tiistai 21. joulukuuta 2010

2010 Summa summarum

Vielä ennen joululomaa voisi tässä pikaisen SWOT-analyysin tehdä vuoden tekemisistä:

Papu:

Tavoitteina oli:
  • Tokon suhteen tahkotaan paikkamakuuta ja Papulle itsevarmuuttaa kestää muita koiria. Tähtäin ei ole varsinaisissa kisoissa, mutta epävirallisia saatetaan kokeilla.
  • Agilityssä ensi vuonna tavoitteena on startata kisoissa ja katsoa, josko sieltä nolliakin saataisiin. Kysyntää tuntuisi olevan myös hyppytekniikkakurssille, joten sellainen koitetaan mahduttaa aikatauluun.
  • Muuten sitten kikkaillaan ja opetellaan uusia temppuja.
Ja tuloksina saatiin:
  • Paikkamakuuta ei varsinaisesti tahkottu kuten ei oikeastaan muutenkaan tokoa. Ei kestä edelleenkää muita koiria eikä käyty epiksissäkään.
  • Agilityssa startattiin 4 kertaa: pienimmillään ihanneajasta jäätiin 4,3 s. Pahimmillaan meni puolella minuutilla pitkäksi. Pari kisaa jäi välistä tassutulehduksen takia ja yksi kisa keskeytyi kipeään tassuun. Liisakin kipaisi Papun kanssa radan ja yhden kerran päästiin palkintopallillekin. Hyppytekniikkakurssille ei menty, kun en usko, että Papulla riittää vetoa hinkkaamiseen.
  • Kikkailtu on ja temppuiltu. Laatikkotemppuja tehty ja tasapainoilua harjoiteltu.
Tavoitteet vuodelle 2011
  • Kunhan saataisiin terveys kuntoon. Toivoisin vähemmän tassutulehduksia ja selkäkipuja.
  • Jokunen startti agilityssä, joskin taitaa olla mahdottomuus saada Papua nousemaan 2-lk:aan. Tai viimeistään siellä tie nousee pystyyn.
  • Toivottavasti saadaan jatkaa raunioilla käymistä, kun se tuntuu koirasta niin mukavaa olevan.
  • Kotitokoillaan jonkin verran.
Reima
Tavoitteet 2010:
  • Reiman kanssa jatketaan tokoa ja todennäköisesti tullaan ottamaan vähän tiheämpään tahtiin oppia Suomen parhaimmistolta ja todennäköisesti kisaura korkataan n. puolessa välissä vuotta. Epiksiä sitä ennen ja tiukkaa treeniä.
  • Agilityssä samoin. Kisaura korkataan ja koitetaan saada puhtaita ratoja. Treeniä jatketaan ja muutama kurssi on jo katsottuna, mihin ollaan suuntaamassa.
  • Näyttelytouhuja tullaan kanssa harrastamaan, joskin hieman valikoiden ja taitaa näyttelyhommat jäädä muiden treenien jalkoihin hieman. Eriä toki lähdetään tavoittelemaan ja olishan se sertikin kiva saada.
Tulokset:
  • Kursseilla tuli käytyä ja Liisa & Topikin tokon maailmaan innostettua. Lentsun luona vietettiin viikonloppu ja muuten ollaan oltu Ansun koulutettavana sekä tietenkin itsekseen treenailtu. Epiksissä ei käyty ollenkaan. Tokoura korkattiin elokuussa ja neljissä kisoissa käytiin. Tuloksina 1x3-tulos, 2x2-tulos ja 1x1-tulos. Näin ollen olen ihan tyytyväinen tähän ja Reimalla on nyt siis oikeus kilpailla AVO-luokassa. Hymyn tuo huulille piirinmestaruustokosta kotiin kannettu 3.sija ja pokaali.
  • Agilityä ollaan treenailtu Janitan, Jaakon, Elinan, Anjan sekä ATD:n kouluttajien valvovan silmän alla. Kursseista on saatu paljon ja vielä on paljon tekemistäkin. 1-luokasta päästiin siirtymään 2:een. Muuten statistiikka ei ole kovin mairittelevaa: vuoden aikana juostiin 36 kisaa, joista saatiin 3 kpl 0-tuloksia (8%), 5 vp 4 kpl (11%), 10-25 vp 18 kpl (50%) ja hylättyjä 11 kpl (31%).
  • Näyttelyissä käytiin 9 kertaa: 1xH, 3xEH ja 5xERI. Sijoituksia lisäksi 2xAVK4, 1xAVK3, 2xAVK1, 1xPU3, 1xPU1, 1xVasert ja 1xSert. Tie muotovalioksi on siis avattu, nähtäväksi jää saadaanko se tie käytyä loppuun.
Tavoitteet 2011:
  • Tokosta vielä 2x1-tulos eli TK1 ja avoimen luokan korkkaus, voittajan liikkeiden kasaamisen aloittaminen. Äänen jos sais kytkettyä pois päältä, kun lähdetään hommiin, niin kiva olis.
  • Agility: kontaktit, Kontaktit ja KONTAKTIT! Tehokurssitusta tähän. Tästä lähtee meidän virheiden ja hyllyjen määrän karsiminen. 3-luokkaan nousu taitaa mennä kesähommiksi! (Liisa & Topi, ei siis kannata pidätellä sitä hengitystä odotellessa :) Nollia pitää pystyä tekemään enemmän!
  • Näyttelyt: Jos sopivia tuomareita löytyy, niin näytille mennään. Jos nyt yhden sertin jostain sais metsästettyä. Ehkä.
Mia:
Tavoitteet 2010:
  • Omistajalle vuosi on tuonut uutta oppia agilityn saloista ja samalla mallilla jatketaan.
  • Koulutusohjaajakortti on takataskussa ja uusia kortteja voisi hankkia agilityn parista sekä toimitsijatehtävistä. Koulutushommat jatkuu todennäköisesti keväällä.
Tulokset:
  • Kursseilla käyty ja tekniikka parantunut agilityn parissa. Melko hyvin menee yksiin Reiman kanssa touhu ja hienosäätösä enää kaivataan.
  • Uusia koulutusohjaajakortteja tai muita ei hankittu tänä vuonna. Kouluteltu on LKK:n ja ATD:n riveissä.
Tavoitteet 2011:
  • Harjoitukset jatkuu agilityn ja tokon parissa. Agissa on tiedossa ainakin Anjan kurssia ja tokossa maajoukkuerinkiläisten vinkkejä.
  • Agility koulutusohjaajakurssi taitaa tulla tänä vuonna suoritetuksi, joten siinä riittää sitten tekemistä joksikin aikaa ja sen myötä varmaan sitten kouluttelemisia silläkin saralla.
  • Kunpa keksisin Papun kanssa toimimisen avaimen. Sydän särkyy, kun toinen on niin surullisen hahmon ritari lajissa jos toisessa.
  • Kiva meininki kentillä ja hermot pitää, vaikka koirat välillä vähän urpoilisikin.
Siinä sitä sitten olisi puuhaa. Ei kai auta muu kuin kääriä hihat ja ruveta hommiin!

2 kommenttia:

  1. Wau,tällainen yhteenvetohan täytyisi laittaa myös täällä työnalle. Voisi paljastua missä on laiskoteltu ja missä ei :-)) Ja me muuten pidätellään hengitystä koska te kohta olette siellä kolmosissa...kisa kisalta jälki on parempaa.

    VastaaPoista
  2. Jos ei mittaa ja aseta tavoitteita, niin eipä sitä oikein mihinkään pääsekään. :)
    Ei muuta, kun Liz nyt raapustelemaan siihen treenikalenteriin.
    Tässä menee nyt varmaankin tovi niiden kontaktien kanssa ja niiden suhteen tehdään nyt huolellista työtä ettei tarvitse enää niihin palata, joten katotaan meneekö kevääseen, kesään vai syksyyn asti niiden parissa.

    VastaaPoista