Style is the image of character.

Tyyli haettiin Remelle nyt trimmaajalta. Koska Trim-it:stä oli vaikea saada aikaa taikka edes vastausta puheluun, lähdettiin kokeilemaan Munkan Eläinkulman Sirkkua. Ehkä myös aikataululla oli jotain tekemistä asian kanssa. Ehkä.

No sinne jäi hoidettavaksi. Arvio oli, että 1½ tunnissa tulisi valmista. Soittelee sitten. Puhelua ei meinannut kuulua ja kaksi tuntia oli kulunut. Tosin en ihmettele, ei tuo ole niitä iiseimpiä turkkeja ja sitä karvaa vaan aina riittää. Kuitenkin hipsin sinne katsomaan miten homma etenee ja homma olikin paketissa kynsienleikkuuta lukuunottamatta. 

Trimmaaja oli ihan pähkinöinä Reiman hyvästä käytöksestä ja kuulemma saamme jälkitoimituksena kuukauden asiakkas-diplomin, kun toinen vaan oli töröttänyt nätisti trimmauspöydällä. Vähän oli välillä katsellut mitä on tapahtumassa. Kuulemma yllättävän moni koira ei ole tottunut käsittelyyn ja sitten välillä keskustellaan siitä saako trimmaajaa purra. Ei saa.

Trimmaustulos näytti hieman epätasaiselta, mutta kyllä se ihan siisti kuitenkin on. Pää on nyt maltillisemmin trimmattu ja näyttää siltä, ettei Remekään kutise kuten ennen. Nyt enää jännätään miten tuo karva kasvaa. Karkeutta saisi olla kyllä päälikarvojen muodossa. Kolme viikkoa aikaa siihen. Ihan tyytyväinen siis tulokseen olen ainakin tällä hetkellä. Luntakaan ei tartu matkaan niin paljon kuin ennen.

If winning isn't everything, why do they keep score?

Tätä mä jäin miettimään. Voittamista. Monille se tuntuu olevan kovin tärkeää. On se minullekin, mutta ehkä ei koiralajeissa. Tai sitten koirat ja meidän harrastamat lajit ovat siinä koulineet siten, että ennemmin etsii sitä hyvää tekemisen fiilistä.

Kummasti sitä kouliintuu, jos koiraa jännittää agiradalla. Siihen ei auta juosta kovempaa, koska se koira voi silloin juosta ihan päinvastaiseen suuntaan tai lähimmän ratahenkilön luo tai keksiä jotain aivan muuta puuhaa. Tai sitten se koira voi ruveta hösäämään, räiskiä esteitä miten sattuu ja koko hommasta tulee vaarallista. Eikä ainakaan silloin siinä ole sitä yhdessä tekemisen fiilistä. Kummallakin on radalla oma tonttinsa, joka tulee hoitaa. Pitää antaa koiralle tilaa suorittaa, oikeita vinkkejä suunnasta ja opettaa ne esteet. Jokainen rata on palaute siitä, mikä on hallussa ja missä kaivataan harjoitusta. Useimmiten sitä harjoitusta tarvitsee se ohjaaja: ajoitus tai rytmitys on väärä tai jokin asia on jäänyt koiralle opettamatta. 

Loppuvuodesta tajusin sen, että ehkä Remen kaikki hyppyongelmat eivät olekaan koirassa. Ohjaajalla saattaa tippua se ohjaus, joka tukisi koiraa hypyssä. Eikä sitä koiraa tarvitse aina saatella niin pitkälle esteille ja oman vauhdin ei tarvitse olla tasaisen tappavaa vaan siellä pitäisi olla jarrutuksia ja kiihdytyksiä. Jos näitä onnistun parantamaan, niin meidän etenemät ja sijoitukset voivat parantua. Olisihan se kiva saada sertejä ja koira valioksi, mutta fakta on myös se, että näillä koiramäärillä meitä parempia koirakoita on läjäpäin kisoissa. Mutta me haetaan sitä hyvää fiilistä, sillä mä uskon siihen, että sillä saadaan myös paras mahdollinen yhteistyö ja rentous. Yksi suurimpia viime vuoden pettymyksiä oli se, ettei Reme halunnut radan jälkeen leikkiä pallolla. En siis ollut itse osannut iloita radalla olosta, murehdin huonoja etenemiä ja soppa on valmis. Miten Reimastakaan olisi voinut tuntua voittajalta radan jälkeen, jos ohjaaja on myrtsi. Opeteltiin siis taas leikkimään ja pitämään kivaa. Olinhan mä siellä sentään mun parhaimman karvakamun kanssa.

No agilityssä homma on kovaa, mennään lujaa ja aika sekä virheet ratkaisevat. Sinänsä ymmärrettävää, että kaikki haluavat olla se nopein koirakko. Mutta entäs toko? Siellä kyse ei ole nopeudesta. On kyse puhtaista suorituksista ja yhteistyöstä. Ei saa ennakoida, muttei viivytelläkään, pitää osata odottaa, olla reagoimatta liikkuriin, tuomariin ja liikkutin käskytyksiin. Pitää olla hillitty ja hallittu. Moni puhuu, että pitää olla siellä omassa kuplassa koiran kanssa. Tokossa suoritusaika on moninkertainen agilityyn nähden ja samalla saa koko ajan palautetta tekemisestään. Tosin moni on niin keskittynyt tekemiseen, ettei pisteitä pysty koesuorituksessa seuraamaan itse ollenkaan. Yhä enenevässä määrin tokossa on onneksi keskitytty koiran ilmeeseen: hännän tulee heilua ja koiran tehdä hommia innokkaasti. Yhä vähemmän näkee nykyään löysiä ja haluttomia koiria kehässä. Mutta mistä tulee tähänkin lajiin se, että tehtiin 1-tulos, mutta ei taaskaan voitettu? Tässä lajissa, kun sillä voittamisella ei ole merkitystä. Jos teet 1-tuloksen, saat siirtyä seuraavaan luokkaan ja jos 1-tuloksia on yhdestä luokasta kasassa kolme, niin saat siitä koulutustunnuksen. Valioksikin tullaan ilman tiettyä sijoitusta. Maajoukkuekarsinnat ja -kisat ovat toki asia erikseen. Tokon suhteen omat tavoitteet ovat rauhallinen ja samassa kuplassa tehty suoritus, joka toivottavasti tuo sen 1-tuloksen. Sijoituksella ei ole minulle väliä.

Tässä tuntuu, että aina ollaan veitsenterällä, kun koiran taikka muun eläimen kanssa harrastetaan. Helposti se ihmisosapuoli tulee niiden tavoitteidensa kanssa ja vääntää homman veriseksi. Tuskinpa se koira tai hevonen asettaa tavoitteita ennen kisaa. Ne eläimet ovat siellä, koska ne on sinne viety. Jos ollaan reiluja, niin ne on kisaa varten hyvin treenattu, jotta niillä on mahdollisuuksia asiasta selvitä. Kyse on luottamuksesta. Eihän ne eläimet siellä olisi, jos eivät meihin luottaisi. Epäilevää koiraa on aika vaikea viedä mihinkään kehään, puhumattakaan siitä rennosta yhdessä tekemisestä. Onhan ne toki myös siitä veikeitä, että yleensähän ne peilaa myös sitä ohjaajaa. Jos ohjaaja jännittää, pitää koirakin tilannetta epäilyttävänä. Monesti sitä on kisan jälkeen kuullut, kun ihmiset juttelevat koirilleen pettyineinä, että miten sä sen nyt noin mokasit ja ei nyt tuu palkkaa. Harvemmin tosin se ihan piruuttaan on tehnyt asiaa väärin. Useimmiten veikkaisin, että ohjaajan ollessa outo, koirakin päätyy tekemään normaalista poikkeavia ratkaisuja tai sitten asiaa ei vain ole vahvistettu vielä tarpeeksi, jotta se toimisi tilanteessa kuin tilanteessa. Tosin sitä puolustuskyvytöntää karvakaveriahan on helpompi tässä tilanteessa moittia kuin katsoa sinne peiliin ja painua treenaamaan.

Tokossa vielä asiaan tulee se, että voihan ne temput treenata ja näin moni tekeekin. Eli liikkeet kuntoon ja sitten kisoihin. Unohtuu sitten vain se kokonaisuus, se mikä pitää homman kasassa. Siellä on myös liikkeiden alut, loput ja siirtymät, myös odottelut. Nekin pitää treenata, vaikka kuinka hullulta tuntuisi. Katsokaapa tätä Oilin ja Zipun suoritusta PM-tokossa Oslossa. Aika paljon tapahtuu siellä kehässä häiriötä ja koira on kuulolla koko ajan. Jotenkin tuntuu hassulta, että tuotakin suoritusta tehdessä miettisi, että voitetaankohan me nyt. Ei siinä voi kuin keskittyä olemaan läsnä, muuten se yhteys koiraan on mennyttä.

Jep, eiköhän tässä itse kukin ole aina se itsensä pahin vastustaja, kun ajatukset pääsevät harhailemaan. Pidetään ne ajatuksessa kurissa ja nautitaan näiden kavereiden kanssa tekemisestä.

Hyvällä sykkeellä

On tällä viikolla treenattu. Nouto on lähes korjattu. Kiitos niiden Oilin vinkkien! Enää ei purra. Vaikka välillä asiasta pitääkin muistuttaa, mutta ei tuu hammastikkuja enää. Sen kunniaksi ostettiin nyt uusi kapulakin. 

Pitihän sitä myös ostaa uusi lelukin sitten tähän treeni-intoon. Ke-Hu-lelu valikoitui nyt tätä kruunaamaan. Katsotaan miten se kestää meillä kulutusta. Narupalloista kun meinaa aina narut katketa. Jos nyt oli jykevämpi kahva ja karvaosio suojelisi narua.

Aksatauko päättyi myös tällä viikolla. Asenne oli Remellä kohdillaan ja parempi kuin ennen taukoa. Vauhtia siis riitti. Omat kuviot olivat vähän sekaisin ja koitin yhdessä kohdassa kääntyillä ihan vikasuuntaan. Homma lähti pelittämään, kun pyörähdyssuuntaa muutettiin. Kuntoa pitää vielä työstää, mutta eiköhän se siitä, kun pakkasetkaan ei pauku enää niin kovasti.

Muuten onkin sitten säädetty passin ja rokotuksien kanssa ihan tarpeeksi, kun koitetaan lähteä näytelmiin ihan ulkomaille. Huh. Ei ole helppoa se.

On se Turku ihmemaa

Taas lähdettiin hakemaan tokoon oppia ja sitä saatiin. Oltiin siis kuokkavieraina MM-tiimi 1:n treeneissä ja treenit veti Oili Huotari ja tietty tiimi komppas. 

Lauantaina aloitettiin paikkamakuilla ja kisamaisella meiningillä. Reimalle kuppi eteen. No, kehään meno ei ollut hyvä. Peruasentoon saaminen vähän vänkäystä ja sitten muiden maahan käskystä varasti kupille syömään namit. Ja ei, ku uudet namit tilalle ja piiloon. Pää ei mennyt maahan, mutta hiljaa tuo pysyi. Palatessa tärisi ja taas muiden istu-käskystä varasti kipolle. Oho. Positiivinen asia siis se, että pysyi ja oli hiljaa. Muuta pitääkin sitten treenata.

Sitten yksitellen kisamaiset koiran tason mukaan ja Oilin valitsemin liikkein. Meillä liikkeet nouto, seuruu, liikkeestä seisominen ja kaukot. 

Nouto: meno jo hirveä, ääntä mukana. Lähti hiljaa noutamaan, mutta puree kovaa kapulaa ja koitti palauttaa sen liikkurille. Tulee kuitenkin luo, mutta jää taas eteen, jossa jatkaa puremista poskihampailla eikä reagoi apuihinkaan mitenkään eli viereen ei saatu kapula suussa. Kun kapulan otti pois, niin sitten se pa:kin löytyi.

Muiden kommentit:

• Ääntelee
•  Takapuoli nousi odottaessa
• Äänteli lähdön
• PUREE!
• Ei tule pa, seikkailee
• epätietoinen palautuksesta
• häntä heiluu
• Innokas
• Reipas

Seuruu: Haahuilee, irtoaa, ei pysy kontakti, ei mukana eli aika kaaos. Loppu kohti paranee.

Muiden kommentit:

• Hengittää/ ääntelee alussa
• Paikka epäselvä
• Kontakti pettää
• Perusasiat vielä kesken
• Suorilla erkanee
• Tehokas
• Kontaktissa paikka hyvä
• Häntä heiluu koko ajan

Liikkeestä seiso : Valmisteleva osuus huono, hieman hidas pysähtyminen, mutta seisoo hyvin ja häntä heiluu. Ei tule ohi mennessä mukaan, hieman tosin kääntyy, mutta kohtuu rento olemus.

Kommentit:

• Haukkuu! Tekee kuitenkin ja hiljenee.
• Seisomisessa häntä heiluu
• Kääntyi, kun ohjaaja takana
• Hyvä loppu pa!
• Karkasi alustalle

 Kaukot: Jotain vaikeuksia tässäkin oli alussa. Vaihdoissa tuli eteenpäin ja tarvitsi ainakin kerran kaksoiskäskyn ja katseli liikkuria välillä.

Kommentit:

• Tuplakäsky istumiseen
• Etenee
• Hyvin maahan
• i-m: hyvä
• m-i: molemmat eteen
• Istui seisomisen kautta
• Hyvä loppupa vaikka katsoi liikkuria
• Tehdessä oli hiljaa

Oilin yleiskommentit:

• Tärkeintä keskittyä perusasioihin ja vireeseen
• Opeta kunnolla rauhassa perusteet
• Älä tee liian vaikeita, jos koira ei osaa --> vire nousee
• Mieti virettä!

 No virettähän me sitten mietittiin. Eli eipä oo järkeä hirveästi tehdä mitään liikkeitä, jos vire ei oo hallinnassa. Sitä siis rakentamaan. Sitä, että kaikkiin liikkeisiin lähdettäisiin sillä oikealla mielentilalla eikä ääntä hyväksytä. Oili oli enemmän sitä mieltä, että koiralle pitäisi huomauttaa, jos tekee vääriin ja tietty kehua sitten, kun tekee oikein. Jos pa pitää korjata, voi kehua, mutta palkkaa siitä ei saa. Saa toki uuden mahdollisuuden tehdä homman kokonaisuudessaan oikein ja jos menee hyvin, niin palkka tulee. Ääntelystä joutuu poistumaan paikalta, mutta kaikki rauhallisesti, ei saa olla vihainen.

Kun rauhoittuu ja on nätisti ja odottaa vuoroaan, voidaan kutsua jatkaamaan.

Tämä lähti toimimaan kauhean kivasti ja Reima keskittyi valtavan hyvin. Nyt mä niin tiedä mitä mielialaa sille haetaan treeneissä. Toki ne treenit pitää rakentaa vielä niin, että ovat aina tarpeaksi helppoja ja selkeitä. Juttutuokioita kentällä ei juurikaan kestä tällä hetkellä. Niissä pitää olla itse hereillä ja joko vapauttaa koira rallattelemaan pallon kanssa tai sitten pitää huolen siitä, että namittaa maahan kokoajan, missä Reme on käy-käskyllä.

Ennen treeniä koira tulee myös purkaa eli saa leikkiä pallolla ja repiä sen, kunnes on rauhallisempi. Uusi rutiini tästä ennen treeniä. Viikonlopun aikana tuhottiinkin taas kaksi palloa. 

Selkeyttä ja rauhallisuutta lähdetään hakemaan. Hyvin noihin treeneihin vastasi ja oli paremmin kuulolla ja yhdessä tekemässä. Tämä oli juuri sitä mitä on kaivattu. Tästä tulee vielä superhyvä. Mieltä myös helli se, että Oilin mielestä Reme oli varsin hauska kaveri. 

Kotona tehtiin tänään vielä treenit iltaruualla ja hyvin meni. Jos päivällä miltei roikotti nenää kiinni nameissa ja kontaktia oli vaikea saada, niin kotona sitä jo tarjosi paremmin. Hyvät toistot saatiin tähän ja pitihän sitä noutoa tunnarillakin kokeilla. On ilmeisesti sille epävarma liike todellakin, kun vire meinaa taas nousta tappiin ja joutuu muistuttamaan rauhallisuudesta. Mutta se tunnari alkoi tulemaan muutaman muistutuksen jälkeen nätimmin suuhun ja siinä, kun peruuteltiin, niin alkoi itse tarjoamaan pa:ta. Ei pöllömpää. Varsin pätevä tapaus. Tästä se lähtee!

Lenkkiä auringossa

Oma olo tänään sen verran parempi, että käytiin päivälenkillä. Oli pakko. Oli niin mahtava keli. Ihana aurinko. Miten voikaan saada siitä niin voimaa? Treenit meni tänään sivusuun, kun ei musta vielä ihan juoksemaan olisi ollut. Saa nähdä miten viikonlopun tokokoulutuksessa menee, kun Reimaan on varautunut tuota energiaa hippasen. Papi ulkoilee näillä keleillä mielellään ja vauhti on päätä huimaava. Vetääpä vanhus niitä hepuleitaankin.

Kaksikko matkalla aurinkoon. Takit päällä tottakai!

Papu nauttii auringosta ja odottaa hitaampia.

Remelläkö talvikarva?

Aurinko! Pitkästä aikaa!

Huoltoa ja touhua

Reiman kanssa käytiin fyssarilla torstaina ja ihmeiden aika ei ole ohi! Jäykkyyttä oli rangassa, mutta muita jumeja ei ollut. Hirmu hyvä homma.

Otin Papun mukaan seuramieheksi, kun aattelin, että ei se nyt siellä kuitenkaan riehu. No sehän riehu eikä millään asettunut. Hoitopöydän vivun suojana oli kumisiili ja siihenhän tuo iski heti silmänsä ja hampaansa. Sen kanssa se sitten siinä riehui, kun Reima oli hoidettavana.

Vähän epäilytti miten Papun sen tunnin riehumisen jälkeen jaksaa enää tehdä agilityä, mutta vanhushan veti ihan täysillä ja kuulemma viikon parhaita valsseja tehtiin radan haastavassa kohdassa. Vauhtiakin sille saa kinttuihin, kun itse rytmittää liikettä.

Tänään pieni ärsyttävä pikkunälkä oli taas vaivannut Papua ja pöydältä oli tyhjennetty kastikepurkki, joka oli sitten lopuksi heitetty lattialle. Höh höh. Kaikki tämä taas puuhasteltu, kun oltiin poissa ja kotiin tullessa oli ensin vastassa iloisia koira, mutta kun huomasin tihutyön Papu syöksyi sohvan alle. Eipä tiedetty, että koira voi sinne edes mahtua.

Muuten olla Reiman kanssa tehty paljon paikkamakuu ja tokohommia kotona. Toivo elää.

Lääkärikäynti

Siitä en tainnutkaan kirjoittaa. Reimalla on nyt ollut kolmisen viikkoa niskassa patti, joka kyllä diagnosoitiin rasvapatiksi facebookkeskusteluissa, mutta sitä kuitenkin käytiin näyttämässä. No sehän se oli. Tukkeutunut talirauhanen, joka sitten neulalla tyhjennettiin ja puristettiin viimeisetkin töhnät ulos. Huh. Reima ei ollut moksiskaan neulalla törkkimisestä.

No sitten tarkasteltiin vielä murinoita, kun tuo iltaisin murahtelee ja vaihtaa paikkaa. Eturauhanen oli iso, mutta nyt on ollut kyllä aika paljon juoksuhajuja ympäristössä. Sitä ei kuitenkaan mitenkään aristanut. Pissanäyte olikin sitten hieman suttuinen ja ab-kuuri saatiin Reimalle sitä siistimään sekä Tardak tilannetta muuten rauhoittamaan. Hieman tyytyväisemmältä tuo on nyt vaikuttanutkin.

Onneksi tajusin samalle reissulle tarkistaa Papun rokotustilanteen ja siinähän oli käynyt niin, että rabies oli mennyt vuosi sitten vanhaksi ja rokotuskortissa oli muutenkin väärä voimassaolomerkintä. Lisäksi muut rokotukset olisivat menneet vanhaksi helmikuussa, joten Papukin pääsi pöydälle hoidettavaksi.

Piti olla nopea keikka, mutta kyllä me siihen 1,5 tuntia saatiin menemään. No nyt on asiat taas reilassa.

Vuosi vaihtui

Onneksi ilotulitushommelit on nykyään rajatumpia ja pieni koirakin pärjää sitten niiden kanssa. Reima vietti suuren osan iltaa vessassa. Aluksi hieman läähättäen, mutta ruoka-aika hieman rauhoitti, vaikka syöminen meinasikin olla ensin vähän vaikeaa. Loppuillan chillaisi sitten vessaseuralaisena meidän vieraille ja toki niitä vieraita piti tulla ottamaan aina vastaan, kun ovikello soi. 

Uskalsi se välillä muutenkin käydä tsekkaamassa tilannetta ja kahden aikaan tuli simahtamaan jo sohvallekin. Ihan hyvä näin. Kauas on päästy niistä ensimmäisistä vuosista, jolloin Reme oli viikon huolestuneena ja tähyili taivaalle ja liikkui pelokkaasti. Yö meni silloin edes takaisin ravatessa eikä tiennyt olisiko kylppärissä vai mun kainalossa sängyssä. 

Papuhan ei paukuista hätkähdä eikä korvaansa lotkauta. Se on hyvä se. 

Parin päivän treenitauko siis tähän ja katsotaan milloin taas ulkona uskaltaa vapaana treenauttaa, kun noita valopäitä tuntuu riittävän ja pamauksia voi vielä olla jollakin takataskussa enkä mitään riskejä haluaisi ottaa. Tehdään siis kotitreeniä. Ja tietty odotetaan Lentsun nettitokon alkamista.