Kuvia tiimiviikonlopusta

Noutorekku

Pururekku

Pururekun lelun jämät. Juu-u, meillä menee niitä ihan kiitettävästi ja juu-u sen takia käytetään kaikki ihan loppuun asti. Reiman äidistä ja äidinäidistä todettakoon, että tuovat käpyjä heitettäväksi vielä silloinkin, kun jäljellä on puolisenttiä kanttiinsa oleva palanen. Eipä ole omena kauas puusta pudonnut.

Vauhtirekku tunnari kurkussa.

Leikkirekku

Vetorekku

Odottavarekku

Koutsin kouriin jäänyt rekku

Menorekku

Loikkarekku

Palkan nähnyt rekku

Ohjeita odottava rekku

mun dino on tuolla ruudussa-ilme rekku

Kontaktirekku (hieman edessä, mutta paikkaapa ei tässä treenattukaan)

Dinon ruudusta löytänyt rekku

Dino hetkeä ennen kuolemaa rekku

 

 

Elämä on ihanaa rekku.

 

Kuvista kiitokset Johanna Kuuselle!

Tiimi toimii ja saadaan palautetta!

Tällä kertaa suurin osa positiivista! Aika superia. Viikonloppu kului MM-tiimin treenien merkeissä Tuorlassa. Lauantaina aloitettiin kuohuvalla ja kakulla, jotka Rea tarjosi kauan kaivatun 1-tuloksen johdosta sekä Hansun 1-vuotissynttäreiden takia. Daim-kakku mahassa lähdettiin tekemään pienryhmissä kaukoja. No näitähän tässä olikin pohdittu ja nyt tultiin siihen tulokseen, että Reme tekee ne sekatekniikalla. Käy meille, kun vaihdot on opetettuina. Hyvin jumi etupalkkana olleeseen palloon. Ongelma yksi siis ei ollutkaan ongelma. 

Seuraavana omia ongelmia ja meillä se oli nouto. Onhan se parantunut huimasti, mutta puremista tulee edelleen, mutta nyt palauttaa kuitenkin viereen. Isompi ongelma on tunnari. Yksi tunnari saatiinkin kivasti säpäleiksi. Siinä siis edelleen joku epävarmuus ja ottaa musta painetta. Palautusta nyt vauhdilla ja autetaan kädellä viereen. Tarjoaminenkin on sellaisella mallilla, että siitäkin saa palkan vasta vierestä. Lisää toistoja ja löydää pipoa.

Tehtiin myös kontaktihäiriötreeniä ja Reima oli siinä ihan super. Kontakti pysyi ihan superhyvin, kukaan ei saanut sitä mukaansa eikä Lentsukaan saanut Remeä menemään maahan. Tyyppi tapitti ja keskittyi tosi kovaa kontaktin pitoon minuun. Hypersuperhieno!

Päivän päätteeksi vielä leirikisa eli piirissä pyörimistä ja oikean asennon tekoa, sillä twistillä, että maahan = mansikka, seiso= sitruuna ja istu= lime. Vaikeaa oli, varsinkin, kun meillä istu on sit, mutta kuinka ollakaan, niin siinä vaan kävi, että Remen kanssa tsemppasimme itsemme voittoon! Jehei! Asennot on varmoja ja kun sai kaikin keinoin avittaa, niin keskityttiin tähän täysillä ja siellä vietiin kisa. Taas kerran!

Lauantaina tehtiin vielä alussa muuten paikkamakuut, minkä sössin hieman siinä, että jätin namikipon liian lähelle Reimaa ja se aiheutti levottomuutta. Pysyi kuitenkin hiljaa, mutta pää seilasi. Lisää treeniä.

Iltasella kotiin, pää tyynyyn ja aamulla taas aikainen herätys. Taas tehtiin omia ongelmia ja meillä ruutu. Homman nimeksi se, että joko viedään lelu sinne yhdessä tai appari vie. Reimalle virittelysana, merkkaus, kontakti takaisin ja sitten lähetys. Näitä ja välillä sitten tyhjiä. Pitää saada Reme oppimaan bongaus paremmin. Tehtiin myös stoppia valeheitolla ja siitä maahan menoa ja vielä seuraamaantuloakin. Kaikki toimi. Näitä pitää tehdä toki lisää, mutta hyvin lähti työstämään.

Häiriötä tehtiin vielä pienryhmässä. Paikkamakuun alkua, jossa oli levoton. Ehkä huono valmistelu alla. Pitää olla tarkempi ja opettaa odottelukäsky. Ei pitäisi niin aina ahdistua tästä, mutta se nyt vaan ahistaa, kun ei tunnu tämä edistyvän.

Mieltä kuitenkin hiveli hirveästi tiimiläisten kehut siitä miten ollaan edistytty. Ja niihän se olikin. Reme keskittyi tekemiseen ja oli hiljaa, kun tiesi mitä ollaan tekemässä. On se ihana.

Ei vissiin oo kylvetty tarpeeksi..

Kun ei ollut viime viikonlopun kisoissa mitään niitettävää. Ekalla radalla Reme ei osunut renkaaseen. Ohjaaja oli tästä hieman hämillään ja hämmennys vielä kasvoi, kun toinenkin kerta meni renkaan sivusta. Kolmannelle sentään koirakin heräsi ja oikea rako löytyi. Kummallista. Ei ollut estekulmassa mitään vaikeaa, mutta jostain syystä nyt näin. Lisäksi A:n suoritustapa oli unohtunut, joten siitä sitten sylikyyti pois radalta.

Hyppyrataan sai tutustua, kun edelliseltä radalta pääsi pois ja sitä sitten osa hinkuttikin melkoisen pitkään. Muutama kinkkinen kohta oli radalla ja kuinka ollakaan me hyllytettiin se jo alkuunsa esteelle nro 3. Eipä lähtenyt tyyppi välistävetoon. No nää on näitä. Itse taisin olla liian edellä ja jäi kunnollinen kääntö tekemättä. Muutenkin suunnitelmat muuttuivat lennossa, kun usko loppui. Tosin varsin hyvin sujuivat nämä kohdat. Putkijarru toimi ja fiilis oli hyvä.

Kolmantena ratana vielä agirata. Se taisi mennä ihan kivasti, mitä nyt taas se A. Sieltä tuli loikalla ja videolla tuomarin käsi nousi, mutta kuinkas ollakaan sihteeri ei tätä kirjannut ja tuloksissa meillä oli puhdas rata. Sekunnin yliajalla toki. 

Kontaktit taas kauhia pettymys. Vikalla radalla positiivista se, että puomilla himmasi ja teki kontaktin, mutta lisää treeniä kaivataan. Irtoamisia pitää treenata lisää ja rengastakin vahvistaa. Putkijarru oli hyvä ja tekemisen meininki. Oma juoksu oli vähän hipsuttelua, mutta rytmitystäkin alkaa jo tulla välillä. Jännä homma kisoihin meno ja vireenhallinta. En tiedä miten ne nyt eroaa sitten treenitilanteesta, mutta joku siinä vetää eri kierrokset kehiin.

Kisojen jälkeen treenattiin maanantaina agitokolassa. Papu oli hurjana aksaan ja mielettömän hyvällä meiningillä. Reme teke pientä pätkää ja enimmäkseen tokoiltiin. Ruutua suora palkalla ja merkkiäkin tehtiin ensin jemmaamalla lelu tötterön taakse ja sittenhän se jo osaskin sen. Hyppynouto oli jotenkin pienesti vaikea. Meinasi tulla kiertäen takaisin ja paluu on hidasta. Pitää tähän kiinnittää huomiota.

Keskiviikkona päästiin vihdoin raunioille ja Papu veti homman niin kuin se pitääkin. Ei mitään ylimääräistä ja haukkukin kulki. Ei haittaa vaikka on maalimiehen sylissä. Ihana pieni pätevä pelastaja.

Torstaina treenattiin agia Niinulla. Rataan tutustumisessa fiilis, että ei onnistu, ei tääkään eikä toi eikä toi x10. Renkaassa ei ollut ongelmia eikä oikein muutenkaan. Koirassa. Ohjaajassa kyllä. Taas oli se sunnuntaihölkällä. Ei auttanut kuin ruveta juoksemaan ja sitten sitä oltiinkin koutsin mukaan Ben Johnsson. Pitäisi tämä muistaa muutenkin ja pistää tossua toisen eteen.

Muuten on harva se aamu ja ilta jumpattu kaukojen istu-seiso-vaihtoa. On ollut apuvälineenä pinkkiä glitterikosketuskeppiä ja laatikkoa, jotta tajuisi ponnistaa ylös-eteen. Sama tietty istumiseen ylös-taakse. Toistoja tarvitaan vielä.

What you plant now, you will harvest later.

Niin, sitä olisi voinut kylvää paremmin. Vähän niin ku kaikessa. Ihan ensimmäiseksi tällä viikolla suunnattiin Reiman kanssa treenaamaan niitä kontakteja. Ei oo nääs niitä edellenkään kylvetty tarpeeksi. Positiivista kuitenkin se, että yhdellä muistutuksella palautui mieleen Remelle, että niin sinne puomin päähän pitää pysähtyä. Se siis sille on myyty kohtuu hyvin, muttei tarpeeksi hyvin. Varmuus puuttuu, samoin raivokiihdytys loppuun asti ja tähän liittyvää vireen hallinta. Kaupan päälle vielä etäisyyden ottaminenkin ei ole täysin myyty juttu.  No masennuin tietty tästä taas, mutta ei ne aikaan luovuttamalla parane.

Tokorintamalla jatketaan vähän samalla teemalla. Perusduunia. Myydään liikkeiden alkuja ja noudon palautuksia. Alut alkaa olla aika mallillaan. On saatu sitä keskittymistä niihin ja suukin menee jo kiinni. Siis niinku oikeasti. Ääntä sieltä ei ole onneksi tullut enää vähään aikaan. Kaukot on vielä myymättä. Niitä jumpataan nyt ensi viikkoa. Ruutua tehtiin ja etupalkalla on ihan hyvä vauhti ja meno. Muuten epävarma. Merkki pitäisi ottaa myytävien asioiden listalle, kun nyt päästää uloskin treenaamaan

Omalla myytävien asioiden listalla on pohjatöiden tekeminen kunnolla. Perusteet kuntoon alusta alkaen, niin ei tarvitse niihin palata enää kovasti tulevaisuudessa. Ei auta itku markkinoilla ja ratsastusopekin kerran totesi, kun minulle asioista huomautteli jatkuvasti ja vastasin jo takaisin, että yritän jo kovasti; "Kuule, joskus pitää vaan yrittää vielä kovemmin". Niin mä yritin silloin.

Muuten tämä viikko on mennyt Papua tarkkaillessa ja miettiessä miten vanhuksen oloa helpottaisi ja saisi mahan kuntoon. Poloisella oli koko viikon vatsa ruikulilla ja minulla suuri huoli. Omat unet jäivät vähiin aika monena yönä ja onneksi saatiin karvakuonot hoitoon päiviksi vanhemmilla, missä Papu osaa pyytää ulospääsyä. Lopulta kuitenkin tilanne rauhoittui nyt lauantaina ja näyttäisi siltä, että ilman lääkärikäyntiä tästä mahataudista selvittiin.

Ai, että mitteekö ollaan tehty ?

No vähän kaikennäköistä on tässä ollut. Pupuja ollaan treenattu ja hyvin ne nyt jo sujuvatkin. Puput alkavat jo istumaan ihan itekseen rivissä nätisti ja sitten on jalostettu myös nojaava pupu. 

Treenitty ollaan agilityä. Yhdellä kertaa Reme pisti usvaa putkeen ihan yllättäen ja sinkoili etupalkalle. On todettu, että hyppy on nyt kuosissa. Tosin matalilla rimoilla voi räiskiä menemään hyppyjä pitkäksi, joten taidetaan niitä nyt nostella normilukemiin. Muutamat kisat on tässä käyty. Ensin oli Viitasen Annen ratoja tarjolla ja rimat silloin pelottavasti tapissa eli 35 cm. Yllättävän hyvin niistä selvisi kuitenkin, mutta eka rata oli töpöttämistä minun puolelta. Ei siis hyvä. Tokalla radalla lähdin sitten juoksemaan. No ei sekään ollut hyvä, että pingoin siellä horisontissa. Sillä sain Reiman ohi paristakin esteestä. Kolmannella radalla oltiin jokseenkin balanssissa, mutta korkeat rimat verottivat Remen jaksamista ja vauhti hiipui jo. Tosin se ei sitten estänyt tekemästä sitä virhettä, että matkalla putkeen Reme suoritti yhden ylimääräisen esteen. No paikka oli aika tiukka ja putken ja esteen välissä oli ehkä tilaa maksimissaan metri. Kiltti koira sitten se siitä loikkasi, vaikka minusta tuntuikin lukinneen jo putken. No nää on näitä.

Lisää kisattiin eilen. Onneksi tällä kertaa rimat maltillisemmin 30 cm korkeudella ja Herralan Ritvalla muutenkin reilummat radat ilman epäreiluja ansoja. Eka rata eteni varsin mukavasti aina kontakteille asti. Sitten kuuluu vaan räyh räyh ja loiks. Puomin jälkeen jatkettiin, mutta A:lta laitoin pelin poikki ja koira kantoon. Toka rata hyppäri, jossa oli ehkä miljoona valssia. Juuri ennen meidän vuoroa Remen kannuskynsi alkoi vuotaa. Sitä siinä sitten tyrehdyteltiin, mutta radalle mentiin. Kokeilin tällä kertaa mennä pallon sijaan namien kanssa. No matkassa oli vähän löysempi koira, joka sitten loppusuoralla päätti pudottaa riman. En tiedä miksi. Ei pitänyt olla mikään ihmeellinen kohta, kun este oli suorassa linjassa putken jälkeen. Olisinko kuitenkin tässä vähän unohtanut koiraa? Ehkä tämä selviää, kun saan videotodisteita suorituksesta. Jäin pohtimaan kolmatta rataa ja lopulta tulin siihen tulokseen, että jätetään se väliin kynnen takia. Toisaalta harmitti, mutta toisaalta ei ollenkaan. 

Kontaktit ovat taas siis vaiheessa ja niitä pitää muistuttaa Remelle mieleen. Voi, kun tämän saisi onnistumaan. Turhauttavaa on aina palata samoja asioita hinkkaamaan. Oma motivaatio on koetuksella, kun taas ollaan tässä pisteessä. Kontakteista pitäisi saada tehtyä juoksumalliset, mutta vireenhallinta on niin pirun vaikeaa. Pitäisi olla raivoa, mutta kuitenkin hallittavuutta. Nameilla meno radalle rauhoittaa, mutta ehkä liikaa ja vauhti kokonaisuudessaan kärsii. Pallolla taas saa meininkiä, mutta voipi kiehahtaa yli. No ehkä tässä on nyt vielä kyse tehtävän suorittamisen vahvistamisesta ja myymisestä Remelle.

Niin ja en osa ohjata tilannetta, jossa esimerkiksi puomi jälkeen pitäisi saada koira takaakiertoon ja pyörittää siivekkeen ympäri. Höh. Treenilistalle tämä.

Tokouutisissa noudon kanssa on edetty varsin kivasti ja nyt pito alkaa olla hyvää ja rauhallista. Tosin nyt on pieni irroitushaaste, sillä irroituskäskyä ei ole täysin myyty. Positiivisena puolena se, että pitää ainakin kapulasta kiinni. Muutenkin liikkeiden alkujen myyminen on edennyt hyvin ja rauhaa saatu tekemiseen. Onneksi lumet sulavat ja kentät alkavat olla valmiita ulkotreeneihin.

Pisteenä i:n päälle Papu päätti näin illan pääteksi vielä oksentaa. Höh. Taitaa mennä yö pohtiessa, mikä sillä on vikana.

Papun ajatuksia

Reissua pukkaa

Pienellä yllytyksellä lähdettiin reissuun lahden toiselle puolelle eli näyttelyreissulle Latviaan. Kovat oli järjestelyt ennen lähtöä ja muutama harmaa hius oli lähellä tulla. Eihän meillä ollut Remellä passia, rokotukset piti hoitaa kuntoon (Latviassa ne ovat voimassa vain vuoden kerrallaan), trimmausta ja vaikka mitä.

Reissuun kuitenkin päästiin ja aamulla pakattiin kamat matkaseuralaisten autoon. Konkkaronkka oli ehkä hieman huvittava: 2x russeli, bernhardilainen ja irlanninsusikoira. Isoilla koirilla oli lokoisat oltavat tila-auton/pakun takaosassa ja Reima sai jakaa matkayksiön Heidin Kumpan kanssa. Laivalla yli ja sitten nokka kohti Pärnuä, jossa nautittiin maittava lounas Mäkkärissä. Hieman osteltiin kauppakeskuksessa ja testailtiin hierovaa nojatuolia.

Tarkoituksena oli ehtiä majapaikkaan ennen pimeää, mutta toisin kävi, koska jälleen kerran juttu luisti paremmin kuin hyvin ja huomattiin, että aletaan olemaan jännästi rannan tuntumassa (määränpää Valmiera on sisämaassa) ja Riikaankaan ei ollut enää paljoa matkaa. Nokka ympäri ja reitin uudelleen laskenta. Vinkkinä siis se, ettei Latvian tiet ole kovinkaan hyvin viitoitettua ja ne viitat saattavat olla vain toisesta suunnasta tullessa.

Majapaikka kuitenkin löytyi ja varsin mukava mökki olikin. Mökin vuokraaja odotteli meitä ja oli lämmittänyt meille saunankin valmiiksi, mikä oli aika luksusta. Uni tuli hyvin ja seuraavana päivä lähdettiin aikaisin näyttelypaikalle.

Paikkana oli urheiluhalli, josta löydettiin ihan hyvä kulma meidän leirille ja sitten ei kuin odottelemaan kehiä. Kehämeininki oli hieman mystistä, koska mitään värilappuja ei ainakaan meidän kehässä näytetty. Eli seurailtiin menoa ja kehäsihteerit pitivät huolen siitä, että oikeaan aikaan oltiin kehässä. Ensimmäisenä päivänä tuomarina unkarilainen Istvan Csik. Arvostelu tuli saksaksi, joten sitä arvuuteltiin kotiin pääsyyn asti. Arvostelu:"6-vuotias, maskuliininen pää, erittäin hyvät korvat, hyvä niska ja selkä, erittäin hyvä rinta, hyvä etuosa, tyypilliset liikkeet". Tuloksena ERI, SA, AVK2.

Toisena päivänä tuomarina venäläinen Robert Akopyan ja arvostelu tuli venäjäksi ja kyrilisillä kirjaimilla, joten mystiikka vaan lisääntyi. Kääntäjälläkin oli tässä tekemistä, sillä sanoja oli lyhennelty, mutta arvostelu meni kuta kuinkin näin: "Suuri / kookas, muodokkaaksi kasvanut. Kaunis, rodunomainen pää. Mielenkiintoisesti muodostunut kaula. Oikeanlainen eturaajat. Ahtaahko takaa. Hyvät takaraajat. Vapaat / vapautuneet, tasapainoiset liikkeet". Tuloksena ERI, SA, AVK2, PU5.

Ei siis herunut sertejä meillä tällä reissulla. Seurueen irlis onneksi putsasi pöytää molempina päivinä ollen ensin VSP ja toisena päivänä ROP ja RYP2. Ja näin toki valioitui. Rankka reissu, mutta hauskaa oli. 

Häntä heiluu venäläistuomarille

Länderi?

Pieni iloinen koira ja megapitkä häntä

Pönöttäjät

Paikallinen tee, Reme ja sonninsuti, Reme ja matkakumppanit

 Ilkeämpi homma oli se, että kotona Reimalla meni maha sekaisin matolääkkeestä ja oloa tasoiteltiin pitkin viikkoa. Muutamana yönä Reme muisti meitä kakkakepposella. Taisi olla lääke ja reissaaminen mahalla vähän liikaa. Nyt kuitenkin jo voiton puolella.