Ensin oli keskiviikkona Papulla hyvät rauniotreenit. Teki töitä hyvin, otti hajut hyvin, törmäsi maalimieheen hyvin ja sitten peruutti, kun säikähti, mutta haukku lähti kivasti ja fiilis oli hyvä. Yhden kerran karkasi, kun en osannut päättää mitä kautta mennään, mutta hajun perään silloinkin meni.Jes.
Tänään Reiman kanssa Purinalla kisoissa. Viimeksi kisattiin heinäkuun alussa ja meitähän oli paiskattu sitten minien aloituspaikalla.Ei oo lempipaikka, kun tuntuu, että on sitten kiirettä ja ei nää muita ja diipadaapa. No onneksi, rataantutustumisissa oli hyvin aikaa eikä mitään kiirettä tullut. Eikä niitä muita tarvitse nähdä, kun omat kuviot on selvillä.
Hyppäri 1 oli kiva. Suoraan pääsi posottamaan. Kepeillä oli pieni kinkkisyys, mutta huolellisuudella siitä selvittiin ja päästiin seuraavan esteen takaakiertoon. Loppukiri olisi voinut mennä sutjakamminkin, mutta hyvä näin. Nolla sieltä tuli.
Aksa jäi sitten jo kolmannelle esteelle, kun kiirehdin siinä jo menemään ja Reima tulikin samaa reittiä takaisin, mitä oli mennytkin. Videolla ihan turhaan hätäilin ja jätin kunnolla pyöräyttämättä. Huonosti oli ohjattu se. Olisi pitänyt niistää tai peruskäännöksellä tehdä paremmin. No seuraavaksi paukkui sitten A:n kontakti, mutta jatkettiin matkaa. Välistä vedot hyvin, tai no olisin voinut olla lähempänäkin estettä. Sitten huokaisin ja unohdin ohjata pituuden, minkä Reima sitten ohitti. Muuten loppu ok, puomillakin kuunteli ja himmasi. Hyl.
Hyppäri 2. Suoria pätkiä alkuun ja putkia perään.Ennen keppejä taisi valssi valua, missä hukattiin aikaa kuten loppukiemuroissakin. Hyvä tsemppi ja otin vielä loppukirinkin. Hintsulle meni, mutta nolla saatiin. Voittajalle hävittiin vaan 10 sek. :D
Kauhian tyytyväinen kuitenkin olen, että ollaan saatu sekunteja tiristettyä pois, ohjaus oli rauhallista ja selkeää. Reima eteni ok ja hyppäsi hyvin sekä haki esteitä. Motivaatiota täytyy pohtia, haluaisin enemmän röyhkeyttä. On kuitenkin hyvin kiltisti ja kyselee eikä niinkään etene raivolla. Ennen rataa leikki hihnalla ihan ok, paitsi viimeisellä radalla, mutta radan jälkeen hihna ei kelpaa. Pallokin oli kökkö, kun pyöri Purinan lastuissa. Namit käy kyllä. Mietintä myssyyn nämä, mutta nollatili on taas auki. Se on hyvä se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti