torstai 21. heinäkuuta 2011

Torstaitreenit

Tänäänkin tehtiin karsintojen innoittamaa rataa. Mentiin speedpumpeilla, kun säästellään hyppytekniikkaa, joka on treenauksen alla. No sehän johti siihen, että ohjaaja sai laittaa kunnolla tossua toisen eteen ja alkua otettiinkin sitten muutamaan kertaan uusiksi, kun kolmannella esteellä ohjaaja jäi jo jälkeen. Ups. Eli kyllä tuosta se turbonappi löytyy. Ja koska ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä koiraa heittämään kauimmaisen siivekkeen kautta takaakiertoon, niin treenattiin sitten takakiertoa poispäinkäännöksenä. Voidaan myös tunnustaa, että tää joutuu meillä treenilistalle. Käskysanankin siihen vois keksiä.

Välistävedot ok, kuten myös kepeille lähetys+takaaleikkaus keppien toiselle puolelle + puoliväliin jäänti seuraavan esteen taakse. Aika hyvä!

Kontaktien kanssa takuttiin ja koira valahti lähes poikkeuksetta alas, jos otin sivuetäisyyttä. Tosin tarjosi sitten poikittain A:n edessä makaamista, mutta se nyt ei kuitenkaan ollut se mitä haettiin. Tätä saatiin helpottaa aika paljon ennen kuin onnistui. Loppuun leijeröinti loppusuoralle. Tulee nyt melko täysiä ja lukitsee kyllä sen edessä olevan esteen. Ihan kivasti siis meni.

Hyvää:
+ itsenäiset kepit
+ vauhti

Treenattavaa:
- kontaktilla pysyminen ohjaajan sijoittumisesta riippumatta
- poispäinkäännös+käskysana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti