lauantai 17. tammikuuta 2015

Hajatelmia kontaktien suorittamisista

Eilen kuunneltiin Inkilän Leenaa kontaktien opettamisesta ja hyvä ilta oli se. Muistiinpanoja tuli tehtyä ja täytyy asioita pohdiskella, kun treenaamaan päästään. Bondi tullaan varmaankin soveltamaan boksia eli ruvetaan opettelemaan juoksemista boksin kautta, joka auttaa sitten myöhemmin koiraa fokusoimaan liikkeensä esteilläkin.

Leenan näkymys kontaktien opettamisesta oli varsin samanlainen kuin minullakin eli takaperin ketjuttamalla homma etenee. Ensin opetetaan asento ja hakeutumaan 2on-2off lankulla. Sitten pikku hiljaa lisätään asentoon hakeutumista puomin alastulolla. Puomilla pitää myös treenata suoralla juoksu, joten sitäkin pitää vahvistaa.

Leena ei niinkään nähnyt ongelmia ylöstulon opettamisessa vaan oli sitä mieltä, että useimmilla se menee omalla painollaan. Tämä jäi vähän mietityttämään, mutta katsotaan miten lähtee sujumaan. Ennen kuin tähän vaiheeseen päästään, niin vielä on paljon matkaa edessä.A:ta olis hyvä treenata madallettuna, jotta koira oppii sen juoksemaan sulavasti. Mutta tätäkin me vielä odotellaan tovi, että lihakset vahvistuu ja koira pysyy kunnossa.

Keskitytään myös pysymistreeneihin, sillä sitäkin tarvitaan kontakteilla. Tämähän meille jäi läksyksi aksan perusteet kurssiltakin.Lisää treeniä siis.

7 kommenttia:

  1. Minkä suorituksen sä meinaat A:lle opettaa Bondille?

    VastaaPoista
  2. A:sta tulee ehdottomasti juoksuversio, jotta säästää koiraa. Näin ainakin tällä hetkellä. Pitää varmaan myös itse opetella juoksemaan, ettei jää jälkeen koirasta. Mitkä teillä suunnitelmat?

    VastaaPoista
  3. Niin mäkin olin päättänyt aiemmin, että A:sta tulee juoksu... mutta ehkä ei nyt kuitenkaan. 2on2offia ollaan vaan treenailtu. :)

    VastaaPoista
  4. Eihän se mitään estä. Mekin lähdetään liikkeelle niin, että tuo opettelee ensin 2o2o-asennon ja siitä tkaperin ketjuttaen sitten etenemään. Lisäksi tuo boksi avittamaan tähtäystä.

    VastaaPoista
  5. Mä oon kuullut aika vahvoja mielipiteitä siitä, että on kannattavampaa opettaa ensin juoksu ja sitten vasta 2on2off. Toki jos sitä ei siirrä laisinkaan esteelle vielä. :)

    VastaaPoista
  6. Okei, nää on kyllä mielenkiintoisia. Sinänsä ymmärrän tuon juoksun opettamisen ekana, että silloin koira osaa juosta läpi esteen. Toisaalta tuo 2o2o on hyvä opettaa ensin siinä mielessä, että silloin koira oppii jarruttamaan ja tekemään painonsiirron esteen lopussa. Ehkä tässä on nyt koulukunta ero Hki-Tre välillä. :D
    Mun teesit kontaktiesteille on nyt painonsiirron opettaminen, sujuva juoksu (ei himmailua alastulolla (tähän ehkä liittyen tuo juoksun opettaminen ensin on oleellinen, sillä jos ei onnistu tekemään pysäytyksestä selkeää tehtävää, niin silloinhan tulee se hiippailu), fokus eteen-alas (selkälinja pysyy suorana). Vaikea näistä on sanoa miten tulee menemään, mutta katsotaan mitä koira tarjoaa ja koitetaan noista pitää kiinni. Olisipa kiva, Paula, että asuisit täällä lähempänä, niin kutsuisin kyllä heti kahvittelemaan ja keskustelemaan näistä aatoksista enemmän!

    VastaaPoista
  7. No olis kyllä joo! :) Mä en todellakaan noista niin paljoa tiedä, mutta mun hyvä treenikaveri opettaa nyt pennelille (Jokrun siskolle itseasiassa) juoksukontaktit. Vanhemmalle koiralleen rupesi vaihtamaan supereita pysäytyksiä juoksuiksi ja sen kaavan rikkominen koiralle oli iiiiison työn takana. Pysäytyksissä koira joutuu kuitenkin väkisinkin himmaamaan menoaan alastulolla pystyäkseen jarruttamaan optimaalisti, kun taas juoksussa kaiketi on idea ettei koira himmaa juoksuaan

    VastaaPoista