Run Forest, Run!

Eilen siis juostiin ja lujaa juostiinkin. Oli sellaista tykitystä, että oksat pois. Mutta kumma kyllä kaikkialle ehti eikä kiirettä kuitenkaan ollut. Ensin ongelmia tuotti valssin rytmittäminen suoran jälkeen, kun sinne päähän ehti irtoamaan itse niin kovin hyvin. No juuri, kun olin koulutettaville saarnannut valssin töpöttämisestä noin tuhannella askeleella, niin mitäs sitä itse menee tekemään? Ihme tikutusta sain aikaan paikallani. Yhtään asiaa ei helpottanut se, että peräkkäin piti tehdä kaksi valssi ja kaupan päälle vielä pakkovalssi. Ihan hyvin ne sitten kuitenkin saatiin pyörimään.

Seuraavaksi vaikeuksia tuotti pitkä kuljetus, kun Reimalta tuli nopeaan tahtiin palautetta, että mihin mennään. Pitäisi siis tähän käskytystä keksiä, että etenisi eteenpäin. Kovin on osittain kiinni kädessä eikä lähde niin helposti lukemaan estettä, joka on kauempana. Itsenäisyyttä tähän ja irtoamista.

Radalla piti myös leijeröidä, mutta jollain päähänpistolla tungin sinnekin sitten tekemään jotain ihan muuta. Ehkä siihen kohtaan olisi voinut viskileikkauksenkin tehdä näin jälkikäteen mietittynä, mutta nyt mentiin sitten puolivalssilla, joka toimi, jos ohjaaja muisti olla siellä oikealla puolella estettä. Tätä seurasi sitten raju hurmioitunut kiri eli muutaman esteen suora, jolla kuultiinkin joka kerta kannustushuutoja ohjaajalle, joka meinasi taas jääd varmistelemaan liikoja.

Mutta sellainen ihme pääsi tällä kertaa käymään, että loppuun asti päästiin. (Ja nyt, kun Teemu ei näitä lue, niin voi tunnustaa senkin, että en edes rataa loppuun asti opetellut, kun eipä loppuun asti ole päästy juurikaan koskaan..)

Papu kävi keskiviikkona raunioilla ja ihan hyvää duunia teki, joskin ihan kaikki herneet ei aina lyöneet kipinää. Eka mm löytyi roskiksista ja näppärä koira ihan itse avasi ovenkin. Ei siis tullut pihaustakaan ilmaisua. Toisen mm:n kanssa tekikin sitten töitä pitkään ja koitti päästä betonirenkaan sisään, mutta ei tajunnut tarkistaa renkaiden sivussa olevaa aukkoa, josta olisi helposti pujahtanut mm:n luo. Tuo reikä piti ihan vinkata kädestä pitäen. Ehkä ihan hyvä näin, että on varovainen. Kolmaskin mm meillää oli ja yllättävän vaikeaksi osoittautui paikallaan istuva mm. Olihan Papu jo aika poikkikin jo tässä vaiheessa, kun odotteluun meni meillä aikaa aika paljon. Haukut oli vähissä tällä kertaa, mutta kaipa ne sieltä taas mieleen muistuvat.

Reiman kanssa tokoiltiin tiistaina taas Korrien ohjauksessa. Jokainen sai apuja omiin ongelmiinsa ja Riitan kanssa keskusteltiinkin paljon paikkamakuun treenistrategiasta. Muuten sitten tehtiin ruutua, joka toimi hyvin vaihdellen palkkaa ja palkattomuutta. Metallia nosteltiin, mutta se ei ole Reiman suosikki ja kolisee suussa. Sivuaskeleet sujuvat ihan kivasti ja peruuttaminenkin onnistuu. Tosin kiemurteli siinä aika paljon, mutta kotona teki ihan suoraankin. Tunnaria jemmailtiin nurmikkoon ja aina se sieltä löytyi. Hyvin käyttää nenää tässä.

On ne vaan päteviä!