loppukesästä, kun tyyppi halusi karata toiselle kentälle tai agissakin hyytyi paikoilleen. Ei halunnut leikkiä annetulla lelulla eikä muutenkaan huvittanut. Tätä sitten lähdettiin työstämään. Ilmeisesti otti liian vaikeista (lähinnä minulle) agitreeneistä paineita ja menetti mielenkiintonsa tekemiseen. Lähdettiin tätä sitten työstämään pikku hiljaa ja kaikki tekeminen oli vaan siistiä eikä mistään saanut hermostua. Hiljalleen se siitä taas rakentui ja intoakin alkoi löytymään. Nyt menee tosi kivasti, keskittyy hyvin. Myyty on niin etupalkka kuin takapalkkakin. Pientä tuhmuuttakin lelujen varastelun muodossa on hetkittäin tullut. Alokasluokan jutut on hanskassa, tosin kokonaisuus ja paikkis vielä uupuu.
2. Agissa ehkä hyppärirata suoritus epiksissä. NAS-tiimissä treenaaminen ja taitojen kehittäminen (viikonloppuleirit ja viikkotreenit). Nas-tiimi ei ehkä vielä ollutkaan se paras juttu herkälle nuorelle koiralle ja hänen maxi-agia vasta opettelevalle ohjaajalleen. Kuten edellä kuvattu, niin vaikka sieltä tuli hyviä juttujakin, niin eniten päänvaivaa tuotti se, että meni aikansa ennen kuin huomasin, että maxiagi on eri laji kuin miniagi. Herkkis vielä tulkitse itseeni tyytymättömyyteni tyytymättömyydeksi häneen eli soppa oli valmis. Onni onnettomuudessa meille ei enää Niinulta löytynytkään viikkoryhmää syksyllä ja suosittelujen perusteella mentiin Savikon Sepon oppiin. Kuukauden siellä käynnin jälkeen mulla oli käsissä aivan eri koira. Koira, joka uskaltaa yrittää eikä jumahtele kentälle. Toki paljon on tehty agikentän ulkopuolellakin, mutta kyllähän se pistää hymyilyttämään, kun ope jaksaa kehua ja ihastella koiraa viikko toisensa jälkeen. Bond on taitava, ketterä ja reagoi nopeasti. Ei kiehu vaan etenee järkevästi ja on tietoinen kropastaan. kertakaikkiaan siis mahtava.
   Hyppäriradalla käytiin joulukuussa ja oltiin ainoa, joka sen radan veti puhtaana eli voitto kotiin! On se makea!
3. Ehkä hakua tai raunioita. Selkeästi nenän käyttö on luontaista, joten kai sitä pitää johonkin hyödyntää. Tämäpä hauska. Välillä tuntui kyllä siltä, että nenä oli vain koristeena. Jos ei nähnyt mihin nami lensi, niin ei sitä kyllä nenälläkään etsinyt. Tätä on nyt työstetty ja nenällekin on löytynyt käyttöä.

Mia:

1. Rytmityksen ja liikkumisen parantaminen agilityssä. Rytmityskurssilta tähän tuli herätys ja nykyään osataan Bondin kanssa hienosti takaaleikkaukset ja Bond reagoi hienosti kiihdytyksiin ja jarrutuksiin.
2. Treenaistä nauttiminen. Tälle tuli ihan pidempi aikainen opetusjakso noiden aikaisemmin kerrottujen haasteiden takia. Mutta sen jälkeen onkin nautittu. Unohdettu se, että olisi pitänyt saavuttaa jo sitä ja tätä. On nautittu siitä missä ollaan ja matkasta, jota tehdään.

2017

Nautitaan. Papu pääsee taas ehkä Rallytokon pariin, Repa jatkaa tokoa, Bondi tokoa ja aksaa. Bondi oppii kepit ja kontaktit. Ostan agilitylisenssin eli Bondin kanssa korkataan kisat, kunhan nuo puuttuvat esteet saadaan treenattua. Kaikki pysyvät terveinä. Aurinko paistaa.