Tänään treenattiin lisää agilityä ja taas mentiin maajoukkuekarsintojen meiningeissä. Loppupeleissä radalla ei ollut kuin yksi kinkkinen kohta, mutta sepäs olikin sitten sitäkin ärsyttävämpi. Ei niin, että se olisi ollut vaikea tai koira kuriton, mutta ohjaajalta loppui osaaminen, vaikka mistään ydinfysiikasta ei ollutkaan kyse. Oma liike ja tekeminen oli aivan hukassa. Tätä sitten haettiinkin hetken.
Kyse oli niinkin vaikeasta asiasta kuin siivekkeen ympäri pyörittämisestä. (Ja joo, kyllähän sen kohdan pystyi ja tehtiinkin toisen siivekkeen kierrolla, mutta otettiin nyt tämä treenaukseen, vaikka koitin siitä aika pian luistaakin). Ohjaajan jalkojenhan pitäisi kertoa se seuraava suunta, mutta ainahan tämäkään sääntö ei päde. No tässä kohtaa ne jalat kyllä tavallaan kertoivat sen suunnan, kunhan ensin oli tehty se siivekkeen kierto takaisinpäin kohti edellistä estettä. No hetkihän tässä sitten meni ennen kuin löydettiin yhteinen kieli
a) kouluttajan
b)koiran
c)meidän kaikkien välillä.
Mä en aluksi ymmärtänyt yhtään mitä haettiin. Sitten kun ymmärsin, toteutus ontui eikä Reima ymmärtänyt yhtään mistä oli kyse ja palaute tuli metelinä, mikä taas lisäsi minun turhautumistani. Milloin Reima lensi kilometrin päähän, milloin käännös oli kulmikas jne. Kunhan asia väännettiin tarpeeksi isosta rautalangasta (ratakiskosta), ja tohdin liioitella ohjausta, niin johan saatiin kiekurat kohdilleen. Hienosti alkoi kääntymään oikeaan suuntaan ja kiihdyttelemään jatkoa kohti. Huh. Aikamoisen turhautumisen takana oli tämä. Onneksi kouluttaja ei päästänyt pälkähästä ja treenikaveritkin jaksoivat tsempata. Tuhannet kiitokset taas mukavuusalueelta poistamisesta! Huh. Kädet alas ja kyykkää jatkossa!
Tästä jatkettiin vielä tokoilemaan. Suoritettiin paikkamakuu, kauko ja luoksari stopilla. Nakit oli superhyviä ja Reima sitten tillittikin apparia, jolta palkat tulivat. Onneksi ehti myös alun kohmelon jälkeen kuuntelemaankin ja teki kaukot varsin nätisti vaikka olikin vain kuulolla. Pm oli hyvä ja pysyi hyvin rauhallisena. Ainakin sen jälkeen, kun appari vahingossa tiputti nakin maahan. Otetaan varmaan siis etupalkka vaihdellen mukaan. Luoksari oli hyvä, stoppi aivan mahtava. Ihan lopuksi vielä vauhtiluoksari ja lujaahan tuo tuli.
Kotiin tullessa lähdettiin vielä lenkille ja näköjään tärppipäiväinen koira on jossain tässä naapurustossa ja teki Reimasta vähän turhan innostuneen. Papu-raukka sai sitten tästä kärsiä ja minäkin Reimaa huomauttelin varmaan sataan otteeseen, että annetaanpas Papun olla rauhassa. Varsin nätisti Papukin asiasta huomauttelee. Asiat kuitenkin pääsivät kärjistymään, kun päästiin sisään eikä Papu poistunut paikalta, vaikka etumatkaa annoin. Kähinä tuli sitten päälle oviaukossa ja Papu-raukka ei mahtunutkaan kierähtämään ja pakenemaan vaan löi nenänsä ja lisäksi sai osumaan Reiman hampaasta myöskin nokkaansa. Höh. Kaikki oli ohi kahdessa sekunnissa ja sitten taas rauha maassa. Harmittavasti nyt tuli sitten osumaa. Kovaa on terrierien elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti