Niin, tällä viikolla tuli taas kunnon romahdus agilityssä. 30 cm rimat tuntuivat taas jotenkin vaikeilta ja menosta puuttuu se raivo. Muutamissa treeneissä on sitä huikeaa etenemistä nähty, mutta ei se kuulu normisuoritukseen. Etupalkalla tuntuu välillä toimivan, mutta ei aina välttämättä lähde kiihdyttämään minun liikkeeseen mukaan. No koutsin kanssa sitä sitten pohdittiin, että onko tuo kisaaminen Reiman juttu ollenkaan. Niin no, kyllähän siellä kisoissa pitäisi 30cm pystyä hyppäämään ja edetä raivolla. Mielellään 35 cm myöskin saisi sujua. Nyt ei suju.
Seurasi epäilys. Jos ei kisaa, niin miksi harjoitella? Toki Reima tykkää lajista joka tapauksessa, mutta jos ei ole tavoitteita, niin miksi treenata ja hioa osaamista? Seuraavaa koiraa varten on yksi ehdotettu syy, mutta kun sitä seuraavaa ei ole nyt näköpiirissä ja vaikka olisikin, niin voi olla, että uudet kuviot joudutaan kuitenkin räätälöimään silloin ihan toisella tavalla. Höntsätä nyt voi aina ilman valvovaa silmääkin.
Pahamielihän tästä tuli. Onko kaikki tähänkin asti tehty työ ollut turhaa ja kannattaako edes yrittää, kun koirallakin on ikää jo sen verran, että kisavuosia on jäljellä todennäköisesti maksimissaan kolmen luokkaa. Olisihan se kiva, että olisi oraakkeli tai kasipallo, joka antaisi sen vastauksen asiaan. Omiaan on myös omat ajatukset siitä, että oliko ihan typerää edes kuvitella, että meistä olisi jotain tullut. Oman mielen rajat ovat jännä juttu. Mielenkiintoinen kirjoitus oli siitä täällä. Jos omissa kokemuksissa ja takaraivossa on se naapurin miehen toteama 10-vuotiaalle voimistelijalle: "Sustakin olisi voinut tulla hyvä, jos olisit aloittanut nuorempana" tai käsityöopettajan toteamus innostuksen ja yrittämisen jälkeen:"Kattokaas koko luokka! Tälleen käy, kun tekee itsenäisesti". Joo, ei niihin lapasiin tullut samanlaista kärkeä, vaan toinen oli pyöreä ja toinen kiila, mutta silti olin ylpeä, kun olin ne itse tehnyt. Tai ainakin tuohon opettajan kommenttiin asti. Tähän tilanteeseen ehkä sopivin vertaus löytyy luisteluvalmentajalta: "Ethän sä voi noilla luistimilla edistyä, kyllä pitäis saada kunnon kunnolliset välineet." Tietenkään mitään selitystä en siihen saanut, mikä niissä käytössä olleissa luistimissa oli vikana, mutta vaikkeivat ne mitkään Risportit olleetkaan, niin tuskin niistä kuitenkaan homma oli kiinni. Nämä, ehkä ei aina niin tarkasti mietityt, kommentit ovat jääneet kuitenkin mieleen paremmin kuin hyvin. Niihin on myös helppo palata. Missä olisimmekaan, jos Reimaa olisi alusta asti treenattu tavoitteellisesti ja valvovan silmän alla? Mitä, jos emme olisikaan vaan säälittävästi itse räpeltäneet esteiden suorittamisia kasaan tai treenanneet kontakteja, niin kuin ne nyt on treenattu? Miten mä nyt oon kuvitellut voivani tehdä edes kohtuullista suoritusta russelin kanssa? Sehän on rotuominaisuus se hyppyongelmaisuuskin. Nehän vaan hyppää niin.
No nythän on kuitenkin niin, että tämä sisäinen pöpöttäjä, joka luo epäuskoa, saa luvan vaieta. Sehän nyt on ainakin aivan varmaa, että yrittämättä ei homma ainakaan parane. Ja onhan se nähty ennenkin. Syksyllä tokon maajoukkueeseenkin kuulunut henkilö kommentoi meidän maahan menoa, että:" toi on varmaan se maksimi mihin Reima pystyy. Tuskin sitä sen paremmaksi saa." No kuulepa hyvä rouva, kovalla treenillä ja oikean vireen löytämisellä, minulla on nyt maahan lakoava koira. Juuri niin kuin halusinkin. Piti vain löytää keino kertoa Reimalle mitä halutaan. Samalla tavalla haluan nyt löytää sen keinon kertoa miten haluan sen etenevän radalla raivolla. Hyppyhaasteita lähdetään ratkomaan ihan ensin sillä, että käydään Piiran käsittelyssä. Sen verran pöpöttäjää on jäljellä, että valioituminen voi jäädä haaveeksi, mutta tämän hetken tavoite meille on selvittää onko koira jumissa, rakentaa fysiikkaa sen jälkeen ja treenata raivo radalle. Jos yksikin raivokas kisarata saadaan aikaan, niin olemme päässeet tavoitteeseen.
Ehkä tässä on havaittavissa se, että tarvitaan epäilijä tai suututtaja ennen kuin alkaa tapahtua. Sen on aikanaan havainnut säbävalmentajakin. Mutta sitten, kun on saatu suuttumaan, niin ei kannata tulla haastamaan, koska silloin on päätetty myös pärjätä ja hoitaa homma kotiin, eikä kukaan sitä silloin voi estää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti