Päivällä tehtiin Reiman kanssa treenit. Ruutu: ekat meni palkalle ja tokalla tyhjään tosin näytön avulla. Sitten ei enää mennytkään. Haukkui ja vaan kaarteli. En ehkä ihan ymmärrä mistä tää aivoitus tuli? Vaihdettiin takaisin palkka ruutuun ja saatiin sitten tehtyä muutama onnistunut tällä.
Nouto ihan kivasti. Vähän hitaasti, mutta nyt oli ote hyvä. Bc:li taas eli ei meinaa luovuttaa leluun. Lihapulla oli parempi.
Sitten olikin korvaton koira, joka ei ollut kuullut liikkeestä maahanmenosta koskaan. Aikamoisilla avuilla se saatiin kuitenkin tehtyä ja muutenkin palauteltiin mieliin mitä se "maahan"-tarkoittikaan. Sama korvaton tuli myös luoksarin läpi. Pallolla sitten sekin kuntoon.
Palkkattomasti sitten jäävät ja luoksari. Ne hyvin, joskin palkasta oli taas vaikea luopua, mutta teki sen kuitenkin. Toivo siis elää.
Iltapäiväksi lähdettiin metsälenkille kuuden muun russelin kanssa ja koirat kävi heittämässä talviturkitkin pois. Makkarat paistettiin notskilla ja Papu riehaantui pyytämään muita leikkiin. Pentu roikkui niskassa ja korvissa, mutta ei se Papua haitannut. Kivasti meni ja muilla retkeilijöillä oli ihmettelemistä tässä revohkassa.
Päikkäreiden jälkeen treenattiin vähän lisää kaukoja merkki riman kanssa. Haastavimmaksi tässä tuli se, että Papu halus osallistua Reiman treeneihin. Teki ensin vieressä hienosti, mutta sit nälissään alkoi varastamaan merkkirimaa. No Reimahan sen varasti takaisin ja välillä sitä pidettiin yhdessä ylhäällä. Heh. Kaukot meni itse hyvin eikä yksikään tullut eteenpäin. Kohta mennään vielä ansaitsemaan iltaruoka makoilemalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti