tiistai 22. helmikuuta 2011

Maanantaitreenit

Maanantain treenivuoro on sen verran ajoissa, että nykyään sinne pääsee jo ihan valoisallakin. Oon nyt parantanut tapojani ja Reiman kanssa käpytellään ennen treenien alkua vähintään 20 minuuttia, jotta herra on sitten lämpimänä treeneissä. (Tässä vaiheessa omistajalla onkin sitten olleet näpit ja varpaat jäässä, kun asteet ovat olleet niin alhaisia). Treenien teemana oli tällä kertaa layeröinti ja sitä lähdettiin hakemaan ensin kepeiltä. Reimalla oli tässä vaiheessa niin tukka jäässä ja inkkaritkin olivat tipahtaneet kanootista, että meinasi mennä pelkäksi räkyttämiseksi koko homma eikä jamppa keskittynyt sitten yhtään tekemiseen. Sinkoili A:lle ja palkkaili itseään juoksemalla putkea. Grr. Pieni maanpinnalle ja ruotuun palautus ja uudestaan yrittämään.

Taas huomattiin ajoituksen tärkeys ja piti taas malttaa odottaa omaa liikkumista, jotta se koira pysyy siellä kepeillä. Aika nopeasti tuon tajusi ja muutenkin aika hyvin kepit nykyään menee loppuun asti, joten irtoamista sitten alettiin ottamaan. Sekä koiran, että ohjaajan. Hyvin eteni ja kesti mun sivuirtoamisen, kunhan se aloitus saatiin mun osalta maltilliseksi. Ainoastaan on niin pöllö, ettei tajua muilta tulevaa palkkaa keppien päässä. Ei tajunnut lähteä leikkimään pallolla eikä meinannut tajuta lihapulliakaan muiden kädestä. Vähintään hotkaisun jälkeen on sitten superkiire mun luo. No ei kai tuo niin huono juttu ole.

Putkijarrutuksia pitäisi tehdä tai ainakin muistaa käskyttää, kun taas meinasi suoran putken kanssa tulla vähän kiire. Ehkä siinäkin taas se lähtöajoitus voisi olla parempi. Putken pimeätä kulmaa vähän manasin, mutta eipä ollutkaan ongelma ellen taas itse ajoittanut ohjausta tyhmästi. Hyvin haki senkin.

Ja yllätyksenä kaupan päälle teki kontaktit loistavasti. Kerran tuli pysähtymättä, mutta juoksi siis kuitenkin alas asti. Eli varmaan vaan kisoissakin pitää sille antaa tilaa, niin sieltä ne tulee. Varsin kivaa oli. Mitä nyt pieni miinus pölyävästä hallista, missä tarvitsisi hengityssuojaimen, jos siellä pidemmän aikaa viettäisi. Vaatteet meni ainakin pesuun, sen verran pöliseviä olivat.

Ai niin, vähän tokoiltiinkin. Kierrettiin estettä ja pari pelastusta sain myös aikaan. Jos se nyt alkais ymmärtää sitä, ettei hypitä ilman lupaa. Tehtiin myös muutama hyppynouto, tosin takaisin tultiin kiertäen ja sitten meinas jäädä kapulakin. Pienellä kannustuksella varsin mallikas suoritus saatiin kuitenkin aikaan. Tätähän ei myöskään olla tehty pitkiin aikoihin, joten en ihmettele, että oli vähän hakemista. Onhan se ihan innokas tokoilija, joten hyvillä mielin ollaan tämänkin suhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti