Kiirettä on piisannut

Huh mitä viikkoja on takana. Ensinnäkin sain vihdoinkin toteutettua kauan vatvovani päätöksen ja Reimalle varattiin aika kastraatioon. Jos se helpottaisi Remen oloa ja rauhoittaisi. Huh. Operaatio itsessään meni melko kivasti eikä Remeä tötterökään haitannut. Seuraavana päivänä hyppi jo hyvin sohvalle ja sänkyyn. Nukkuminen oli vähän tukalaa, kun itse sai varoa töttöröä.

No parin päivän päästä Reme menetti kuitenkin ruokahalunsa ja mahakin oli mennyt sekaisin. Tyyppi muuttui apaattiseksi eikä mikään maistunut eikä kohta mennyt enää vesikään alas. Pääsiäinen lähestyi kovaa vauhtia, joten jotta vältyttäisiin päivystyskeikalta, niin pätkähdettiin lääkäriin vielä ennen pyhiä. Tyyppi oli ihan down odotellessa eikä reagoinut muihin koiriin mitenkään. Lintujenkaan jahtaus ei kiinnostanut eikä illallakaan muristu. Lääkäri totesi Remen kuivahtaneen ja ensihätään tuikattiin pahoinvoinninestopiikki ja sitten kotiin saatiin mukaan estolääkkeitä sekä antibiootit. Koska kello oli jo paljon ja klinikka kohta menossa kiinni, ei Reimaa pistetty enää nesteytykseen vaan itse piti sitä kotona juottaa. Vaikeaa oli, mutta selvittiin.

Selkeästi voi pahoin ja olisi halunnut syödä, muttei vaan pystynyt. Murisi muille kupin lähellä, mutta ei todellakaan syönyt. Lopulta alkoi piimä ja recoveryruoka pudota ja päästiin etenemään parantumisessa. Seuraavaksi jännättiin sitten milloin mahtaa tuotosta tulla peräpäästä. Pari päivää siihen meni, mutta sitten homma onkin toiminut taas normaalisti.

Muissa uutisissa Bondi on puutarhuroinut kotona kasvin. Fiksuliini onneksi tiesi, kumpi varsi oli kuollut ja kumpi ei. Eli ei suurta vahinkoa. Pieni siivoaminen tosin kyllä. Toisen kerran hän teki selvää nappikuulokkeista. Se ei ollut niin kiva juttu. 

Toinen ei niin kiva juttu oli se, kun Reima löysi treenikassin namipussin ja tunki sinne päänsä. Nokka kohti kattoa ja nameja kaataen suuhun pussi päässä. Hyvä ettei tukehtunut, ei nameihin eikä pussiin. Lisääkin olisi vielä kuitenkin mennyt, vaikka oli pallo mahaltaan.

Kivoissa jutuissa on Bondin treenit: sekä aksa että toko. Tyyppi tekee kivaa luoksetuloa, joskin itse saa keskittyä pitämään jalat maassa. Niihin, kun voi tulla joku kummallinen sivuvoima. Aksassa on tyypillä aivot mukava ja tekee ensin varovaisesti, jos on epävarma, mutta kasvattaa sitten vauhtia maltillisesti. Ohjaajan juoksemista pitää vielä treenata, tyyppi, kun lähtee helposti paimentamaan. Neljä estettä ollaan menty jo putkeen sekä tehty useampi kahdeksikko putki-este-putki-rataa.

Papu aloitti rauniokauden ja oli hyvin kuulolla. Sain sen pysymään kohtuullisesti halutulla kasalla ja toiminnastamme saatiin kehuja. Omasta mielestä hallinnassa oli puutetta ja saisi reagoida nopeammin kutsuun, mutta taitaa virkamies Papu osata hoitaa hommaa sen verran hyvin, ettei ihan heti tule pois, jos joku haju pitää varmistaa.

Remekin on tällä viikolla päässyt tokon makuun ja siitä se taas lähtee. Innolla odotetaan ensi viikon tiimin leiriä.

Kevättä ja treeniä

Pari viikkoa tuli itse sairasteltua, joten treenit jäivät tuolloin vähiin, mutta nyt kelien parantuessa ollaan taas päästy treenaamisen makuun.

Reme on tehnyt ruutua ja ihan hyvältä näyttää. Tänään juoksi ruutuun ja pysähtyi sinne pallon viereen. Ei ehkä nähnyt palloa vaikka se siellä oli. Hyvä meininki kuitenkin. Ollaan tehty myös tunnaria, joka sujuu aika kivasti. Tehtiin laudalla ja oman piilottamista. Lauta oli suksee, ja tuntui, että sillä haistelu vahvistui. Tosin kierrokset nousi kovasti, mutta toki hyvä nähdä, että isoillakin kierroksilla tietää mitä tekee. Oman piilotus toimi hyvin ja tyyppi haisteli häntä heiluen tomerana. Palautus ei toimi täysin vieläkään, mutta perusasentoon tulee kyllä, mutta tunnari tipahtaakin sitten jo matkalla. Mutta mä oon opetellut olemaan tästäkin edistyksestä tyytyväinen. Ei siihen muu auta. Istuminen alkaa olla myyty hyvin, mutta kaukot ovat karanneet vaihtojen tarjoamisiin.

Bondi tehnyt sitä ja tätä. Vähän tuntuu kuitenkin meidän treenit yksipuolisilta, mutta sitä on vaan niin helppo juoksuttaa kierrätyttämällä puita. Luoksarin stopit ei oikein etene, mutta pitää ruveta ottamaan mukaan pallo, jota voi paremmin heitellä. Luulin, että Reme oli kauhea kapulan purija, mutta Bondi näyttää kunnostautuvan siinäkin. Leluihin ei vaihda eikä kaikkiin nameihinkaan. Lihapullat sentään toimivat. Tänään oli superhaastavaa treenailla, kun tyyppi olisi vaan voinut juoksennella ja keskittyi ehkä kahden sekunnin pätkissä. Murrosikä kai. Pitää myydä sille yhdessä tekeminen vaan paremmin.

Papu on loikoillut ja nauttinut lämmittävästä kevät auringosta. Pientä treeniä tehtiin vanhuksenkin kanssa ja voi sitä intoa!

Muuten olin tällä viikolla pekojaoksen kokouksessa, johon kaikkien haluttiin ehdottomasti tulevan, koska piti olla uutta tiedotettavaa kaudesta. No tavallaan olikin, mutta ei kuitenkaan mitään urgenttia. Jutun nimi oli se, että tästä eteenpäin pekojaoksen koirakkojen tavoite on päästä hälyryhmään. (I don't think so). Hyvä tavoite, mutta kaikilla ei ole siihen kiinnostusta eikä välttämättä mahdollisuuttakaan. Hyvä, jos hälyryhmää ruvetaan kokoamaan, mutta ei sitä nyt voi kaikille olettaa tavoitteeksi. Muutenkin lähestymistapa oli vähän hassu osittain. Ei kuitenkaan haluttu lähteä kartoittamaan muiden lajien harrastajien parista osaamista hälyryhmään. No erilaisia tässä ollaan, mutta fiilis oli se, että joku/jotkut nyt tätä halusivat itselleen ja sitten väännetään kaikki siihen muottiin.

Boksiin ja boksista..

Eli tänään alkoi kontaktien harjoittelu boksiin tutustuttamalla. Hommahan toimii niin, että tyyppi laukkaa boksin läpi. Eli ensin pitää saada osumaan boksiin edes kävellen ja siitä sitten eteenpäin. Omalla liikkeellä tuetaan ja namia heitetään eteen. Hyvin lähti Bondilla rullaamaan ja itse pitää olla nopea palkkauksessa, jotta koiran katse on vielä eteenpäin. Hyvin haki paikalle ja tarjosi sitä jopa lepopaikaksi, kun kuuntelin itse ohjeita. Siitä se taas lähtee leikin kautta.

Mää tahdon ja sää tahdot

Ajattelemisen sietämätön vaikeus. Uusia ihmisiä tavatessa tulee ajateltua uusia asioita tai ainakin vanhoja asioita uudelta kannalta. Viime aikoina on kyllä suuresti mietityttänyt se, että ihmiset hätäilee lajeissa etenemisen kanssa, koska "minusta tuntuu niin tylsältä tehdä aina näitä perusjuttuja". Niin, sinusta tuntuu, mutta entäs koirasta? Niin kauan ku koiralla on kivaa, on varmaan aika sama tehdäänkö perusjuttuja vai "edistyneempiä" treenejä.

Viime aikoina on tullut seurattua keskustelua siitä, että kuinka täydellinen treenirauha pitää seurakaverille antaa, kun koira on paineistunut muutamasta huonosta kokemuksesta ja nyt jää bongailemaan kesken radan sitä sun tätä. Tai kuinka olisi kiva päästä tekemään hakua, mutta maalimieskäytös tökkii. Muutenkin tuntuu, että agilityssä on kiire päästä tekemään sitä rataa, joten unohtuu mitä kaikkea pitäisi osata ennen sitä. 

Mä kannatan näissä tapauksissa sitä, että palataan taaksepäin. Jos koira on paineistunut puhuvista ja katsovista ihmisistä, niin ratkaisu ei ole ainoastaan se, että ihmiset ja häiriö hävitetään, mutta jatketaan treenejä niin kuin ennenkin. Olisi ehkä syytä panostaa motivaatioon ja siihen, että siellä kentällä on kivaa ja ollaan ohjaajan kanssa samassa kuplassa eikä edes huomata häiriöitä. Mutta ei, kun halutaan tehdä sitä rataa, vaikka perusasiat, se motivaatio, ei ole kunnossa. Sama homma haussa. Ei voi oikein tehdä hakua, jos maalimieskäytös ei ole kondiksessa. Pitää treenata se ensin kuntoon, ennen kuin voi jatkaa juoksemaan maastoon. Tässäkin tapauksessa muutamalla treenillä asia taas kuosiin ja matka jatkui. Agikentillä taas näkee koiria, jotka rynnivät kentälle huutaen. Jos sen radan tekemisen sijaan panostettaisiin siihen, että sinne kentälle mennään yhdessä ja samassa kuplassa hallitusti, voisi se meno radallakin olla helpompaa.

Mutta, kun jostain syystä meillä on kiire. Ja tällä hetkellä tuntuu olevan noloa, jos vuosikas ei osaa vähintään alokas- tai avo-luokan tokoliikkeitä kisamaisesti, agin esteitä ja kontakteja ja mielellään se vielä saisi jo osata jäljestääkin. Kovin totiseksi menee touhu. Mitä jos pitäisi kivaa ja rakentaisi suhdetta ja motivaatiota ensimmäisen vuoden? Olisiko sen jälkeen helpompi kouluttaa mikä tahansa laji? Se mikä monista koirakouluista tällä hetkellä puuttuu on suhteen rakentamisen ohjaus. Koiran kanssa toimiminen ja harrastaminen ei ole vain käskyttämistä vaan yhdessä toimimista.

Omassa prosessoinnissa on tällä hetkellä se, että miksi oma mieli on Bondin kanssa varsin levollinen ja rauhallinen (koska se on pentu ja vasta opettelee ja me vaan leikitään ja pidetään kivaa), kun taas Reiman kanssa pipo on kireämmällä (taasko se tekee noin, ja ei  ja voi ja häh, ja kyllä se tän osannut, miksei se nyt osaa). Miten saisi Reiman kanssa saman rentouden kuin Bondin kanssa? Mitä jos me kaikki vaan haluttais pitää hauskaa ja sitä kautta saatais niitä onnistumisiakin?

Winter fun & run

Hieman korvaton Bondi kurvaili tänään Kirkkonummella. Papu ja Remekin olivat mukana geimeissä. Treenattiin vähän tokoakin ja taas on Remellä ruutu hukassa. Höh.

Kesämuistoja

Katsoin kuvia tiimin leiriltä ja ihmettelin, että kenellä oli noin koin syömän-näköinen pentu siellä matkassa..
Niin, omahan se olikin. Nyt näyttää enemmän silkkiuikun poikaselta, kun turkki on isojen koirien kiiltävä turkki. Muuten on kyllä ihan itsensä näköinen.

Babyaksaa

Nyt on kaikki kolme koiraani osallistuneet saman aluevalkkuryhmän treeneihin. Bondi siis tänään vuorossa ja nyt tiedetään, että tyyppi osaa tehdä valssin ja peruskäännöksen. Takaakiertokin sujuu. Kehuja tuli kontaktinotosta, joskin aksassa olisi tärkeämpää katsoa eteenpäin kuin jahdata ohjaajaa. Onneksi penne on pätevä ja lelun mukaan ottaminen saatiin myytyä yhdellä toistolla. Tyyppi myös hyvin pätevästi luopuu lelusta ja malttaa suorittaa tehtävän ennen palkalle syöksymistä. Ihan kiltti kaveri, joka tekee kaiken hipihiljaa. 

Jotain tuhmaakin on onneksi eli Remen kanssa ovat liittoutuneet ja tääkin tyyppi repii ja rikkoo lelut. Eli täytyy varmaankin niitä lelusponsseja ruveta katsomaan. 

Omaksi läksyksi tuli opetella ohjaamaan ISOA koiraa. Eli sitä ei tarvitse saatella jokaisella esteelle, vaan lähetys ja sitten menoksi. Mutta, kun se on niin pieni vielä.. Ei vaan, pakko ruveta ottamaan etumatkaa tai muuten ollaan kohta ongelmissa, kun tyyppi painaa tuhatta ja sataa ohi. 

Tosin pitää edelleen pitää pitää mielessä se, että ei oo kiire mihinkään tuon tyypin kanssa. Pitää rakentaa jälleen kerran niitä kuuluisia pohjia kuuluisasti ihan rauhassa. Mutta että mää nautin! Nautin siitä tekemisestä, hiljaisuudesta ja siitä ettei ole mitään paineita tällä hetkellä. Hissuksiin ja hauskaa pitäen mennään.