sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Raunioita ja tokoa

Keskiviikkona suuntana rauniot ja Papu intopinkeänä. Otettiin muutama haukku ihan paikaltaan koira vapaana ja hyvinhän tuo haukkuu. Hauskaa on myös se, että haukkuessaan Papu pakittaa. Eipä mene ainakaan syliin. Maalimiehiä lähdettiin sitten etsimään ihan raunioista ja aluksi papu meinasi rallatella vähän mihin sattuu, mutta onneksi oli korvat mukana ja saatiin myös lähdettyä haluttuun suuntaan. Aika nopeasti se mm löytyikin sitten lymyämästä paikasta mihin Papu ei oikein löytänyt pääsyä. Keikkui sitten siinä reunalla siihen malliin, että mm päätti nousta, ettei Papu tulisi niskaan. Hän sitten nousi kuppi edellä, jossa oli myös lihapulla tyrkyllä. Ahmatti nappasi sen sitten kokonaisena ja seuraavaksi sitten sitä märehdittiinkin muutamaan kertaan ja aika tuskaiselta näytti koiran olo. Mutta eipä aikaakaan, kun pulla oli pilkottu pienempiin ja nieltävimpiin osiin ja voitiin jatkaa matkaa. Toinen mm löytyikin sitten pötköltään raunioiden raosta ja sitä piti sitten ensin lipaista ja sitten vasta haukkua. Varsin mallikas haukku tuli taas ja aika pätevä jätkä oli hyvin ylpeä itsestään. Mahtavaa touhua!

Muuten on sitten tokoiltu. Reima teki tänään puolet avo-liikkeistä ja palkka tuli liikkeiden väleistä. Seuraaminen oli ok, käännökset vähän löysiä, muuten piti paikan hyvin. Maahanmenossa avitin hieman ja se oli aika hyvä. En jättänyt etupalkkaa ja siitä sitten vähän käännähtikin, kun menin taakse. Luoksari oli loistava. Pysähtyi hyvin ja tuli hyvällä vauhdilla viereenkin. Tosin palkkasin siitä tulosta pallolla, jotta pysyy hyvänä. Seisominen sitten etupalkalla ja se toimi hyvin. Häntä pysyy paremmin pystyssä. Hyvällä draivilla teki hommia. Loppuun vielä noudon hiomista, joka oli vähän löysää, kun kuumuus taisi jo käydä vähän voimille. 

Myöhemmin kotona vielä uudelleen noutoa ja hyvä meininki saatiin siinä päälle. Reima alkaa nyt keskittyä paremmin ja pureskelukin unohtuu. Papukin teki samaa ja oli aivan loistava. On ne niin päteviä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti