No tällä hetkellä ei tarvitse onneksi pakottaa, kun lentää virtsa muutenkin. Papu teljettiin viime yöksi kylppäriin ja siellähän sitä pissiä sitten taas riitti. Kylpyhuoneen matto, koiran peti..
Yöllä käytiin ulkona ja yllättävän lämmintä siellä oli pyjamahousuissa ja fleecessä. Eihän se Papu sitten suostunut yksin jäämään sinne kylpyhuoneeseen ja vinkuminen jatkui ja alkoi muuttumaan haukuksi. Ei auttanut muuta kuin majoittautua kylppärin viereen henkiseksi tueksi ja aamuyöstä sitten tehtiin vielä mökkijärjestely makkariinkin sängyn viereen. Näin saatiin edes jonkinlaiset unet.
Yöllä tuli varattua lääkäri aamuksi ja sinne vastaanotolle taas paukattiin. Henkilökunta alkaa jo olemaan vähän ihmeissään, että nähtiinkö me sunnuntaina ja eilen ja taas tänään? Kyllä nähtiin. Kivempi olis, jos ei vähään aikaan nähtäisi.
Päivän haaste oli saada Papulta pissiä purkkiin ja voi ristus sentään, että on melkoisen haastavaa noin pienen maavaran omaavalta koiralta sitä saada. Tai saahan sen, mutta siihen kauhaan ja purkkiin saa myös sen koiran tassun. Bakteerit jää silloin viljelemättä.
No, kun niin kummallinen on nyt tilanne, niin otettiin myös verikokeet. Yllättävän kiltisti ja liikahtamatta se onnistui ja tassuun pistettiin hieno tähtikääre. Sitten ei muuta kuin odottelemaan tuloksia. Virtsassa oli kaikki normaalia ja niin myös veriarvot olivat kohdillaan. Ei siis löytynyt suoraa vikaa sieltä. Arveluna nyt Papun kohdalla ärtynyt maha leikkauksen paastosta ja tulehduskipulääkkeistä. Mahansuojalääkkeitä siis meille kirjoitettiin ja koitetaan nyt rauhoittaa maha. Juominen meni myös tarkkailuun ja vettä ei olekaan nyt sitten Papulle vapaasti tarjolla vaan säännellysti.
Pidetään peukkuja, että tämä tästä menisi nyt ohi ja ensi yönä saisimme kaikki hyvät yöunet ja päivä tulisi käytettyä muuhunkin kuin lääkärissä juoksemiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti