Viikon tohinat

Tiistaina oltiin kisamaisissa treeneissä Ojangossa tekemässä voittajaluokan liikkeitä, vaikkeivat ne vielä kaikki ole kasassa. Tässä kommentteja, mitä saatiin:

Seuruu: Innokas, ääntelee, hieman väljää, hyvät askelsiirtymät, hitaassa edistää, paikka elää hiukan. Loistava asenne. Yllättävän hyvä oli tämä. Voisi olla todellakin tiiviimpi ja kontaktia pitää parantaa. Sivuaskeleet meni tosi kivasti.

Liikkeestä istuminen: Jäi seisomaan, korjauksella ok, seuruussa pieni ääni. Jostain syystä nyt jumittanut istumista ja tarjoaa seisomista. Pitää vahvistaa lisää. Ääni tulee epävarmuudesta eli palkkaamattomuutta lisää.

Luoksetulo: Odottaessa vinkuu, vauhti oli hieno, stopit hyvät, seis erityisen hieno, perusasento oli vino alussa. Taas epävarmuus aiheuttaa ääntä. Hyvällä vauhdilla tuli eikä valunut, mutta itse pitää opetella parempi ajoitus käskyille, koska merkeistä tuli kyllä ohi.

Ruutu: Innokas odotus. Vielä kesken. Ei bongannut ruutua ollenkaan. Lähti kuitenkin yrittämään ja haukkui, kun ei vielä rutiinia tähän. Pitää treenata lisää.

Metalli: Ei kiinnostanut. 2:lla hienosti. Ällötti kovasti metsku ja koitti etsiä muuta noudettavaa. Treeneihin siis ei vaihtoehtoja ja superpalkka.

Hyppynouto: Hienosti autettu. Liikkuri pyysi menemään lähemmäs, mikä johti sitten, että varasti. Toi melko kivasti. Pito pitää treenata.

Tunnari: Levoton alku. toi 2x väärän. Sitten oman. Taaskaan ei koiralla mitään hajua liikkeestä. Ei osaa olla paikallaan, jos ohjaaja kääntyy. Meni maahan. Ei haistellut yhtään ja puri kovasti tunnareita.

Kaukokäskyt: Istumiseen tarvittiin kaksi käskyä. Hyvä kokonaisuus. Superyllätys. Tein 5 metristä, mutta ekaa kertaa tehtiin koemaisesti kaikki vaihdot ja Reima piti hienosti paikkansa. Superhyvä.

Paikkamakuu: 4 min. Pää jäi ylös, käytti sitä muutamaan otteeseen maassa. Piippasi 2.30 kohdalla, levoton, nousi seisomaan. Oli kuitenkin maassa palatessa. Heh, kuvittelin, että tää meni hyvin. No ainakin pysyi paikallaan, mutta ilmeisesti ruokapurkki ei ollut kuitenkaan tarpeeksi hyvä minuun verrattuna. Lisää treeniä.

Kokonaisuus: Kiva konaisuus & asene. Iloinen koira. Iloinen oli juu. Plussaa se, ettei tullut haukkua, mutta muuta ääntä kyllä, mutta pitää vaan tehdä lisää treeniä ja hommasta rutiinia.

Keskiviikkona Papu oli raunioilla ja toimi varsin pätevästi. Alkuun toki pientä hulluttelua ilman korvia, mutta maalimiehet löytyivät hyvin ja haukkua tuli kiitettävästi. Hieno reissu oli tämä.

Torstaina molemmat aksasivat Niinulla. Papu ensin. Hieman tahmea alku, mutta hyvin sen jälkeen, vaikkei vauhti nyt ehkä aina ihan päätä huimaakaan. Papulla oli kuitenkin kivaa ja ohjautui varsin mainiosti. Remellä enemmän kierroksia ja vauhti superhyvä. Toki rimat oli 20 cm. Rimat kuitenkin lentelivät ja Niinun mukaan ponnisteli niistä. Höh. Muuten reipas.

Lauantaina molemmat pääsivät Leena Piiran käsittelyyn. Papulla oli jumia keskiselässä, mutta lantio oli suorassa. Vasempi puoli kireämpi ja lanne-selkä jumissa sekä viimeinen lannenikama kireä. Reima oikealta puolelta jäykkä ja banaanina. Lapa jumissa ja vasemman takajalan lihakset heikot. Koko ranka oli jäykkä ja liikettä rankaan oli vaikea saada. Molemmille nyt b-vitamiini kuuri, serrapeptaasia ja Nutrolinin nivelainetta. Reimalle kuntoutusta kävellen metsässä, namittamista oikealle alas, uintia ja haetaan liikkeellä voimaa takajalkoihin ja koitaan saada niitä tasapainoon. Leenan kanssa mietittiin myös sitä onko Reiman aksapäivät nyt ohi. Selässähän oli niitä mahdollisisa nikama-ahtaumia, joista ei ole oikein tietoa, miten vaikuttavat koiraan. Näyttää siis hyvinkin siltä, että Reima siirtyy kokonaan tokokoiraksi ja aksailla voidaan suoraviivaisia ratoja matalilla rimoilla omaksi iloksi. Vaikea tuota asiaa on selvittää, en oikein tiedä kuka osaisi sanoa selästä tarkemmin. Se nyt on kuitenkin varmaa, etten halua koiraa satuttaa tai vammauttaa. Onhan se suuri harmi, jos valioitumiset jäävät haaveiksi ja käytetty treeniaika on ollut turhaa, mutta koiran hyvinvointi menee nyt edelle. Katsotaan rauhassa mihin kuntoutuksella päästään. Taukoa ainakin luvassa.

Epäonnistumisista vielä

Kuinka sattuikaan toisessakin blogissa näitä asioita hieman pohdittiin.

Koirayhdistystoiminta

Se on kiteytetty tähän videoon. Vitsi vitsi! En minä, mutta ku ne muut on niin haastavia ja persoonallisia ihmisiä.

“It's only a sure defeat when you stop trying.”

Niin, tällä viikolla tuli taas kunnon romahdus agilityssä. 30 cm rimat tuntuivat taas jotenkin vaikeilta ja menosta puuttuu se raivo. Muutamissa treeneissä on sitä huikeaa etenemistä nähty, mutta ei se kuulu normisuoritukseen. Etupalkalla tuntuu välillä toimivan, mutta ei aina välttämättä lähde kiihdyttämään minun liikkeeseen mukaan. No koutsin kanssa sitä sitten pohdittiin, että onko tuo kisaaminen Reiman juttu ollenkaan. Niin no, kyllähän siellä kisoissa pitäisi 30cm pystyä hyppäämään ja edetä raivolla. Mielellään 35 cm myöskin saisi sujua. Nyt ei suju. 

Seurasi epäilys. Jos ei kisaa, niin miksi harjoitella? Toki Reima tykkää lajista joka tapauksessa, mutta jos ei ole tavoitteita, niin miksi treenata ja hioa osaamista? Seuraavaa koiraa varten on yksi ehdotettu syy, mutta kun sitä seuraavaa ei ole nyt näköpiirissä ja vaikka olisikin, niin voi olla, että uudet kuviot joudutaan kuitenkin räätälöimään silloin ihan toisella tavalla. Höntsätä nyt voi aina ilman valvovaa silmääkin.

Pahamielihän tästä tuli. Onko kaikki tähänkin asti tehty työ ollut turhaa ja kannattaako edes yrittää, kun koirallakin on ikää jo sen verran, että kisavuosia on jäljellä todennäköisesti maksimissaan kolmen luokkaa. Olisihan se kiva, että olisi oraakkeli tai kasipallo, joka antaisi sen vastauksen asiaan. Omiaan on myös omat ajatukset siitä, että oliko ihan typerää edes kuvitella, että meistä olisi jotain tullut. Oman mielen rajat ovat jännä juttu. Mielenkiintoinen kirjoitus oli siitä täällä. Jos omissa kokemuksissa ja takaraivossa on se naapurin miehen toteama 10-vuotiaalle voimistelijalle: "Sustakin olisi voinut tulla hyvä, jos olisit aloittanut nuorempana" tai käsityöopettajan toteamus innostuksen ja yrittämisen jälkeen:"Kattokaas koko luokka! Tälleen käy, kun tekee itsenäisesti". Joo, ei niihin lapasiin tullut samanlaista kärkeä, vaan toinen oli pyöreä ja toinen kiila, mutta silti olin ylpeä, kun olin ne itse tehnyt. Tai ainakin tuohon opettajan kommenttiin asti. Tähän tilanteeseen ehkä sopivin vertaus löytyy luisteluvalmentajalta: "Ethän sä voi noilla luistimilla edistyä, kyllä pitäis saada kunnon kunnolliset välineet." Tietenkään mitään selitystä en siihen saanut, mikä niissä käytössä olleissa luistimissa oli vikana, mutta vaikkeivat ne mitkään Risportit olleetkaan, niin tuskin niistä kuitenkaan homma oli kiinni. Nämä, ehkä ei aina niin tarkasti mietityt, kommentit ovat jääneet kuitenkin mieleen paremmin kuin hyvin. Niihin on myös helppo palata. Missä olisimmekaan, jos Reimaa olisi alusta asti treenattu tavoitteellisesti ja valvovan silmän alla? Mitä, jos emme olisikaan vaan säälittävästi itse räpeltäneet esteiden suorittamisia kasaan tai treenanneet kontakteja, niin kuin ne nyt on treenattu? Miten mä nyt oon kuvitellut voivani tehdä edes kohtuullista suoritusta russelin kanssa? Sehän on rotuominaisuus se hyppyongelmaisuuskin. Nehän vaan hyppää niin.

No nythän on kuitenkin niin, että tämä sisäinen pöpöttäjä, joka luo epäuskoa, saa luvan vaieta. Sehän nyt on ainakin aivan varmaa, että yrittämättä ei homma ainakaan parane. Ja onhan se nähty ennenkin. Syksyllä tokon maajoukkueeseenkin kuulunut henkilö kommentoi meidän maahan menoa, että:" toi on varmaan se maksimi mihin Reima pystyy. Tuskin sitä sen paremmaksi saa." No kuulepa hyvä rouva, kovalla treenillä ja oikean vireen löytämisellä, minulla on nyt maahan lakoava koira. Juuri niin kuin halusinkin. Piti vain löytää keino kertoa Reimalle mitä halutaan. Samalla tavalla haluan nyt löytää sen keinon kertoa miten haluan sen etenevän radalla raivolla. Hyppyhaasteita lähdetään ratkomaan ihan ensin sillä, että käydään Piiran käsittelyssä. Sen verran pöpöttäjää on jäljellä, että valioituminen voi jäädä haaveeksi, mutta tämän hetken tavoite meille on selvittää onko koira jumissa, rakentaa fysiikkaa sen jälkeen ja treenata raivo radalle. Jos yksikin raivokas kisarata saadaan aikaan, niin olemme päässeet tavoitteeseen. 

Ehkä tässä on havaittavissa se, että tarvitaan epäilijä tai suututtaja ennen kuin alkaa tapahtua. Sen on aikanaan havainnut säbävalmentajakin. Mutta sitten, kun on saatu suuttumaan, niin ei kannata tulla haastamaan, koska silloin on päätetty myös pärjätä ja hoitaa homma kotiin, eikä kukaan sitä silloin voi estää.

Kuvia tiimiviikonlopusta

Noutorekku

Pururekku

Pururekun lelun jämät. Juu-u, meillä menee niitä ihan kiitettävästi ja juu-u sen takia käytetään kaikki ihan loppuun asti. Reiman äidistä ja äidinäidistä todettakoon, että tuovat käpyjä heitettäväksi vielä silloinkin, kun jäljellä on puolisenttiä kanttiinsa oleva palanen. Eipä ole omena kauas puusta pudonnut.

Vauhtirekku tunnari kurkussa.

Leikkirekku

Vetorekku

Odottavarekku

Koutsin kouriin jäänyt rekku

Menorekku

Loikkarekku

Palkan nähnyt rekku

Ohjeita odottava rekku

mun dino on tuolla ruudussa-ilme rekku

Kontaktirekku (hieman edessä, mutta paikkaapa ei tässä treenattukaan)

Dinon ruudusta löytänyt rekku

Dino hetkeä ennen kuolemaa rekku

 

 

Elämä on ihanaa rekku.

 

Kuvista kiitokset Johanna Kuuselle!

Tiimi toimii ja saadaan palautetta!

Tällä kertaa suurin osa positiivista! Aika superia. Viikonloppu kului MM-tiimin treenien merkeissä Tuorlassa. Lauantaina aloitettiin kuohuvalla ja kakulla, jotka Rea tarjosi kauan kaivatun 1-tuloksen johdosta sekä Hansun 1-vuotissynttäreiden takia. Daim-kakku mahassa lähdettiin tekemään pienryhmissä kaukoja. No näitähän tässä olikin pohdittu ja nyt tultiin siihen tulokseen, että Reme tekee ne sekatekniikalla. Käy meille, kun vaihdot on opetettuina. Hyvin jumi etupalkkana olleeseen palloon. Ongelma yksi siis ei ollutkaan ongelma. 

Seuraavana omia ongelmia ja meillä se oli nouto. Onhan se parantunut huimasti, mutta puremista tulee edelleen, mutta nyt palauttaa kuitenkin viereen. Isompi ongelma on tunnari. Yksi tunnari saatiinkin kivasti säpäleiksi. Siinä siis edelleen joku epävarmuus ja ottaa musta painetta. Palautusta nyt vauhdilla ja autetaan kädellä viereen. Tarjoaminenkin on sellaisella mallilla, että siitäkin saa palkan vasta vierestä. Lisää toistoja ja löydää pipoa.

Tehtiin myös kontaktihäiriötreeniä ja Reima oli siinä ihan super. Kontakti pysyi ihan superhyvin, kukaan ei saanut sitä mukaansa eikä Lentsukaan saanut Remeä menemään maahan. Tyyppi tapitti ja keskittyi tosi kovaa kontaktin pitoon minuun. Hypersuperhieno!

Päivän päätteeksi vielä leirikisa eli piirissä pyörimistä ja oikean asennon tekoa, sillä twistillä, että maahan = mansikka, seiso= sitruuna ja istu= lime. Vaikeaa oli, varsinkin, kun meillä istu on sit, mutta kuinka ollakaan, niin siinä vaan kävi, että Remen kanssa tsemppasimme itsemme voittoon! Jehei! Asennot on varmoja ja kun sai kaikin keinoin avittaa, niin keskityttiin tähän täysillä ja siellä vietiin kisa. Taas kerran!

Lauantaina tehtiin vielä alussa muuten paikkamakuut, minkä sössin hieman siinä, että jätin namikipon liian lähelle Reimaa ja se aiheutti levottomuutta. Pysyi kuitenkin hiljaa, mutta pää seilasi. Lisää treeniä.

Iltasella kotiin, pää tyynyyn ja aamulla taas aikainen herätys. Taas tehtiin omia ongelmia ja meillä ruutu. Homman nimeksi se, että joko viedään lelu sinne yhdessä tai appari vie. Reimalle virittelysana, merkkaus, kontakti takaisin ja sitten lähetys. Näitä ja välillä sitten tyhjiä. Pitää saada Reme oppimaan bongaus paremmin. Tehtiin myös stoppia valeheitolla ja siitä maahan menoa ja vielä seuraamaantuloakin. Kaikki toimi. Näitä pitää tehdä toki lisää, mutta hyvin lähti työstämään.

Häiriötä tehtiin vielä pienryhmässä. Paikkamakuun alkua, jossa oli levoton. Ehkä huono valmistelu alla. Pitää olla tarkempi ja opettaa odottelukäsky. Ei pitäisi niin aina ahdistua tästä, mutta se nyt vaan ahistaa, kun ei tunnu tämä edistyvän.

Mieltä kuitenkin hiveli hirveästi tiimiläisten kehut siitä miten ollaan edistytty. Ja niihän se olikin. Reme keskittyi tekemiseen ja oli hiljaa, kun tiesi mitä ollaan tekemässä. On se ihana.

Ei vissiin oo kylvetty tarpeeksi..

Kun ei ollut viime viikonlopun kisoissa mitään niitettävää. Ekalla radalla Reme ei osunut renkaaseen. Ohjaaja oli tästä hieman hämillään ja hämmennys vielä kasvoi, kun toinenkin kerta meni renkaan sivusta. Kolmannelle sentään koirakin heräsi ja oikea rako löytyi. Kummallista. Ei ollut estekulmassa mitään vaikeaa, mutta jostain syystä nyt näin. Lisäksi A:n suoritustapa oli unohtunut, joten siitä sitten sylikyyti pois radalta.

Hyppyrataan sai tutustua, kun edelliseltä radalta pääsi pois ja sitä sitten osa hinkuttikin melkoisen pitkään. Muutama kinkkinen kohta oli radalla ja kuinka ollakaan me hyllytettiin se jo alkuunsa esteelle nro 3. Eipä lähtenyt tyyppi välistävetoon. No nää on näitä. Itse taisin olla liian edellä ja jäi kunnollinen kääntö tekemättä. Muutenkin suunnitelmat muuttuivat lennossa, kun usko loppui. Tosin varsin hyvin sujuivat nämä kohdat. Putkijarru toimi ja fiilis oli hyvä.

Kolmantena ratana vielä agirata. Se taisi mennä ihan kivasti, mitä nyt taas se A. Sieltä tuli loikalla ja videolla tuomarin käsi nousi, mutta kuinkas ollakaan sihteeri ei tätä kirjannut ja tuloksissa meillä oli puhdas rata. Sekunnin yliajalla toki. 

Kontaktit taas kauhia pettymys. Vikalla radalla positiivista se, että puomilla himmasi ja teki kontaktin, mutta lisää treeniä kaivataan. Irtoamisia pitää treenata lisää ja rengastakin vahvistaa. Putkijarru oli hyvä ja tekemisen meininki. Oma juoksu oli vähän hipsuttelua, mutta rytmitystäkin alkaa jo tulla välillä. Jännä homma kisoihin meno ja vireenhallinta. En tiedä miten ne nyt eroaa sitten treenitilanteesta, mutta joku siinä vetää eri kierrokset kehiin.

Kisojen jälkeen treenattiin maanantaina agitokolassa. Papu oli hurjana aksaan ja mielettömän hyvällä meiningillä. Reme teke pientä pätkää ja enimmäkseen tokoiltiin. Ruutua suora palkalla ja merkkiäkin tehtiin ensin jemmaamalla lelu tötterön taakse ja sittenhän se jo osaskin sen. Hyppynouto oli jotenkin pienesti vaikea. Meinasi tulla kiertäen takaisin ja paluu on hidasta. Pitää tähän kiinnittää huomiota.

Keskiviikkona päästiin vihdoin raunioille ja Papu veti homman niin kuin se pitääkin. Ei mitään ylimääräistä ja haukkukin kulki. Ei haittaa vaikka on maalimiehen sylissä. Ihana pieni pätevä pelastaja.

Torstaina treenattiin agia Niinulla. Rataan tutustumisessa fiilis, että ei onnistu, ei tääkään eikä toi eikä toi x10. Renkaassa ei ollut ongelmia eikä oikein muutenkaan. Koirassa. Ohjaajassa kyllä. Taas oli se sunnuntaihölkällä. Ei auttanut kuin ruveta juoksemaan ja sitten sitä oltiinkin koutsin mukaan Ben Johnsson. Pitäisi tämä muistaa muutenkin ja pistää tossua toisen eteen.

Muuten on harva se aamu ja ilta jumpattu kaukojen istu-seiso-vaihtoa. On ollut apuvälineenä pinkkiä glitterikosketuskeppiä ja laatikkoa, jotta tajuisi ponnistaa ylös-eteen. Sama tietty istumiseen ylös-taakse. Toistoja tarvitaan vielä.