Eilen muuten vielä käytiin liitelemässä hallilla molempien koirien voimin. Voiko onnellisempi olla, kun Papukin on nyt syttynyt lajiin ja tekee hommaa täysillä ja riehuu pallon kanssa! Superihana vanhus! Taitaa siis vanhus päästä kohta kisoihin!
Reiman kanssa pientä kivaa ja rimat 25:ssä meni ihan kivasti. Vauhtia oli ja pääasiassa tehtiin kontakteja. Hyvin tulee alas. Himmailee hieman, mutta ei haittaa, että keskittyy tulemaan nätisti. Kisoissa kuitenkin vire nousee ja tulee aivan taatusti lujempaa.
Loppuun vielä pientä tokoilua. Hyppyä ei oltukaan tehty pitkään aikaan ja istuminen oli varsin vaikeaa. Muisteltiin sitten sitä. Hyppynoudossa palautti kiertäen esteen. Sitäkin siis pitää treenata. Nouto meni taas jännäksi ja kapula poskihampaille, mutta kun se on niin ihana, ettei siitä voi päästää irti edes palkkaleluun suunnatessa. On se hassu.
Kotona vielä seuraamista ja kontaktin pitoa sekä nopeita maahanmenoja. Nopeutta ei kyllä ihan saatu kuin muutama hassu kerta. Jatketaan harjoituksia.
Tässä vielä linkkivinkki koiran pedin askaroimiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti