Mää tahdon ja sää tahdot

Ajattelemisen sietämätön vaikeus. Uusia ihmisiä tavatessa tulee ajateltua uusia asioita tai ainakin vanhoja asioita uudelta kannalta. Viime aikoina on kyllä suuresti mietityttänyt se, että ihmiset hätäilee lajeissa etenemisen kanssa, koska "minusta tuntuu niin tylsältä tehdä aina näitä perusjuttuja". Niin, sinusta tuntuu, mutta entäs koirasta? Niin kauan ku koiralla on kivaa, on varmaan aika sama tehdäänkö perusjuttuja vai "edistyneempiä" treenejä.

Viime aikoina on tullut seurattua keskustelua siitä, että kuinka täydellinen treenirauha pitää seurakaverille antaa, kun koira on paineistunut muutamasta huonosta kokemuksesta ja nyt jää bongailemaan kesken radan sitä sun tätä. Tai kuinka olisi kiva päästä tekemään hakua, mutta maalimieskäytös tökkii. Muutenkin tuntuu, että agilityssä on kiire päästä tekemään sitä rataa, joten unohtuu mitä kaikkea pitäisi osata ennen sitä. 

Mä kannatan näissä tapauksissa sitä, että palataan taaksepäin. Jos koira on paineistunut puhuvista ja katsovista ihmisistä, niin ratkaisu ei ole ainoastaan se, että ihmiset ja häiriö hävitetään, mutta jatketaan treenejä niin kuin ennenkin. Olisi ehkä syytä panostaa motivaatioon ja siihen, että siellä kentällä on kivaa ja ollaan ohjaajan kanssa samassa kuplassa eikä edes huomata häiriöitä. Mutta ei, kun halutaan tehdä sitä rataa, vaikka perusasiat, se motivaatio, ei ole kunnossa. Sama homma haussa. Ei voi oikein tehdä hakua, jos maalimieskäytös ei ole kondiksessa. Pitää treenata se ensin kuntoon, ennen kuin voi jatkaa juoksemaan maastoon. Tässäkin tapauksessa muutamalla treenillä asia taas kuosiin ja matka jatkui. Agikentillä taas näkee koiria, jotka rynnivät kentälle huutaen. Jos sen radan tekemisen sijaan panostettaisiin siihen, että sinne kentälle mennään yhdessä ja samassa kuplassa hallitusti, voisi se meno radallakin olla helpompaa.

Mutta, kun jostain syystä meillä on kiire. Ja tällä hetkellä tuntuu olevan noloa, jos vuosikas ei osaa vähintään alokas- tai avo-luokan tokoliikkeitä kisamaisesti, agin esteitä ja kontakteja ja mielellään se vielä saisi jo osata jäljestääkin. Kovin totiseksi menee touhu. Mitä jos pitäisi kivaa ja rakentaisi suhdetta ja motivaatiota ensimmäisen vuoden? Olisiko sen jälkeen helpompi kouluttaa mikä tahansa laji? Se mikä monista koirakouluista tällä hetkellä puuttuu on suhteen rakentamisen ohjaus. Koiran kanssa toimiminen ja harrastaminen ei ole vain käskyttämistä vaan yhdessä toimimista.

Omassa prosessoinnissa on tällä hetkellä se, että miksi oma mieli on Bondin kanssa varsin levollinen ja rauhallinen (koska se on pentu ja vasta opettelee ja me vaan leikitään ja pidetään kivaa), kun taas Reiman kanssa pipo on kireämmällä (taasko se tekee noin, ja ei  ja voi ja häh, ja kyllä se tän osannut, miksei se nyt osaa). Miten saisi Reiman kanssa saman rentouden kuin Bondin kanssa? Mitä jos me kaikki vaan haluttais pitää hauskaa ja sitä kautta saatais niitä onnistumisiakin?

Winter fun & run

Hieman korvaton Bondi kurvaili tänään Kirkkonummella. Papu ja Remekin olivat mukana geimeissä. Treenattiin vähän tokoakin ja taas on Remellä ruutu hukassa. Höh.

Kesämuistoja

Katsoin kuvia tiimin leiriltä ja ihmettelin, että kenellä oli noin koin syömän-näköinen pentu siellä matkassa..
Niin, omahan se olikin. Nyt näyttää enemmän silkkiuikun poikaselta, kun turkki on isojen koirien kiiltävä turkki. Muuten on kyllä ihan itsensä näköinen.

Babyaksaa

Nyt on kaikki kolme koiraani osallistuneet saman aluevalkkuryhmän treeneihin. Bondi siis tänään vuorossa ja nyt tiedetään, että tyyppi osaa tehdä valssin ja peruskäännöksen. Takaakiertokin sujuu. Kehuja tuli kontaktinotosta, joskin aksassa olisi tärkeämpää katsoa eteenpäin kuin jahdata ohjaajaa. Onneksi penne on pätevä ja lelun mukaan ottaminen saatiin myytyä yhdellä toistolla. Tyyppi myös hyvin pätevästi luopuu lelusta ja malttaa suorittaa tehtävän ennen palkalle syöksymistä. Ihan kiltti kaveri, joka tekee kaiken hipihiljaa. 

Jotain tuhmaakin on onneksi eli Remen kanssa ovat liittoutuneet ja tääkin tyyppi repii ja rikkoo lelut. Eli täytyy varmaankin niitä lelusponsseja ruveta katsomaan. 

Omaksi läksyksi tuli opetella ohjaamaan ISOA koiraa. Eli sitä ei tarvitse saatella jokaisella esteelle, vaan lähetys ja sitten menoksi. Mutta, kun se on niin pieni vielä.. Ei vaan, pakko ruveta ottamaan etumatkaa tai muuten ollaan kohta ongelmissa, kun tyyppi painaa tuhatta ja sataa ohi. 

Tosin pitää edelleen pitää pitää mielessä se, että ei oo kiire mihinkään tuon tyypin kanssa. Pitää rakentaa jälleen kerran niitä kuuluisia pohjia kuuluisasti ihan rauhassa. Mutta että mää nautin! Nautin siitä tekemisestä, hiljaisuudesta ja siitä ettei ole mitään paineita tällä hetkellä. Hissuksiin ja hauskaa pitäen mennään.

Life is ten percent what happens to you and ninety percent how you respond to it.

Tällä viikolla on ollut haastetta, jos toista. Reme on ollut sekaisin hormooneista, joten homma kallistuu nyt siihen, että Tardakia ei enää tuohon tuupata vaan lähtee palleroiset. Tyyppi on tällä viikolla huudellut mun perään eikä ole meinannut rauhoittua. Epävarmuutta ja tukalaa oloa ilmeisesti ja tukihenkilöä olisi kaivattu. Yhtenää päivänä oli pissit matolla. On ollut rauhaton ja muutaman kerran turhankin ärtsy muille. Epäluotettava.

Bondi taas on syönyt vaihteeksi keppejä ja oksentanut yöllä. Aamulla söi lelun muoviosia eikä oksentanut, kun olisi pitäny. Niin ärsyttävää.Koirapuistossa on käyty ja juostu vinttikoirien kanssa ja bernipentua pakoon. Bernille näytti hampaitakin, kun tuntui turhan innokkaalta ja isolta. Tänään pelästyi kotona jotain ja tunnin paniikissa. Epäselväksi jäi oliko kyseessä joku ääni vai keittiöpuuhista tullut savu.

Ainoa järkevä tuntuu olevan Papu. Papun maailma ei paljoa järkähtele. Kunhan ruokaa tulee, niin kaikki on hyvin.

Helppoja juttuja on treenattukin. Nopeita maahanmenoja koko porukalla. Tekivät porukalla merkin kiertoakin ja targetille menoa. Hyvin sujuu. Bondi osaa stopatakin merkille. Kiva. Remen kanssa on tehty vaan helppoja juttuja ja tunnarista luopumista eli namia lentää lattialle ja niitä sitten metsästää. Ainakin näyttää rauhoittavan intoa tunnariin. Tyypit treenasivat myös tyynyillä parkissa oloa, yhden treenatessa. Täytyy sanoa, että mukavan rauhallista oli.

All action results from thought, so it is thoughts that matter.

Viikolla on ehtinyt sattua ja tapahtua ja tapahtumathan aina tuovat jos jonkilaista ajateltavaa mieleen. Alkuviikko pähkäiltiin mikä Reimaa mahtaa vaivata, kun ärtsyilee. No kuivatessa kuului melkoinen vinkaisu ja kipu paikantui eturauhaseen. Aiemmin oli jo hieroja päivälle varattuna, mutta se nyt vaihtui Reiman osalta lääkäriin ja hierottavaksi pääsi Bondi.

Remellä oli kuulemma virtsassa siittiömatto, joten tardakia tuli peppuun ja antibioottia suuhun. Harkinnassa nyt sitten kastraatio, josko sillä näistä päästäisiin eroon lopullisesti ja vielä ennen kuin tuo kroonistuu.

Bondi pääsi siis hierottavaksi ja hyvä niin. Alku oli vähän vaikea, kun olisi niin kovasti kiinnostanut moikata hierojaa ja muuten häröillä. Ilmeisen jumissa myöskin oli osittain. Häntää käsitellessä tuli kunnon vinkaisu. Hyvä, että saatiin käsiteltyä ne pois. 

Perjantaina Bondilla piti alkaa agilityn estealkeet, mutta ne valitettavasti peruuntuivat tältä viikolta opettajan koiran sairastumisen myötä. La ja su piti olla myös hyppykurssia, mutta vähäisen osallistujamäärän vuoksi sekin typistyi yksipäiväiseksi. Näitä odotellessa ollaan treenailtu Lentsun nettitokoja: teemoina nopeat maahanmenot ja uudet EVL:n merkit (normi, kierto ja merkitön). Kaikki ovat tehneet kaikkia. Maahanmenoissa täytyy sanoa, että Reima on heikoin lenkki, joten tätä täytyy työstää lisää. Bondi ja Papu tekee varsin täpäköitä syöksyjä. Merkit menee kohtuu hyvin. Reimalla taas vaikeuksia ja pitää olla selkeämpi, milloin pitää bongata ja milloin lähteä. Tämähän se oli meidän ruudunkin kompastuskivi.

Tänään seurattiin kavereiden tokokokeita. Hyviä yrityksiä ja osasuorituksia nähtiin alokkaassa ja avoimessa nähtiin ihan supersuoritus Heliltä ja russeli-Jymyltä. On myönnettävä, että kadehdittava suoritus. Iloinen koira ja koko ajan olivat samassa kuplassa. Tuntuu niin saavuttamattomalle meille. Pitäisi treenata paljon, mutta mitä jos taas petytään siihen, että paljon on treenattu ja panostettu ja tuloksena on pannukakku? Liikkeissä on viilattavaa, mutta eniten työtä on oikean vireen ja sen yhteisen kuplan löytämisessä. Aika pitkälti näitä ajatuksia, joita tässäkin blogikirjoituksessa käydään läpi.Tuntuu siltä, ettei me koskaa olla tarpeeksi valmiita.

Hajatelmia kontaktien suorittamisista

Eilen kuunneltiin Inkilän Leenaa kontaktien opettamisesta ja hyvä ilta oli se. Muistiinpanoja tuli tehtyä ja täytyy asioita pohdiskella, kun treenaamaan päästään. Bondi tullaan varmaankin soveltamaan boksia eli ruvetaan opettelemaan juoksemista boksin kautta, joka auttaa sitten myöhemmin koiraa fokusoimaan liikkeensä esteilläkin.

Leenan näkymys kontaktien opettamisesta oli varsin samanlainen kuin minullakin eli takaperin ketjuttamalla homma etenee. Ensin opetetaan asento ja hakeutumaan 2on-2off lankulla. Sitten pikku hiljaa lisätään asentoon hakeutumista puomin alastulolla. Puomilla pitää myös treenata suoralla juoksu, joten sitäkin pitää vahvistaa.

Leena ei niinkään nähnyt ongelmia ylöstulon opettamisessa vaan oli sitä mieltä, että useimmilla se menee omalla painollaan. Tämä jäi vähän mietityttämään, mutta katsotaan miten lähtee sujumaan. Ennen kuin tähän vaiheeseen päästään, niin vielä on paljon matkaa edessä.A:ta olis hyvä treenata madallettuna, jotta koira oppii sen juoksemaan sulavasti. Mutta tätäkin me vielä odotellaan tovi, että lihakset vahvistuu ja koira pysyy kunnossa.

Keskitytään myös pysymistreeneihin, sillä sitäkin tarvitaan kontakteilla. Tämähän meille jäi läksyksi aksan perusteet kurssiltakin.Lisää treeniä siis.