Torstaina 8.9. kipaistaan Maijan ja Erinin kanssa Tampereelle kisoihin, kun siellä kolme agirataa oli tarjolla.
1.Rata: haki aikas hillittömästi hyppyä. Alusta oli aivan uusi tuttavuus ja sellainen nihkeä jumppasalin korkkimatto. Ei siis ihme, että oli jalat hukassa. Eka rima alas ja kontakti oli aikas hirveet A:lla ja puomilla. Aika sentään -2,56. Taidettiin olla 12. ja viimeinen, joka sai tuloksen.
2.Rata: Hyppy kulki paremmin eikä enää haparoitu jalkojen kanssa. Kepeille väärin sisään ja sitä sitten korjattiin. Lisäksi taas ystävämme A ja puomi. Aika -0,69. Kepeille menon sössin ihan itse, kun jäin edelliselle esteelle ihmettelemään enkä ohjeistanut Reimaa tarpeeksi.
3.Rata: Illan viimeinen rata alkoi suoralla: hyppy, rengas, A, pituus ja putken kauimmainen pää. Kumma kyllä tuli A:n nätisti. Kun sujahti putkeen, niin ohjaajalle tuli "faaraot" eli rata hukkui hetkeksi, mutta onneksi sain reittiohjelman päällä ihan hyvissä ajoin jatkamista ajatellen. Kepeille jouduin vähän pelastelemaan ja jarruttelemaan, mutta siitä sitten pääsikin taas vedättämään, jotta pääsi kipaisemaan tarvittavan persjätön, joka samassa kohtaa ekalla radalla oli aivan toivoton yritys. Tällä kertaa se hyvin ja sitten päästiinkin suorittamaan kinkkiset lomittain olevat kolme takaakiertoa ennen loppusuoraa. Harmiksi loppusuoralla oli se puomi, jolla ei taaskaan voitu jarruttaa sitten yhtään. Siitä sitten se perinteinen 5 vp. Aika -0,44. Eli hidastui kyllä koko ajan. No tällä suorituksella pääsi palkintopallille ja sai evästä kotimatkalle. Onneksi Maija ja Erin tahkoivat tältä radalta sen viimeisen nousunollan ja heillä matka jatkuu nyt sitten kolmosissa.
Tämän viikon näytelmöinnit suoritettiin Porvoossa ja mukana oli tällä kertaa Liisa & Topi ja Heidi. Vaikka Reima taas kerran tuntui varsin jättiläiseltä, niin ihan kivasti päivä kuitenkin sujui. Tuomarina Australialainen Marlene Sheppard. Arvostelu oli varsin niukkasanainen ottaen huomioon kuitenkin kuinka paljon Marlene kehäsihteerille jutteli. "Correct head, but light eye. Length of shoulders correct, Would like better quality of coat. His front feet turned out sideway", tällä lausunnolla irtosi ERI, SA, AVK1 ja PU3! Varsin kivasti siis! Topi esiintyi myös varsin vakuuttavasti ja nappasi myös ERIn ja oli AVK4! Rankan kehän jälkeen nautittiin hyvällä ruokahalulla grillituoreet makkarat!
Papustakin vielä pikkupätkä: Keskiviikkona oltiin treenamassa ketteryyttä Ojangossa ja voi sitä täpinän määrää! Innokas oli pieni mies. Keinut ja sillat meni kuin vettä vaan. Pöytäkin löydettiin, kun lähetettiin koiraa sitä etsimään. Tikkailla pitää tekniikkaa vähän vielä hioa, kun on niitäkin suorittanut ihan askeltamalla, kun tällä kertaa mentiin enemmän mittarimatotyylillä, joka on aika raskas tapa suorittaa este. Hyvä mieli jäi, kun Papukin pääsi pitkästä aikaa tekemään omia juttujaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti