keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Lisää tekniikkajuttua, treenit ja epikset

Hyppytekniikasta vielä hieman: toisena päivänä tehtiin venymistä kasvavalla sarjalla ja puhuttiin vartalon syvätuesta. Kasvavaan sarjaan saatiin vinkkejä ja pari tapaa treenata asiaa. Reimalla meinaa näissä kasvaa vauhti ja selästä lähtee tuki välin pidentyessä. Treeniä siis tähän lisää ja tämän pitäisi auttaa etäisyyden arviointiinkin. Ei siis osaa tällä hetkellä koota itseään, pitkät välit vaikeita sekä keskivartalon syvätukea pitää työstää. Kun näitä saa kuntoon, niin koiran hommat radalla helpottuu ja pitäisi kestää taas enemmän ohjaajankin virheitä, kun koiran fyysiset ominaisuudet ja tekniikka on paremmassa kondiksessa.

Maanantain lepopäivän jälkeen mentiinkin sitten treenivuorolle tiistaina kokeilemaan viikonlopun oppeja. Papukin pääsi kokeilemaan harjoitteita. Pientä hakemista oli etäisyyksien kanssa Papulla, lähinnä, että mitkä nyt olis harjoituksen kannalta hyvät. Set pointissa aluksi meni jotenkin kummallisesti, mutta alkoi sitten sujumaan paremmin. Perussarjalla aluksi vähän oli hämmentynyt ja ponnisti turhan kaukaa, laskeutuen aivan riman viereen. Muutamalla toistolla alkoi tämänkin jo vähän venyä. Lisää treeniä tarvitaan, mutta, jos tällä saataisiin hommaa taas sujuvammaksi ja Papulle itseluottamusta etenemiseen. Loppuun tehtiin vauhtiputkiharjoituksia. Intoa ainakin riittää ja saadaan se vauhtikin sieltä kaivettua esiin. Pitää vaan muistaa itse olla kieltämättä asioista. Pääasia, että tarjoaa toimintaa.

Reiman kanssa set pointtiin tarvittiin ehdottomasti okseri tai muuten hyppy jäi vaisuksi. Kyllä se sieltä alkaa tulemaan. Harmittavaa treeneissä on se, ettei voi tehdä kuin muutaman toiston ja tällä hetkellä ei voi kun vaan katsella, että nyt se tekee noin, mutta toivotaan, että pikku hiljaa edistyminen alkaa näkyä. Perussarja on Reimalle vaikea ja vauhti meinaa karata käsistä. Ekalla kertaa jotenkin empi ja oli ihmeissään. Toisella yrityksellä parempi eteneminen, mutta kolinaa rimoista. Kolmannella kolisee vielä enemmän. Selkeästi vaikea asia, ja väsyy tähän helposti, joten melkolailla tähän sitten päätettiin nämä treenit tekniikan osalta.

Tänään piti mennä raunioille, mutta juuri ennen h-hetkeä Satu soitteli ja kertoi peruutuksesta, kun kuumuus oli niin kova. No pöh. Seuraavat rauniot sitten elokuussa Papulle. Suunnitelmat siis muuttuivat lennosta ja suunnattiinkin Reiman kanssa Purinalle epistelemään. Tiedossa Laamasen Mian 3-luokan rata, joka olikin sitten aika syheröä. Onnistuttiin hyllyttämään rata kahdesta kohtaa. Tosin putki-A-ansat saatiin menemään hyvin. A:lta ei tullut kontaktivirhettä, mutta eipä ollut suoritus sinnepäinkään mitä treeneissä tehdään. Puomilta tuli huutaen loikalla ja itse unohdin jarruttaa koiraa putkella, joten puikkasi putken jälkeen esteen väärälle puolelle. Tosin uudella yrityksellä tähän kohtaan saatiinkin tehtyäsylkkärivippaus ja ennen kuin huomasinkaan takaaleikkasin keinulle. (Se ei tod.kuulu meidän kuvioihin). Tällä kertaa kuitenkin tuli keinun ihan hyvin, mitä nyt ei kuitenkaan jäänyt odottelemaan vapautusta ja sitten hukkasinkin koiran ennen seuraavaa estettä. Sille esteelle sitten onnistuin tyrkkäämään takaakiertoon eli se toinen hyllytys tähän. Loppusuora kuitenkin hyvin eli hemmetinmoiset vauhdit renkaalta pussiin ja okseri puhtaasti. Omaa hölmöilyä paljon ja lennosta vaihtuneita suunnitelmia, kun olin myöhässä. Lisää treeniä siis. Kotona otettiinkin sitten Reiman kanssa stoppitreeniä ja läpihän se ensin meni varsin mallikkaasti ja etenkin silloin, jos Papu lähestyi Reiman ruokakuppia. Lamppua saatiin kuitenkin syttymään ja pysähdys laudan päähän alkoi tulemaan melko varmasti. Nyt enää 10 000 toistoa tota ja vois sanoa, että kontaktit on korjattu. :)

Muuten jätkät onkin sitten treenailleet sitä syvätukea, saavitelleet ja temppuilleet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti