Papulle menee toipumiset hyvin: nenä on kunnossa ja tassukaan ei ole häirinnyt menoa. Pönttö päässä tuo on, kun ei olla paikalla tai yöllä, mutta siitäkin voidaan varmaan ruveta luopumaan.
Reima taas koittaa palautua oven paukuttelusta. Meillä meni ulko-ovi jotenkin kieroon ja sen kiinni saaminen kotoa lähdettäessä on ollut nyt pieni operaatio ja sitä on saanut paukuttaa, pamautella ja painella kiinni ihan tosissaan. Reimahan otti tästä itseensä pienen paniikin muodossa ja rauhoittumista nyt odotellaan. Mähän en tokikaan tätä tajunnut heti ja ihmettelin, kun treenaaminen oli vähän haastavaa ylimääräisten kierrosten kanssa ja koira kireänä kuin viulunkieli. No treenit saatiin tehtyä kuitenkin ja onnistumisia tuli.
Noudot vähän epätasaisia: melkein jokaisella kerralla varasti, mutta tuli kutsuttaessa takaisin ja sitten taas arpoi, että saako mennä vai ei ja tullaanko takaisin ravilla vai laukalla. Kerran jäi kapula matkan varrellekin. Metskulla tehtiin nämä ja piti nätisti. Itse pitää muistaa tehdä seuraavaksi kapulan nostoja niin, että kääntyy ennen nostamista ja loppuosaa nopeammaksi. Luoksarin stoppi oli täydellinen. Paikkamakuu vaikeaa, mutta tarjosi kuitenkin pään laittamista maahan, vaikka sitä vähän saikin odotella. Levoton oli juu, mutta ymmärrän kyllä nyt syyn.
Pöh, näin jälkikäteen harmittaa tuo treenaamaan meno, kun koira oli sekaisin kuin seinäkello. Olisi pitänyt tajuta ja mennä vaan lenkille. Toisaalta, saatiinhan me niitä onnistumisia kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti