keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Tokopuuhastelua

Eilen työstettiin taas tokojuttuja Korrien ohjauksessa. Mietittiin vähän turhautumiseen ja komentamiseen puuttumista. Pitäis koittaa siihen keksiä joku keskeytyskäsky ja muutenkin olla treeneissä tarkkana siitä, että haukusta ei tapahdu mitään. Ihan hyvin toimikin ja leluja pitää käyttää treenaamisessa säästeliäästi tai ainakin käsitellä rauhallisesti ettei ota niistä kierroksia. Kokeessa pitää muistaa, ettei ota tuota liian aikaisin virittelyihin.

Luoksari on hyvä ja pysähtyminen Riitan sanojen mukaan tosi näyttävä. Siis silloin, kun Reima ei sekoita seisahtumista maahanmenoon. Pitää vahvistaa tätä lisää. Olisko eilen tehnyt yhden kymmenestä väärin. Ihan hyvällä mallilla siis.

Nouto ihan jees, jos tunkee namit suuhun juuri ennen lähettämistä ja takaisin tullessa on lelu esillä. Silloin menee hiljaa ja pitää kapulastakin kiinni nätisti. Lisää vaan toistoja tähän.

Otettiin myös metallia, joka tuntuu olevan aika inhottava, mutta ihan hyvin tarjoaa sen nostamista. Sitä ei tietty mälvääkään, kun on metallia.

Ruudussa oli muistettelemista ja merkin tekeminen voidaan hetkeksi nyt unohtaa, kun tarjoaa niin kovasti kiertämistä tai takana seisomista.

Tunnarissa on selkeästi tajunnut mistä on kyse ja haisteli tarkasti kapulat läpi ennen kuin toi oman. Ensin oli oma erillään, mutta laitoin sitten sen muutamaan kertaan kapulakasaan ja aina tuli oikea eikä vääriin koskettu.

Hieman meinasi juoksunarttu sekoittaa toimintaa, mutta ihan hyvin tuo keskittyi tekemään kuitenkin. Ihan pätevä koira siis.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Experience is a good school. But the fees are high.

Oppirahoja oltiin tänään taas maksamassa eli tokokokeessa ja ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa. Tuomarina Timo Pussinen ja liikkurina Saana Haarma. Paikkana Malminkartanon sirkuskenttä.

Paikkamakuu: Tuomarin tarkastuksen jälkeen olikin ihan vallaton ja todella kuului, että täällä ollaan kentällä menossa. Ei meinannut rauhoittua perusasentoon ja lopulta perusasento olikin sitten vino, jos meni maahan. Jätettäessä jo alkoi huutamaan. Vähän jännitti miten mahtaa mennä, kun ekaa kertaa oikeasti menin piiloon ja vielä aikakin on pidempi kuin alokasluokassa. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen päästiin palaamaan takaisin ja siellä se oli paikallaan ja hiljaa. Vierestä tuli koira pois, mutta se ei Reimaa hämännyt. Piippauksesta ja vinoudesta vähennyksiä: 7.

Seuraaminen: lähti ihan kivasti ja piti paikkansa, pientä hakemista käännöksissä, joissa ei ollut ihan mukana ja perusasento taisi olla vähän hidas muutaman kerran. 9.

Maahanmeno: Ihan hyvä valmisteleva osuus, meni maahan hyvin. Takana käydessä hieman liikahti. 8.
Luoksetulo: oli levoton perusasentoa otettaessa ja vänkäili vastaan. Tuli lujaa ja pysähtyi kyllä, mutta meni maahan. Lisäksi lopuksi tuomari kertoi, että oli minun liikkuessa käynyt seisomassa ja istunut takaisin. 0.

Seisominen: Vähän huono valmisteleva osuus ja aluksi tuntui siltä, ettei jää paikoilleen eli valui tässä jonkin verran. Taakse mennessä ei jaksanut odottaa, vaan tuli mukaan. 7.

Nouto: Pienet kierrokset otti, kun otettiin kapula esiin. Rauhoittui kyllä sitten. Heitin sitten oikein kunnolla, ettei jäisi lyhyeksi. Reima singahti hakemaan ja tulikin takaisinkin hyvää vauhtia, mutta pysähtyi metrin päähän, tiputti kapulan, kysyy mitä tehdään ja sitten näytti siltä, että tällähän leikitään. Tiputti sitten kapulan vielä muutaman kerran ja lopulta se jäi sitten maahan. Jännittävää. Eipä ole tuota tehnyt. Olisi pitänyt tajuta napata se kapula heti ekalla kerralla ja pyytää koira perusasentoon.  0.

Kaukot: Jäi hyvin. Nousi ensimmäisellä ja meni maihin toisella, mutta sitten ei enää noussutkaan. Mulla joku oma aivopieru, kun en tässä muistanut, että sitä ääntäkin saa käyttää. Yksi asento jäi siis välistä, mutta muuten pysyi kyllä paikallaan. 5.

Hyppy: Lähti ihan hyvin, piti odottaa että pysähtyy toisella puolella ja siitä istumaan. Takaisin tullessa kolautti estettä, kun oli niin lähellä. Voisi olla nopeampi istuminen ja matkaa pitää vähän saada esteen taakse, että on helpompi hypätä takaisin. Muuten kyllä ihan hyvä. 7.

Kokonaisvaikutus: Haukkumisesta ja muusta ääntelystä vähennyksiä, vaikka innokkuutta se vaan on. Muuten oikein kivalla ilmeellä tekee töitä. 7.

Yhteensä siis 105/200p ja 3-tulos. Tällä ei siis vielä juhlita, mutta tulipahan kokeiltua ja taas tiedetään mitä pitää treenata ja miten kokeessa voi itse pelastaa vielä pisteitä. Eipä muillakaan ollut kovin kehuttava päivä avoimessa luokassa, kun ei saatu aikaan yhtään 1-tulosta.

torstai 17. toukokuuta 2012

If you would thoroughly know anything, teach it to others.

Tällä viikolla on sitten kouluteltu muita sekä tokossa että agilityssä. Ja kyllä, siinä oppii aina itsekin jotain. Jännittävintä on taas kerran huomata se, että kun homma menee vaikeaksi, niin ohjaajat kompensoivat koiriensa tekemättömyyttä. Hauskoja hetkiä koulutuskentällä on ne, kun ohjaajat korjaavat koirien puutteelliset perusasennot itse siirtymällä koiran viereen ja kun kysyy huomasitko mitä teit, niin eivät ole ollenkaan tietoisia asiasta. Hetki siinä sitten naurettiin asiaa. Mutta niin tokossa kuin agilityssäkin se olis sen koiran tarkoitus tehdä niitä hommia.

Mahtavuutta on se, kun saa ihmisille ahaa-elämyksiä! Tällä viikolla kentillä on ylpeitä ohjaajia, jotka hieman kokeilivat mukavuusalueensa rajoja ja suoriutuivat hienosti.

Omat suoritteet ovat olleet vähän jäissä. Reimalla oli niskassa jokin kipeä kohta, revähtymä ehkä. Lepoa siis Reimalle ja pienimuotoista kuntoutusta niskalihaksille. Koska ei voitu aksata, niin tokoiltiin sitten. Kuun alusta ollaan oltu Korrien viikkokurssilla ja muistuupa taas mieleen moni perustreenejä siellä. Häiriötä, kehäänmenoa, täh? Pitääkö niitäkin treenata?
Tällä viikolla tehtiin sivuaskeleita (joita tämä laiskaohjaaja on jaksanut treenata vain toiseen suuntaa. Siihen helpompaan), noutoa (pitotreenejä pitää ottaa erikseen ja palkata siitä, kun lähtee tuomaan ja pitää nätisti) ja tunnaria. Tunnari onkin jotenkin Reimalle myös mieluinen liike ja tekee sitä oikein keskittyneesti. Osaa etsiä oman kyllä, vaikka vieressä olisi kasa vääriäkin tarjolla. Ihan hyvät treenit oli ne.

Tänään treenattiin avo-luokan tokoliikkeet läpi ja ihan kivasti meni. Onhan niissä vielä lisäviilamista, mutta ihan hyvällä suunnalla ollaan. Käytiin myös hallilla treenaamassa keinua kuntoon. Hyvin tulee päähän asti. Tosin keinu ei tällä treenikerralla vielä päässyt oikeasti laskemaan, mutta otetaan tää nyt hitaasti, jotta tulee hyvä.

Papukin aksasi ja hyvin menikin. Etupalkalla teki kontakteja, jotka eivät ihan aluksi meinanneet muistua mieleen. Löydettiin ne kuitenkin uudelleen. Kepit tuli kovaa ja takaaleikkauksia esteellekin treenatiin. Pieni koira ja omistajansa olivat kyllä hyvin onnellisia näistä treeneistä.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Valmennusta ja kisoja

Perjantaina keräännyttiin alueellisen valmennusryhmän kanssa tällä kertaa Ojankoon treenailemaan. Tällä kertaa testailtiin taas lisää koiria ja omaa rytmitystä. Treeninä kaksi estettä kuuden metrin välillä ja siinä sitten tehtiin valssia, pyöritystä ja takaaleikkauksia. Vaikeaa oli. En tiedä miksi. Meillä tämä tehtiin ihan lopuksi, joten olisiko sekä koira, että ohjaaja jo olleet hieman väsähtäneitä. Valssiin oli minun todella vaikea löytää rytmiä, mistä sitten johtui se, että Reima kääntyi huonosti. Vaikeaahan se on, jos toinen harppoo ja toinen tikuttaa menemään. Niinun tikutus kouluun täytyy tästä varmaan lähteä. Pyöritykset ok ja takaaleikkauksetkin ihan ok, vauhtia hieman puuttuu kyllä Reimalta.

Testattiin myös etenemistä suoralla. Reimalla ei ollut eroa oikeastaan ajassa siinä juoksinko vieressä vai tuliko kutsulla. Kutsulla keskittyi tosin paremmin etenemään ja hyppäämään.

Rataa tehtiin pätkä ja kuinka hyvää treeniä onkaan opetella olosuhteiden pakosta rataa ilman numeroita. Melko hyvin päästiin etenemään. Yhdessä kieputuskohdassa olin aika huolimaton ja Reima tulikin sitten esteen takaisin. Piti tehdä sylivekki, mutta se jäi sitten melkolailla huonoksi tyrkkäykseksi ja niistottomaksi niistoksi. Hyvä vinkki saatiin meidän tekemiseen, että siihen kohtaa sopisi meille parhaiten pyöritys-valssi. (Sitä ollaan nyt sitten viljeltykin kisoissa ja treeneissä). Kepeillä oli pieni ongelmia, kun kulma oli aika haastava. Treenilistalle: keppikulmia, irtoamisten vahvistamisia, kahden esteen treenejä.

Toki testattiin taas myös ohjaajia kosketa törppöä-kisassa ja z-juoksussa. Törppökisassa välimatka 3m ja aikaa 40 s, tehdä niin monta kosketusta kuin ehtii. Ehtiihän siinä: 33 kertaa. Ryhmän paras taisi olla 36. Z-juoksussa juostiin sakarat 10m ja 90 asteen käännös ja täyskäännöksellä takaisin. 16s meni tällä kertaa tähän. Nopein kipaisi 14 sekuntiin tämän. 

Reidet tukossa oli hyvä lähteä lauantaina kisaamaan Vihtiin. Seppo Savikon radat, jotka olivat ihan mukavia. 1.rata: Keinulta tuli alastulosta 5 vp, kun ei oikein malttanut odotella, muuten ihan kivaa etenemistä tosin 0,5s yliaikaa.
2.rata: kontaktit ok, kun muistin käskyttää ja loppusuoralla sain ohjattua esteen väärälle puolelle juuri kun kuuluttajakin kuulutteli puhdasta rataa. No eipä haittaa yliaikaa tuli tässä 2,8s.

No yrittänyttä ei laiteta, joten tänään taas kamat kassiin ja kohti Kivikkoa. En ollut ollenkaan tajunnut, että maksit suorittivat rataa ensin, joten ihan kiva yllätys oli päästä vaihteeksi katsomaan muiden ohjausvalintoja. 1.rata: alkuun tarvittiin malttia, jotta koira tuli 2.esteen hyvin ja siitä piti ehti sitten kepeille. Oli suoraa putkea ja A&putki erottelua. Vaan eipä ollut ongelmaa meillä. Nätisti tuli ja maaliinkiin ehdittiin ennen ihanneaikaa! Tuloksena -1,5s, 0, 2.sija ja luva. Vihdoinkin! Huonoille ei hävitty sillä voiton vei Erja ja Tabe! 2.rata aikalailla sama kuin ensimmäinenkin, mutta toisinpäin. Kontaktit oli vähän hilkulla, mutta kuunteli kuitenkin. A:lta tuli läpi ja pienellä kiirellä ehdittiin kuitenkin takaakiertoon. Pieni harhailuhetkin multa ja jatkettiin. Puomilla kuunteli, joskin livahti hippasen ennen aikojaan, jolloin valssin muuttui takaaleikkaukseksi. Loppuun päästiin yleisön hurratessa, kun 0-rata tuli.. tosin myös 0,2s yliaikaa. Pöh. Olispa tuon voinut nyt nipistää vielä pois. Tällä pääsi kuitenkin 3.sijalle kisassa. 

Ihan hyvä viikonloppu, kun kuitenkin 3/4 kisasta oltiin palkintopallilla. Mukaan tarttui kisalahjakortteja, 3 kg ruokaa, leluja, makupaloja parisakin eri muodossa. Hyvä näin. Kerrankin pystyttiin tekemään hyvät radat peräkkäin! Suunta nyt ensin fyssarille ja sitten miettimään miten se nopeus saataisiin kohdilleen. Kuitenkin tiedossa on, että potkua Reimassa on ollut enemmänkin.