maanantai 23. toukokuuta 2011

Treeniä ja kisoja

Tiistaina oltiin treenailemassa kouluttamista ja pistää aikalailla vihaksi, kun ihmiset eivät tule ajoissa lämmittelemään koiriaan. Milloin on sukkalaatikon järjestelyä ja milloin siivotaan autoa viime minuuteille asti. Ja kuulemma ei se koiran yhtään sen kummalisemmin/paremmin mene, vaikka olisikin lämpätty. Huh huh sanon minä. Etenkin, kun yhdellä koirista on ollut selkäongelmia. Kyllä ne lihakset pitää lämmitellä ja huoltaa. Ihmettelen sitä, miten vähän tästä asiasta ylipäänsä puhutaan koulutuksissa.

Tiistaina tokoiltiin kotona merkkiä, jonka kumpikin jätkistä tajusi varsin helposti. Eikä Papukaan enää töki tötteröä. Siis silloin, kun ohjaaja on tarpeeksi nopea palkkaamaan.

Keskiviikko meni Lauttasaaressa toko-ystävyysottelun merkeissä. Aluksi piti kisata Reiman kanssa, mutta kun sillä se paikkamakuu nyt niin kovasti on pielessä, niin suosiolla jäätiin katsomoon. Kisat meni hyvin ja LKK kiri 2..sijalle. Kotiin päästyäni vielä molempien jätkien kanssa treenailemaan puistoon. Papulla ei ollut niin kovin tarkat kuviot, mutta into oli melkoinen. Temppuiltiin paljon ja melko hienosti tuo nyt kiertää peruuttaen mun vasenta jalkaa. Hassu! Oikealle ei sitten tahdo taipuakaan. Reiman kanssa otettiin aloliikkeitä. Taas aluksi haahuili ihan täysillä, joten siihen täytyy joku virittelysana keksiä. Ärsyttää vaan, kun siltä sitten tulee haukku niin helposti, kun on intopinkeänä. Sekoitteli jääviä liikkeitä, mikä oli myös ärsyttävää. Kun siitä ei meinannut tulla mitään, niin sitten kierrettiin puuta ja treenattiin stoppeja paremmaksi. Hupsu koira tarjosi maahanmenoa, jos en käskyttänyt mitään. Meni sentään kiertämään puuta hiljaa, mutta vauhtia puuttuu. Lopuksi pm:ta, jossa taas tärisi kuin haavan lehti. Mutta ei auta. Treeniä vaan siihenkin lisää, lisää, lisää, lisää..


Torstaina tokoiltiin taas Korrien kera. Taas haahuili aluksi, mutta pallon esille ottaminen kuitenkin sai täpäköitymään. En tiedä mikä siinä ruohossa on, mutta sitä pitää syödä ja ilmeisesti myös etsiä jäniksen papanoita. No niin, liikkeelle päästiin. Seuruut ihan hyvät. Teki töitä. Jäävissä jäi makuussa seisomaan, otettiin se uusiksi ja nyt toimi. (Tähän pitää kanssa keksiä jokin virittely ele ja yhtenä vaihtoehtona on käyttää seisomisessa ja makuussa eri palkkaa). Luoksetulo oli täysi 10. Seisominen ok. Hypyssä ei jotenkin keskittynyt vaan kolautti ja mukelsi kummallisesti esteen yli. Uusinta yrityksellä ihan ok, taisi ennakoida istumista. Tehtiin lisäksi vielä ruutua ja totta kai teki sen nyt sitten ihan hiljaa, kun yleensä helposti tulee haukku. Pöh. No pitää muistaa, että lelu on hyvin näkyvillä ja palkkaan nopeasti. Ei kai siinä sen kummempaa. Riitta tykkäsi kovasti koiran motivaatiosta ja tekemisestä ja ohjaajakin sai kehuja toimimisestaan. Pienesti pisti hymyilyttämään tämä sessio.


Tokosta jatkettiin agilitaamaan. Alkuun este ja pimeä putkikulma. Otin putken takaa ja ekalla kerralla jäin liikaa miettimään miten päin piti ollakaan, joten meni vähän takkuiseksi. Toisesta kerrasta eteenpäin sujuikin sitten. Kontaktit meni täydellisesti. Taas koitettiin tehdä jotain backlappausta, mutta eihän siitä mitään tullut. Jotenkin ajoitus oli hankala ja koira kääntyi hypyn jälkeen aina väärään suuntaan. Siinä vaiheessa, kun ohjaajakin törmäsi siivekkeeseen ja riman kannattimeen, päätettiin se sitten vaihtaa pakkovalssi-valssiin, mikä toimikin siten heti paljon paremmin. Kaupan päällä vähän vielä hypylle irtoamista ja tiukkoja käännöksiä. Ihan hyvin irtosi, pitäisi vaan itse muistaa vielä liikkua siinä vaiheessa eteenpäin eikä jäädä ihastelemaan. Hyvät treenit kyllä.


Perjantainakin vähän aksailtiin, mutta ulkokentällä huomattiin, että Reima hakee kovasti hyppyä. Menee edes-takaisin ponnistuksensa kanssa. No täytyy seurailla ja huoltaa. En kuitenkaan uskoisi, että olisi mitään jumeja, kun venyttelee ja liikkuu muuten hyvin.


Lauantaina oltiin näytillä Aptuksessa. Karvat suittu niin hyvin kuin vaan mahdollista. Tosin se kaikista karkein karva puuttuu, kun herra ei ole sitä kasvattanut. Tuomarina unkarilainen Andras Korosz (tai ainakin jotakin sinnepäin). Reimalle arvostelu: Erittäin hyvä tyyppi, kaunis uroksen pää, hyvä selkälinja, ihanteellinen hännänkiinnitys, erinomaiset kulmaukset, pehmeä turkki. Täällä kuitenkin irtosi ERI, SA, AVK1, PU3 ja vara-Cacib. Varsin kiva parannus edelliseen näyttelyyn.


Sunnuntaina kisattiin agilityä Puolarmetsässä. 1.rata: ei muuta ongelmaa kuin 1.A:n alastulokontakti. Prkl. On se niin vaikeeta. Toisella kertaa käskytin kunnolla ja tuli sitten paremmin sinnepäin. Ei kuitenkaan puhettakaan pysähtymisestä. Välistä vedot varsin nätisti loppuun. 5vp, -1,23, 3.sija.

2.rata: Jätti sitten heti alkuun tulematta ohjaukseen välistä vedossa, joten se siitä. Tehtiin kuitenkin loppuun asti. Kontakteja ei näkynyt lähimaillakaan. Ohjaajalle tuli joku oikosulku, kun ei tajunnut lopettaa siihen vaan antoi vielä roiskia pari lisää. Ei kuunnellut sitten yhtään. Haukkui vaan menemään ja se tietää aina sitä ettei tuo otus keskity. Pistää niin vihaksi. HYL.

Kokonaisuudessaan oli täälläkin hidas ja haki hyppyä, joten nyt sitten vähän lepäillään ja katsotaan paraneeko tilanne.


Jep. Taisi olla taas aikamoinen viikko. Tarinaa tuli ainakin aikas paljon. Tulokset kuitenkin vähän harvemmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti