Vappu Alatalon motivointiklinikka

Siellä vietettiin aurinkoinen sunnuntai. Aloitettiin teorialla ja perusasioilla, jotka vaikuttavat tekemiseen.

Ensimmäisenä on suhde: Ihmisen ja koiran välillä. Kokemukset ja ihmisen toiminta vaikuttaa suhteeseen. Tavoitteena tulee olla se, että vaikka ihminen päättääkin mitä tehdään ja milloin, koira päättää seurata ihmistä. Pakottamalla tätä ei saada aikaan.

Toisena se, että kaikki maksaa. Sohvalle pääsy, rapsutukset, ruoka. Kaikki toiminta tapahtuu tekemisen kautta. Positiivinen natsismi. Tavoitteena koira, joka ei vaadi asioita vaan tietää, että asioiden eteen pitää tehdä töitä. Töiden ei tarvitse olla suuria, luvan odottaminen, rauhoittuminenkin voi riittää.

Kolmas käsite oli Premack: "Premackin periaatteessa vahvan käytöksen suorittaminen vahvistaa sitä edeltävää heikkoa käytöstä. Jos koira pitää syömisestä, istuminen ennen syömistä vahvistaa myös istumista. Samoin, jos katsekontakti mahdollistaa koiraa kiinnostavien hajujen haistelun, katsekontaktin ottamisen todennäköisyys kasvaa." Koiran pitää ja se haluaa tarjota jotain toimintaa saadakseen palkan. Koira on tällöin innostunut ja todella tekee töitä palkan eteen. Tässä vaiheessa ihmisen tulee tietää millä koira palkkaantuu. Mikä on se koiralle kaikista paras palkka, jonka eteen se tekee kaikkensa.

Tästä siis päästiin Palkkarankingiin, jonka tavoitteena on selvittää mitkä asiat koiraa parhaiten motivoivat. Tästä on ollut asiaa Susan Garrettin blogissakin, joten ihan uusi asia tämä ei ollut. Joskin eipä tätä nyt kovin tietoisesti ole tullut tehtyä koirien kanssa. Tarkoituksena selvittää mikä palkka on paras ja missäkin tilanteessa. Palkka voi olla lelu, ruoka, toiminto, lähes mikä vaan mikä on koiralle tärkeää. Hyvänä pointtina sekin, että loppupalkka voi olla niin superhyvä, että koira menee tilttiin, koska sen jälkeen ei tarvitse enää tehdä töitä.

Viidentenä tuli esiin vanha totuus: Kaikki leikki on opittua. Koirat oppivat leikkimisen pentutovereiltaan ja sitten myöhemmin omistajiensa kanssa toisenlaisen tavan leikkiä. Leikkimiseen tulee panostaa ja koiratkin ovat yksilöitä, jotka leikkivät omalla tavallaan. Tässä vaiheessa täytyy sanoa ISO KIITOS Tinalle, joka opettu minut leikkimään Reiman kanssa heti pennusta alkaen! Leikkiessä kannattaa matkia koiria ja katsoa mitä koirat tekevät keskenään. Lelu on vain leikkimisen väline ja leikkiä voi ilman lelujakin käyttäen ääntä ja liikettä. Päivän ahaa-elämys tuli siitä, että taas on tullut vähän luistettua siitä, että leikin loppu merkataan koiralle. Kiitos riittää tähänkin ihan hyvin.

Reiman kanssa treenattiin ensin rauhoittumista, kun tuli taas metelin kanssa halliin. Halliin tulossa voi myös auttaa se, että halliin tullaan lyhyessä hihnassa, jossa koira ei voi härvätä ympäriinsä. Muutaman äännähtelyn ja sijaistoimintorapsutuksen jälkeen Reima tyytyikin olemaan nätisti paikallaan. Eli varsin iisisti kuitenkin. Näitä treenejä vaan lisää eri tilanteissa. Haetaan se oikea mielentila treenaamaan/kisoihin lähtemiselle. Leikissä ei ollut mitään kummallista. Juoksee pallon perään ja tuo sen takaisin minulle kivasti ja muistan kehuakin Reimaa. Sitten pureuduttiin kontaktiongelmiin, joka tulikin sitten oikein hyvin esille. No treenattu ei nyt olla pariin viikkoon ja aika hyvin Reima sitten sen osoitti, ettei asiasta ole haluakaan. Ei siis tiedä edelleenkään tarpeeksi hyvin paikkaa johon kontaktilla halutaan tulevan ja on riippuvainen minun liikkeestä ja sijainnista. Pituussuunnassa kestää tosin irtaantumista, mutta sivusuunnassa ei juuri ollenkaan. Eli alkoi tulemaan heti aivan vinoon maahan. Ei muuta kuin takaperin ketjuttamaan asiaa tarjoamisen kautta (kuten ollaan tehtykin, muttei vielä tarpeeksi) ja kasvattamaan matkaan koko ajan. Palkka tulee puomin kärkeen, jotta siitä paikasta tehdään se hyvä paikka missä kannattaa olla. Vinous korjataan palkkaamalla ja palkkausta pitää muuttaa koko ajan. Kestää tehdä tämän lelulla tai nameilla.

Niin ja treenattiin me vielä lelusta luopumistakin. Eli pallo saa heilua narun päässä vaikka kuinka ja siihen ei singota ilman lupaa. Tätäkin täytyy muistaa tehdä.

Mukana oli myös tottakai erikoismies Papu. Papun kanssa halusin vaan oppia leikkimään. Varotoimenpiteinä käännettiin heti kättelyssä putken alassuin, ettei niihin voi piiloutua. Ja sitten leikkimään. Pallo lensi ja Papu perään. Rallattelee ympäri hallia, tulee melkein kohti, muttei kuitenkaan. Kokeiltiin kahdella pallolla, mutta ei luovuta kyllä millään ensimmäisestä. No kokeillaan takaa-ajoa. Hyvin lähtee siihen ja oikein hauskaa on. Yleisöä huvitetaan sillä, että Papu koittaa kuumeisesti etsiä putken sisäänkäyntiä. Ilme on kyllä näkemisen arvoinen: " missä hemmetissä se aukko on ? Ihan varmasti tässä se on jossain.." ja ympäri mennään varmaan ainakin kymmenen kertaa. No kokeillaan josko pallo tulis mulle, jos meen piiloon. Papu touhuu pallon kanssa aikansa ja sentään vähän lähtee katsomaan mihin mä oon hävinnyt. Tosin heti ku huomaa mut lähtee taas hallin toiseen päähän jatkamaan leikkiään itsekseen. Tavoitteena olisi nyt kuitenkin saada vuorovaikutusta, joten laitetaanpa pallo narun päähän. Siitähän riemu sitten repeääkin. Pomppimaa palloa on kiva jahdata ja siihen pitää tarrata kunnolla etukäpälöillä. Hetki menee ennen kuin saadaan aikaan hyvä puruote, mutta Papua ei saa katsoa eikä tulla suoraan kohti tai muuten ote herkeää. Kunnon kiskomisesta saa kehuja ja leikki jatkuu. Löytyihän se tapa. Eikä pidä olla millänsäkään siitä, että vain yksi lelu kelpaa. Sekin on kuitenkin niin hyvä. Lisää treeniä ja vuorovaikutusta. Papu tosin ei kestä pitkiä pätkiä, mutta parempi lyhyt laadukas kuin useampi pitkä, mutta huonompi. Tällä saadaan taas Papullekin motivaatiota. Huvittavaa kyllä, että koira, joka ei ole aina tarjonnut tekemistä, alkoi tarjoamaan A:n kiipeämistä ja keinulla kontaktien tekoa, kun Vapun kanssa juttelimme ja pallo oli minulla. On se aika ihuna!

Hyvä kurssi ja paljon jäi juttuja muistiin, mitä pitää alkaa työstämään..