Eilen työstettiin taas tokojuttuja Korrien ohjauksessa. Mietittiin vähän turhautumiseen ja komentamiseen puuttumista. Pitäis koittaa siihen keksiä joku keskeytyskäsky ja muutenkin olla treeneissä tarkkana siitä, että haukusta ei tapahdu mitään. Ihan hyvin toimikin ja leluja pitää käyttää treenaamisessa säästeliäästi tai ainakin käsitellä rauhallisesti ettei ota niistä kierroksia. Kokeessa pitää muistaa, ettei ota tuota liian aikaisin virittelyihin.
Luoksari on hyvä ja pysähtyminen Riitan sanojen mukaan tosi näyttävä. Siis silloin, kun Reima ei sekoita seisahtumista maahanmenoon. Pitää vahvistaa tätä lisää. Olisko eilen tehnyt yhden kymmenestä väärin. Ihan hyvällä mallilla siis.
Nouto ihan jees, jos tunkee namit suuhun juuri ennen lähettämistä ja takaisin tullessa on lelu esillä. Silloin menee hiljaa ja pitää kapulastakin kiinni nätisti. Lisää vaan toistoja tähän.
Otettiin myös metallia, joka tuntuu olevan aika inhottava, mutta ihan hyvin tarjoaa sen nostamista. Sitä ei tietty mälvääkään, kun on metallia.
Ruudussa oli muistettelemista ja merkin tekeminen voidaan hetkeksi nyt unohtaa, kun tarjoaa niin kovasti kiertämistä tai takana seisomista.
Tunnarissa on selkeästi tajunnut mistä on kyse ja haisteli tarkasti kapulat läpi ennen kuin toi oman. Ensin oli oma erillään, mutta laitoin sitten sen muutamaan kertaan kapulakasaan ja aina tuli oikea eikä vääriin koskettu.
Hieman meinasi juoksunarttu sekoittaa toimintaa, mutta ihan hyvin tuo keskittyi tekemään kuitenkin. Ihan pätevä koira siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti