tiistai 21. toukokuuta 2013

Aksamasennus (taas)

Niinun rytmikurssilla tänään, no eipä siellä kovasti rytmitelty, kun ei hyppy taas meinannut kulkea. 30-35 cm oli aivan liikaa tänään. Reippasti alemmilla parani hieman, mutta ei ollut sujuvaa. Edessä ei kuitenkaan ollut mutkia vaan ihan suoraa olisi saanut tykittää, mutta tykittäminen jäi nyt Reimalta väliin. Vedättäminen ei siis toiminut kuten ei oikeastaan mikään muukaan.

Käsittämätöntä tahkoamista siis touhu eikä hajuakaan mistä lähteä syytä etsimään, kun sitä on jo etsitty aika monesta paikkaa. Ärsytyksellä odotellaan nyt lauantaita sitä mitä Leena Piira kunnosta sanoo. Olisiko jokin jumi nyt aiheuttajana vaiko eikö herneillä vaan leikkaaa?

Vapulle on buukattu hyppytekniikka-aika, mutta Vapulle laittamani kuvauksen perusteella hänkin jo totesi, että mitäköhän hän enää voisi tarjota. No lohduttomaltahan tuo vaikuttaa, mutta kaikki kivet käännetään ennen kuin heitetään kirves kaivoon.

Tai sitten tää vaan on tokojumalien viesti minulle, että tämä koira on tarkoitettu tokoon. Vai onko sittekin koiratanssi äänessä? Vai kuka siellä oikein nyt huutelee?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti