Tiimin leirillä

Tuorla oli taas suuntana viime viikonloppuna ja iki-ihanan tiimin leiri. Homma aloitettiin kisoilla, jossa jokainen teki neljä liikettä: seuruu, nouto, luoksari ja kaukot, haluamassaan järjestyksessä haluamallaan tasolla. 

Omalta osalta tää tuntui aika karsealta, koska Reme oli koko viikon ollut kuin liukas saippua ja saattoi singota mihin tahansa milloin vain. Kovasti sitä koitin purkaa ja saada samaan kuplaan, mutta eihän se onnistunut. Kehäänmeno oli karsea ja siinä karkasikin kahteen kertaan ja kävi ottamassa kehän haltuun kusaisemalla lähipuskaan. Höh höh.

Seuruu ihan ok, mutta alun perusasentoon oli vaikea tulla ja tuli pieni ääni. Itse seuruu aika ok, mutta yhdessä käännöksessä unohtui jonnekin ja olikin sitten minulta hukassa hetken. Jäin sitä odottelemaan, kun en tiennyt missä on enkä oikeastaan ollut siitä varma tulisiko jatkamaan suoritusta. Ihan ok kuitenkin tämä. Seuraavaksi tehtiin luoksari. Jäi vinkumaan (eli oli epävarma, mitä oli tulossa, vaikka kerroin kyllä), tuli hyvin ja pysähtyi hienosti. loppu myös hyvä. Liikkuri koitti tässä vaiheessa tarjota noutoa seuraavaksi, mutta halusin tehdä kaukot. Kaukot semiok: eteni ja meni vinoon. Viimeisenä nouto: ei meinannut löytää kapulaa ja palautus oli huono, mutta tuli sentään sivulle. Olin ajatellut palkata Remen palautuksesta, mutta se meni nyt mönkään, kun jäi sitä hieman arpomaan. Yllätyksellinen palkka jäi siis nyt antamatta. Höh.

Lounaan jälkeen tehtiin paikalla olot. Reme varasti kupille liikkurin "käskystä". Voihan ärsytys. Ei muuta ku uudelleen riviin ja tekemään työt ensin. Lentsun mukaan paikkamakuu oli ihan ok. Jotain pientä piippailua ja tärinää, mutta ihan ok. No positiivista oli se, että pysyi siellä eikä noussut seisomaan, mitä on välillä tehnyt. Pää ei todellakaan mennyt maahan vaan taisi olla aikalailla pystyssä, joskin luoksepalatessa se oli maassa. Sitten jumittaa siellä maassa, kun pitäisi saada istumaan.

Palauttavana treeninä vaan leikittiin ja tehtiin perusasennon tarjoamista, jotta saisin tyypin sinne samaan kuplaan kanssani. Ihan ok, mutta itsellä haikea mieli, kun päivän treenit meni meillä eri kuplassa ja Reima väärässä mielentilassa. Ei tuntunut hyvältä. Illalla katsottiin videolta kaikkien suoritukset. Ei se oma suoritus ollenkaan pahalta näyttänyt eikä ollenkaan sellaiselta taistolta miltä se itsestä tuntui. Ihan hyvä tämä oli nähdä. Tosin vähän harmittaa, kun tuntui siltä, etteivät muut ymmärtäneet mikä siinä minua harmitti. Mulle se on tärkeää, että ollaan siellä kehässä sillä hyvällä rauhallisella fiiliksellä. Silloin ei haittaa virheet liikkeissä, kun fiilis on oikea. Jos ei, niin ei se tunnu hyvältä, vaikka tekisikin teknisesti täydellisen suorituksen. Toki tästä käytiin keskustelua myös siten, että pitäisikö sitä vähän pystyä kestämään sitä epätäydellistä fiilistä, jos suoritus on hyvä?

Paljon käytiin keskusteluja illalla ja lenkeillä ja vaikka missä. Kovaa pohdintaa käytiin.Yöllä tuli hieman terveydellisiä haasteita vastaan ja aamulla suunnattiinkin sitten käymään lääkärissä. Sieltä palattiin melko nopeasti takaisin leirille odottamaan lääkkeiden vaikutusta, kun niitä ei alkanut kuulumaan ja olo alkoi tuntua heikolta, päädyttiin vielä lähtemään päivystykseen varmuuden vuoksi. Koska siellä taas asiat kestivät, meiltä jäivät päivän treenit välistä kokonaan. Onneksi minun ihanat kuskit pääsivät kuitenkin vuorollaan treenaamaan. Omat ongelmat tokossa jäivät siis tällä kertaa käymättä läpi, tosin aika moneen niistä mulla onkin jo näkemys, mitä lähdetään tekemään.

Vähän jäin pohtimaan sitä, että pitäisi tehdä harvemmin treenejä. Miten joku asia saadaan myytyä, jos sitä tehdään vaan harvoin? Miten siihen saadaan rutiinia, jos se tehdään vaan kerran viikossa? En tiedä. Tuntuu turhauttavalta treenata asiaa, mikä on vaiheessa, vain kerran viikossa. Eihän me koskaan saada tehtyä sitä tarpeeksi, että päästäisiin kisakehään asti.Vähän nyt mietityttää ja kaihertaa se, ettei homma etene eikä kisailmon laittaminen sisään ole edelleenkään ajankohtaista.

Mitteekä meillä?

No eipä mittään. Koirat palautuneet makkaraleirillä ja ruokakuppia on tuijoteltu sen jäljiltä epäuskoisesti. Juu, ei tule nyt kastikettä mausteeksi eikä jogurttia aamulla.

Aika luttania ovat ja Papu oli leirillä ollessaan joutunut kuulemma keskeyttämään auringossa makoilun häiriön vuoksi. Häiriön aiheutti metsähiiri. Ihan oli pitänyt pompata istumaan. Rauhaa rakastava russeli kuitenkin tyytyi seuraavaan hiiren puuhia. Että sellaisia petoja meillä.

Muuten on koitettu palata treenisuunnitelmaan ja jumpata Remen kanssa voittajaa läpi. Eipä ole ruutu löytynyt tauon aikana eikä se kapula edelleenkään palaudu pa:n. Koira kyllä palautuu, mikä sinänsä on positiivista. Lisää toistoja vaan. Paikkamakuissa ja muissa liikkeissä, missä jätetään koira maahan, menee nyt vinoon. Varmaan olen itsekin vinossa.

Viime viikolla Reme aksasi Papun sijaan, koska Papu oli ns. lomapallo. Ei sellaista voi viedä hyppimään. Reme varsin pätevä ja rimat alhaalla. Teki myös elämänsä parhaan puomin kontaktin. Täysillä koko matka ja liiraten on-offiin. Nice. Mutta mitäpä silläkään tekee, kun kisoihin ei varmaan enää mennä. Oman mielenrauhan säilyttämiseksi aksat on minimissään Remen kanssa tästä eteenpäin.

Reme pitäisi vissiin viedä parturiin, kun viime viikolla turkkia kommentoitiin siten, että "Ai, eikö Remekään vielä ole vaihtanut talvikarvaa pois?" No, ei sillä varsinaisesti talvikarvaa ole. On vaan karvaa. Paljon. Erittäin paljon.

Oh hoh olipas taukoa!

Ei me kuitenkaan ihan täysin olla masentuneita. On vaan punottu uusia kujeita ja mietiskelty, mikä on homman nimi. Tällä viikolla tuli huonoja uutisia toisen russelin agilityuralle välilevyjuttujen takia, joka entisestään vahvisti sitä, että Remen aksat on ohi. En voi ottaa sitä riskiä, että sen siinä lajissa rikkoisin. Aivan liian rakas koira, joka rakastaa minun kanssa tekemistä, joten pitää sillekin olla reilu.

Ollaan käyty taas möllitokossa ja ihan kivasti se meni. Kehään tulo oli vakuuttava eli homma hallussa ja paketissa. Seuruussa enemmän kommenttia ohjaajan toiminnalle eli pitäis miettiä paremmin mitä siellä tekee ja mikä se täyskäännös paikallaan on. Sivuaskelissakaan ei sovi oikein rintamasuuntaa kääntään. Luoksarissa ei pysähtynyt eikä edes aikonut. Muuten varsin hyvä. Kaikki noudot meni aika kivasti ja tuli viereen. Tosin sylkäisi jokaisen kapulan pois ennen pa:ta. No täähän korjataan treenillä. No hätä. Tunnarinkin teki ekaa kertaa kisamaisena, lähti hyvällä vauhdilla, löysi oman ja palautti sen. Jes. Kaukot oli jees, mitkä nyt i-s jalat taaksepäin heittäen oli tänään rikki ja sitä en edes lähtenyt vaatimaan. Ruutuun sai juosta lopuksi. Hieno mies! Paikkamakuu jätettiin väliin, kun kaveria olisi häirinnyt purkki.

Papu on nyt treenannut Remen sijaan Niinulla ja vauhtia on riittänyt. Vanhus on kovin innoissaan ja varsin pätevä. Lisäksi leikkii narupallolla. Niin ne vaan palaset joskus loksahtaa paikalleen.

Loppuun kevennys kesästä ja kärpäsistä, lieko sitten Off the Leash lainannut tätä kuvaa sarjakuvaansa varten.

Reme piilossa kärpästä. On se hurja. Se kärpänen.

Viikon tohinat

Tiistaina oltiin kisamaisissa treeneissä Ojangossa tekemässä voittajaluokan liikkeitä, vaikkeivat ne vielä kaikki ole kasassa. Tässä kommentteja, mitä saatiin:

Seuruu: Innokas, ääntelee, hieman väljää, hyvät askelsiirtymät, hitaassa edistää, paikka elää hiukan. Loistava asenne. Yllättävän hyvä oli tämä. Voisi olla todellakin tiiviimpi ja kontaktia pitää parantaa. Sivuaskeleet meni tosi kivasti.

Liikkeestä istuminen: Jäi seisomaan, korjauksella ok, seuruussa pieni ääni. Jostain syystä nyt jumittanut istumista ja tarjoaa seisomista. Pitää vahvistaa lisää. Ääni tulee epävarmuudesta eli palkkaamattomuutta lisää.

Luoksetulo: Odottaessa vinkuu, vauhti oli hieno, stopit hyvät, seis erityisen hieno, perusasento oli vino alussa. Taas epävarmuus aiheuttaa ääntä. Hyvällä vauhdilla tuli eikä valunut, mutta itse pitää opetella parempi ajoitus käskyille, koska merkeistä tuli kyllä ohi.

Ruutu: Innokas odotus. Vielä kesken. Ei bongannut ruutua ollenkaan. Lähti kuitenkin yrittämään ja haukkui, kun ei vielä rutiinia tähän. Pitää treenata lisää.

Metalli: Ei kiinnostanut. 2:lla hienosti. Ällötti kovasti metsku ja koitti etsiä muuta noudettavaa. Treeneihin siis ei vaihtoehtoja ja superpalkka.

Hyppynouto: Hienosti autettu. Liikkuri pyysi menemään lähemmäs, mikä johti sitten, että varasti. Toi melko kivasti. Pito pitää treenata.

Tunnari: Levoton alku. toi 2x väärän. Sitten oman. Taaskaan ei koiralla mitään hajua liikkeestä. Ei osaa olla paikallaan, jos ohjaaja kääntyy. Meni maahan. Ei haistellut yhtään ja puri kovasti tunnareita.

Kaukokäskyt: Istumiseen tarvittiin kaksi käskyä. Hyvä kokonaisuus. Superyllätys. Tein 5 metristä, mutta ekaa kertaa tehtiin koemaisesti kaikki vaihdot ja Reima piti hienosti paikkansa. Superhyvä.

Paikkamakuu: 4 min. Pää jäi ylös, käytti sitä muutamaan otteeseen maassa. Piippasi 2.30 kohdalla, levoton, nousi seisomaan. Oli kuitenkin maassa palatessa. Heh, kuvittelin, että tää meni hyvin. No ainakin pysyi paikallaan, mutta ilmeisesti ruokapurkki ei ollut kuitenkaan tarpeeksi hyvä minuun verrattuna. Lisää treeniä.

Kokonaisuus: Kiva konaisuus & asene. Iloinen koira. Iloinen oli juu. Plussaa se, ettei tullut haukkua, mutta muuta ääntä kyllä, mutta pitää vaan tehdä lisää treeniä ja hommasta rutiinia.

Keskiviikkona Papu oli raunioilla ja toimi varsin pätevästi. Alkuun toki pientä hulluttelua ilman korvia, mutta maalimiehet löytyivät hyvin ja haukkua tuli kiitettävästi. Hieno reissu oli tämä.

Torstaina molemmat aksasivat Niinulla. Papu ensin. Hieman tahmea alku, mutta hyvin sen jälkeen, vaikkei vauhti nyt ehkä aina ihan päätä huimaakaan. Papulla oli kuitenkin kivaa ja ohjautui varsin mainiosti. Remellä enemmän kierroksia ja vauhti superhyvä. Toki rimat oli 20 cm. Rimat kuitenkin lentelivät ja Niinun mukaan ponnisteli niistä. Höh. Muuten reipas.

Lauantaina molemmat pääsivät Leena Piiran käsittelyyn. Papulla oli jumia keskiselässä, mutta lantio oli suorassa. Vasempi puoli kireämpi ja lanne-selkä jumissa sekä viimeinen lannenikama kireä. Reima oikealta puolelta jäykkä ja banaanina. Lapa jumissa ja vasemman takajalan lihakset heikot. Koko ranka oli jäykkä ja liikettä rankaan oli vaikea saada. Molemmille nyt b-vitamiini kuuri, serrapeptaasia ja Nutrolinin nivelainetta. Reimalle kuntoutusta kävellen metsässä, namittamista oikealle alas, uintia ja haetaan liikkeellä voimaa takajalkoihin ja koitaan saada niitä tasapainoon. Leenan kanssa mietittiin myös sitä onko Reiman aksapäivät nyt ohi. Selässähän oli niitä mahdollisisa nikama-ahtaumia, joista ei ole oikein tietoa, miten vaikuttavat koiraan. Näyttää siis hyvinkin siltä, että Reima siirtyy kokonaan tokokoiraksi ja aksailla voidaan suoraviivaisia ratoja matalilla rimoilla omaksi iloksi. Vaikea tuota asiaa on selvittää, en oikein tiedä kuka osaisi sanoa selästä tarkemmin. Se nyt on kuitenkin varmaa, etten halua koiraa satuttaa tai vammauttaa. Onhan se suuri harmi, jos valioitumiset jäävät haaveiksi ja käytetty treeniaika on ollut turhaa, mutta koiran hyvinvointi menee nyt edelle. Katsotaan rauhassa mihin kuntoutuksella päästään. Taukoa ainakin luvassa.

Epäonnistumisista vielä

Kuinka sattuikaan toisessakin blogissa näitä asioita hieman pohdittiin.

Koirayhdistystoiminta

Se on kiteytetty tähän videoon. Vitsi vitsi! En minä, mutta ku ne muut on niin haastavia ja persoonallisia ihmisiä.

“It's only a sure defeat when you stop trying.”

Niin, tällä viikolla tuli taas kunnon romahdus agilityssä. 30 cm rimat tuntuivat taas jotenkin vaikeilta ja menosta puuttuu se raivo. Muutamissa treeneissä on sitä huikeaa etenemistä nähty, mutta ei se kuulu normisuoritukseen. Etupalkalla tuntuu välillä toimivan, mutta ei aina välttämättä lähde kiihdyttämään minun liikkeeseen mukaan. No koutsin kanssa sitä sitten pohdittiin, että onko tuo kisaaminen Reiman juttu ollenkaan. Niin no, kyllähän siellä kisoissa pitäisi 30cm pystyä hyppäämään ja edetä raivolla. Mielellään 35 cm myöskin saisi sujua. Nyt ei suju. 

Seurasi epäilys. Jos ei kisaa, niin miksi harjoitella? Toki Reima tykkää lajista joka tapauksessa, mutta jos ei ole tavoitteita, niin miksi treenata ja hioa osaamista? Seuraavaa koiraa varten on yksi ehdotettu syy, mutta kun sitä seuraavaa ei ole nyt näköpiirissä ja vaikka olisikin, niin voi olla, että uudet kuviot joudutaan kuitenkin räätälöimään silloin ihan toisella tavalla. Höntsätä nyt voi aina ilman valvovaa silmääkin.

Pahamielihän tästä tuli. Onko kaikki tähänkin asti tehty työ ollut turhaa ja kannattaako edes yrittää, kun koirallakin on ikää jo sen verran, että kisavuosia on jäljellä todennäköisesti maksimissaan kolmen luokkaa. Olisihan se kiva, että olisi oraakkeli tai kasipallo, joka antaisi sen vastauksen asiaan. Omiaan on myös omat ajatukset siitä, että oliko ihan typerää edes kuvitella, että meistä olisi jotain tullut. Oman mielen rajat ovat jännä juttu. Mielenkiintoinen kirjoitus oli siitä täällä. Jos omissa kokemuksissa ja takaraivossa on se naapurin miehen toteama 10-vuotiaalle voimistelijalle: "Sustakin olisi voinut tulla hyvä, jos olisit aloittanut nuorempana" tai käsityöopettajan toteamus innostuksen ja yrittämisen jälkeen:"Kattokaas koko luokka! Tälleen käy, kun tekee itsenäisesti". Joo, ei niihin lapasiin tullut samanlaista kärkeä, vaan toinen oli pyöreä ja toinen kiila, mutta silti olin ylpeä, kun olin ne itse tehnyt. Tai ainakin tuohon opettajan kommenttiin asti. Tähän tilanteeseen ehkä sopivin vertaus löytyy luisteluvalmentajalta: "Ethän sä voi noilla luistimilla edistyä, kyllä pitäis saada kunnon kunnolliset välineet." Tietenkään mitään selitystä en siihen saanut, mikä niissä käytössä olleissa luistimissa oli vikana, mutta vaikkeivat ne mitkään Risportit olleetkaan, niin tuskin niistä kuitenkaan homma oli kiinni. Nämä, ehkä ei aina niin tarkasti mietityt, kommentit ovat jääneet kuitenkin mieleen paremmin kuin hyvin. Niihin on myös helppo palata. Missä olisimmekaan, jos Reimaa olisi alusta asti treenattu tavoitteellisesti ja valvovan silmän alla? Mitä, jos emme olisikaan vaan säälittävästi itse räpeltäneet esteiden suorittamisia kasaan tai treenanneet kontakteja, niin kuin ne nyt on treenattu? Miten mä nyt oon kuvitellut voivani tehdä edes kohtuullista suoritusta russelin kanssa? Sehän on rotuominaisuus se hyppyongelmaisuuskin. Nehän vaan hyppää niin.

No nythän on kuitenkin niin, että tämä sisäinen pöpöttäjä, joka luo epäuskoa, saa luvan vaieta. Sehän nyt on ainakin aivan varmaa, että yrittämättä ei homma ainakaan parane. Ja onhan se nähty ennenkin. Syksyllä tokon maajoukkueeseenkin kuulunut henkilö kommentoi meidän maahan menoa, että:" toi on varmaan se maksimi mihin Reima pystyy. Tuskin sitä sen paremmaksi saa." No kuulepa hyvä rouva, kovalla treenillä ja oikean vireen löytämisellä, minulla on nyt maahan lakoava koira. Juuri niin kuin halusinkin. Piti vain löytää keino kertoa Reimalle mitä halutaan. Samalla tavalla haluan nyt löytää sen keinon kertoa miten haluan sen etenevän radalla raivolla. Hyppyhaasteita lähdetään ratkomaan ihan ensin sillä, että käydään Piiran käsittelyssä. Sen verran pöpöttäjää on jäljellä, että valioituminen voi jäädä haaveeksi, mutta tämän hetken tavoite meille on selvittää onko koira jumissa, rakentaa fysiikkaa sen jälkeen ja treenata raivo radalle. Jos yksikin raivokas kisarata saadaan aikaan, niin olemme päässeet tavoitteeseen. 

Ehkä tässä on havaittavissa se, että tarvitaan epäilijä tai suututtaja ennen kuin alkaa tapahtua. Sen on aikanaan havainnut säbävalmentajakin. Mutta sitten, kun on saatu suuttumaan, niin ei kannata tulla haastamaan, koska silloin on päätetty myös pärjätä ja hoitaa homma kotiin, eikä kukaan sitä silloin voi estää.