Kahden joukkoon on tullut kolmas

Lauantaina meille tassutteli tiensä Bond. Redteam's Bond. Musta-valkoinen bc-uros. Se mitä on toivottu ja ootettu kuin kuuta nousevaa. Hauska tapaus. Vähän mietiskelevä, mutta kuitenkin rohkea.

Reimasta ja Papusta Bondin tulo ei ehkä ollut hauskaa. Ainakaan vielä. Papu oli tyynen rauhallinen, joskin ei ollut näkevinäänkään pentua. Reima taas raivokas. Kuten arvelinkin. Toistaiseksi siis sisätiloissa kolmikko ei ole ollut kovastikaan vapaana. Ainakaan pennun valveillaoloaikaan. Nukkuminen menee ihan jees ja Remekin pystyy rentoutumaan 1,5 m päässä. Mutta pennun purina aiheuttaa sellaisen jännittämisen russeleissa, että alkaa olla kiire korjata pentua talteen. No kaipa se tästä. 

Viikonlopun aikana Bond on

• autoillut (osa meni nukkuen, muuten onkin sitten kiljunut ja raivonnut kovaa kyytiä. Kevyt häkki saa vaihtua vähän kestävämpään malliin)
• ulkoillut sekä Papun, että Reiman kanssa (Kaikki ovat vielä hengissä ja vahingoittumattomia)
• tavannut pieniä ja suuria ihmisiä. (Lapsiin ja käsittelyyn oli kyllä jo hyvin tottunut kasvattajalla)
• ollut mukana terassilla juomassa aamukahvia.
• kiertänyt korttelia (Kävelee nätisti hihnassa. Välillä on tullut tuumaustaukoja, mutta sitten matka taas jatkuu. Tosin välillä on keskusteltu siitä saako hihnaa syödä).
• leikkinyt kahdella lelulla, tuo ihan kivasti leluakin välillä ja leikkii
• käynyt vanhemmilla tutustumassa. Paimenkoira pelästyi ensin koristelammasta.
• mennyt portaita ylös ja alas
• totutellut eri pintoihin (asvaltti, sora, betoni, muovimatto jne.)
• ulkoillut yöllä ja nähnyt varjoja
• aloittanut treenaamisen oman nimensä opettelulla ja kontaktin ottamisella

Aika paljon mahtuu pariin päivään.

Oma mieli on vielä vähän sekaisin. Onhan se ihana ja osittain iisi (päivärytmi on vielä hakusessa), mutta parit raivarit tässä on nähty ja vankilapako. Taisi olla tämä muutos sittenkin kaikista suurin minulle. Mietityttää Papu ja Reima, miten ne hyväksyvät tyypin laumaan. Papulle ilmeisesti ok, Reima sulattelee ajatusta. Katsotaan kuinka pitkään siinä menee.  Se tässä ehkä eniten ahdistaa ja jännittää. 

Toinen on se, että miten tuon tyypin saa talon tavoille. Yöllä nukutaan ja päivälläkin voi levätä. No pentu on pentu ja opettelee pikku hiljaa. Siihen nähden nuo kaksi aikuista ovatkin aika luksusta. Ei kiljumista autossa (tai no Reimalta loppujen lopuksi kuitenkin ihan siedettävissä määrin), pysytään siellä mihin jätetään (No okei, voi melko pitkälti luottaa, että kämpässä ei kuitenkaan kovasti mikään hajoa P & R:n käsissä päivän aikana.), yksinolo hanskassa (ettei tarvi siitäkään kiljua) tai että lauma tulee toimeen kotona keskenään (siihen meneekin sitten oma aikansa, että mäkin lakkaan murehtimasti siitä, mitä päivän aikana tapahtuu).

Huh, tais olla hulluutta ehkä sittenkin lähteä tälle tielle. Ehkä.

Huh hellettä!

Vähän on ollut nyt vähissä treenaamiset, kun lämpöä pukkaa vähän liiankin kanssa. Tänään kuitenkin treenittiin, kun oli hippasen viileämpää, taivas pilvessä ja yllättäen ja pyytämättä remppajamppakin herätti aamulla. 

Repe teki voivottelua, joskin kokeilin merkkiä ja ruutua. No tyyppi vetäs heti evl-ruudun merkkeineen täydellisesti. Tehtiin myös noutoa ja se meinas olla aluksi vähän hakusessa. En tiedä oliko tää kuumuus vai mikä, mutta kapula ei meinannut kiinnostaa. Vaikeahan se toki kapula suussa on läähättää. Perään tehtiin viisi liikettä palkatta: kaukot, istuminen, luoksari, seuruu ja nouto. Kaukot 10m matkalta oli aluksi vaikea, mutta nousi ehkä 5-6:lla käskyllä istumaan. Istumiseen tarvitsee vielä avun. Luoksarissa maahan meno valui eikä mennyt ekalla käskyllä maahan. Seuruu hyvä, ehkä vähän turhan tiiviskin ja noudossa tiputti kapulan, kun oli vieressä. Sama setti perään palkaten. Kaukoissa nousi paremmin ja sai siitä palkan, istumisen hiffasi nyt paremmin, luoksari oli parempi, seuruu ok (ja saatiin polkupyörähäiriö. Täti kehui hienoksi ohi mennessään. Koiraa. Ei mua.) ja nouto oli hyvä.

Loppuun vielä testiä ruudusta. Kerran merkkasi sen hyvin katseella ja meni sinne kohtuullisesti. Merkin mukaan ottaminen kuvioihin aiheutti nyt sen, että meneekin vasemman alakulman törpön luo ja ulkopuolelle. Pitää treenata siis suoria menoja ja liikuttelua. Varsin pätevä oli hän.

Papu tuli tekemään spurtteja Remen jälkeen ja tyyppi veti hyvin. Tosin omintakeisella koikkaloikkatyylillä, mutta pallon perään syöksyi hän erittäin hyvin ja kantoi kotiin palkkapallon. Ihana Papu!

Tokoon on tulossa muutoksia ensi vuonna elokuussa ja niitä voi vakoilla täältä: http://rollenneminjamoonanseikkailut.blogspot.fi/2014/07/pipan-luento-ja-yhteenvetoa-uusista.html

Ja sitten ei muuta kuin treenaamaan.

Muuten meillä on ulkoiltu Luukissa, maisteltu vähän kaverin frisbeeta ja rikottu leluja. Ja tietty lotrattu doggie poolilla!

Kaikenlaista..

Kuten sitä, että miksi tuon Reiman piti syödä puolet tennispallon karvapinnasta? Eikä tässä vielä kaikki. Eihän se saanut siitä edes vatsanväänteitä. Eikä siinäkään vielä kaikki. Koitin oksettaa siltä ne repaleet ulos, mutta mitä tekee hän. Syö tyytyväisenä suolan ja voi hyvin. Ei tullut paluupostina repaleita. Tai tuli, mutta seuraavana päivänä. Empiirisesti on nyt siis todistettu, että repaleet kulkevat ihan kivasti koiran elimistön läpi.

On se jännä. On meille aikaisemminkin käynyt niin, ettei tuota jätkää saa oksentamaan. Siinä sitten saa aina pähkäillä antaako toisen suolapallon myrkytystä uhmaten vai testataanko omaa mielenrauhaa odottamalla seuraavaa päivää ja tuotoksia.

Pienet treenit tehtiin tokoa viikonloppuna ja taitaa palkattomuus olla myymättä vielä Remelle. Sen verran tulee sijaistoimintaa sen treenin jälkeen, kun kaveri sinkoaa syömään heinää. Tai ehkä sen mielestä kentän reunat on vaan huonosti hoidettuja.

Sunnuntaina meinasi olla tiukka paikka aamulenkillä, kun pojat eivät kepon kanssa suostuneet kakkimaan. Papua ei kiinnostanut lenkki juurikaan ja olisi vaan voinut jäädä nurmikolle tarkkailemaan maailman menoa. Tästä tuli mieleen tarina työkaverin koirasta, jota toinen työkaveri hoisi työmatkan aikana. Jossain vaiheessa hoitotäti ihmetteli ja soittelikin jo omistajalle, että "nyt on sellainen juttu, että tää koira ei oo nyt pariin päivään syönyt". Koira ei todellakaan ollut syönyt, ei vaan ollut kiinnostanut kaiketi. No omistaja tähän totesi " Niin joo, unohdin kertoa, että ei se syö yksin, se syö vaan, jos muutkin syö" Just. No hoitotäti alkoi sitten siitä lähtien esittää syövänsä, kun rekun ruoka-aika tuli. Käyhän se niinkin.

Muuten tän viikon jutuista mieleen on jääneet kavereiden hienot onnistumiset tokokisoissa ja taisi joku napata agilityssäkin 5 nollaa, joten ei huonommin. Yksi ilonaihe on myös kaverin tokokisauran avaus ja niin hienot kehut tuli kehässä, että rekkuhan pisti ihan hepuliksi siitä. Onneksi oli mukava tuomari, joka myös ymmärsi tilanteen.

Failure is the key to success; each mistake teaches us something.

Vaikka useimmiten uskotaan siihen, että kunhan asian toistaa tarpeeksi monta kertaan ja harjoittelee sen 10 000 tuntia tullakseen mestariksi, joskus se parempi vaihtoehto on antaa asian muhia rauhassa. Me ollaan tänä vuonna opittu rauhallisuutta ja malttia. Sillä tiellä jatketaan eteenpäin.

Tänään tokoiltiin Remen kanssa hyvällä fiiliksellä. Tein jo viime viikolla päätöksen treenata nyt jonkin aikaa namipainotteisesti, jotta vire saadaan pysymään halutulla tasolla. No sehän pysy siellä. Kaikki liikkeet aloitettiin laittamalla "rauhoitusnamit" maahan. Toimi hyvin ja melko nopeasti alkoi tarjoamaan itsekin rauhoittumista ja suun sulkemista.

Liikkeiden alut hyvin ja rauhallisesti. Joskin loppupäässä treenejä alkoi peruuttelemaan poispäin nameista.

Paikkamakuu hyvin. Alussa nosti päätä irti maasta jätössä, mutta tarjosi sitä kivasti uudelleen, kun tajusi, etten katoa mihinkään. Muutaman poistumisen jälkeen piti sen siellä hyvin lähdössä, välillä ja palatessa. Hieno oli tämä.

Ruutuun varasti, kun tiesi siellä olevan lätkän. Lätkä siis myyty hyvin jo, nyt pitäisi sitten myydä lätkättömyys yhtä hyvin. Ilman lätkää oli taas vaisumpi ja kiersi oikean alakulman tötterön. Häntä kuitenkin heiluu, kun ruutuun pääsee. Kauempaa ei vielä sitä lähde hakemaan. Ehkä pitää treenata vaan musta irtoamista erikseen.

Seuruu ok. Vähän edistää ja huomasin, että itse lopetan käsien heiluttamisen hitaassa käynnissä. Sivuaskeleet hyvin ja käännös, jossa koira menee ulkokautta ympäri oli aikas makee. 

Kaukoissa tulikin kaikenlaista, mutta yritystä riitti. Down oli hukassa, mutta uppe on myyty hyvin. Jossain välissä kipitti luoksekin. Lisää näitä ja matkatreeniä.

Nouto hyvin. Tulee pa:n, mutta viskaa kapulan. Tyhmänä en tajunnut ensin tehdä palautuksia ja pitoa. Muistuksen jälkeen piti hyvin kiinni vaikka koitti kapulaa tökkiäkin. Siis minä.

Tunnarissa pitää treenata ohjaajan kääntyminen. Nenällä teki hyvin töitä eikä purrut enää tunnaria säpäleiksi.

Luoksarin stopit tehtiin kiertäen tolppaa. Kun niissä ei ollut mitään moitittavaa, kumpikin tehtiin vain kerran.

Istuminen on hakusessa. Tarjoaa seisomista, mikä sinänsä on huvittavaa, kun se oli se inhokkijuttu, joka nyt tehdään kuitenkin häntä heiluen. Lisää treeniä tähän.

Eipä nuo virheet haittaa, kun tyypin ilme on iloinen ja häntä heiluu. Niin kivaa tokoilla näin pätevän ärrierin kanssa!

Tokoo ja aksaa

No niin, hengissä ollaan, vaikka hiljaisuutta on ollut. Tokon treenaamiseen saatiin lisäohjeistusta ja ongelmia pitäis treenata vähemmän ja kaikki-onnistuu-treenejä enemmän. No näin meillä on ollutkin. Tosin paikkamakuuta ei olla nyt tehty Remen kanssa ollenkaan, koska tuntuu, että mielentila on ihan väärissä sfääreissä. Tosin eipä se siitä korjaannu, jos sitä välttelee. Tosin otin nyt muutenkin pläniksi korjata virettä, joten varmaan siirrytään hetkeksi tekemään ruokapalkalla juttuja ja loppuun sitten pallo. 

Reme on vihdoin saanut kesätukan, jota eräät odottivat kuin kuuta nousevaa.

Muuten on harrastettu Papun kanssa raunioita. On käyty vierailemassa Espoon radalla ja treenattu omalla radalla. Pätevä tapaus kyllä ja edelleen niin intopinkeänä ja tärkeänä menee siellä, että ihan meinaa liikuttua siitä.

Koska Remen aksaura on ohi, niin Papu on treenaillut aluevalkkuryhmässä ja menohan näyttää tältä:

Pienen koiran on hyvä ottaa vähän varoja hyppyyn. Not.

Tiukalla keskittymisellä alas A:ta

Kieliposkella ja korvat lepattaen

Laskeutuminen

Korvat rullalla

Takajalkoja alle

Kiihdytys leluun

Isompikin este

Saalistaja

 Ehdottomasti olen onnellinen siitä, että Papun kanssa näin puuhastellaan, mutta kyllähän tuo kauhistuttaa, kun tyyppi loikkaa liioitellusti noin paljon ennen estettä. Papuhan myös varmaan juuri tuon takia rysähtikin keskelle okseria, kun se este jatkuikin vielä. Ninalta saatiin läksyksi kokeilla, hahmottaako Papu esteet siivekkeistä vai tsuumaako rimaan. Tätä ei nyt kuitenkaan olla vielä päästy kokeilemaan. Ihana on kuitenkin hän ja nyt leikkii hyvin pallolla kentällä ja on enemmän minun kanssani tekemässä. Tosin puomille meinasi jäädä jumittamaan, kun siellä tarjottiin nameja. Hassu otus. No vanhuksen kanssa keskitytään pitämään kivaa ja tekemään turvallisesti aksaa.

Tiimin leirillä

Tuorla oli taas suuntana viime viikonloppuna ja iki-ihanan tiimin leiri. Homma aloitettiin kisoilla, jossa jokainen teki neljä liikettä: seuruu, nouto, luoksari ja kaukot, haluamassaan järjestyksessä haluamallaan tasolla. 

Omalta osalta tää tuntui aika karsealta, koska Reme oli koko viikon ollut kuin liukas saippua ja saattoi singota mihin tahansa milloin vain. Kovasti sitä koitin purkaa ja saada samaan kuplaan, mutta eihän se onnistunut. Kehäänmeno oli karsea ja siinä karkasikin kahteen kertaan ja kävi ottamassa kehän haltuun kusaisemalla lähipuskaan. Höh höh.

Seuruu ihan ok, mutta alun perusasentoon oli vaikea tulla ja tuli pieni ääni. Itse seuruu aika ok, mutta yhdessä käännöksessä unohtui jonnekin ja olikin sitten minulta hukassa hetken. Jäin sitä odottelemaan, kun en tiennyt missä on enkä oikeastaan ollut siitä varma tulisiko jatkamaan suoritusta. Ihan ok kuitenkin tämä. Seuraavaksi tehtiin luoksari. Jäi vinkumaan (eli oli epävarma, mitä oli tulossa, vaikka kerroin kyllä), tuli hyvin ja pysähtyi hienosti. loppu myös hyvä. Liikkuri koitti tässä vaiheessa tarjota noutoa seuraavaksi, mutta halusin tehdä kaukot. Kaukot semiok: eteni ja meni vinoon. Viimeisenä nouto: ei meinannut löytää kapulaa ja palautus oli huono, mutta tuli sentään sivulle. Olin ajatellut palkata Remen palautuksesta, mutta se meni nyt mönkään, kun jäi sitä hieman arpomaan. Yllätyksellinen palkka jäi siis nyt antamatta. Höh.

Lounaan jälkeen tehtiin paikalla olot. Reme varasti kupille liikkurin "käskystä". Voihan ärsytys. Ei muuta ku uudelleen riviin ja tekemään työt ensin. Lentsun mukaan paikkamakuu oli ihan ok. Jotain pientä piippailua ja tärinää, mutta ihan ok. No positiivista oli se, että pysyi siellä eikä noussut seisomaan, mitä on välillä tehnyt. Pää ei todellakaan mennyt maahan vaan taisi olla aikalailla pystyssä, joskin luoksepalatessa se oli maassa. Sitten jumittaa siellä maassa, kun pitäisi saada istumaan.

Palauttavana treeninä vaan leikittiin ja tehtiin perusasennon tarjoamista, jotta saisin tyypin sinne samaan kuplaan kanssani. Ihan ok, mutta itsellä haikea mieli, kun päivän treenit meni meillä eri kuplassa ja Reima väärässä mielentilassa. Ei tuntunut hyvältä. Illalla katsottiin videolta kaikkien suoritukset. Ei se oma suoritus ollenkaan pahalta näyttänyt eikä ollenkaan sellaiselta taistolta miltä se itsestä tuntui. Ihan hyvä tämä oli nähdä. Tosin vähän harmittaa, kun tuntui siltä, etteivät muut ymmärtäneet mikä siinä minua harmitti. Mulle se on tärkeää, että ollaan siellä kehässä sillä hyvällä rauhallisella fiiliksellä. Silloin ei haittaa virheet liikkeissä, kun fiilis on oikea. Jos ei, niin ei se tunnu hyvältä, vaikka tekisikin teknisesti täydellisen suorituksen. Toki tästä käytiin keskustelua myös siten, että pitäisikö sitä vähän pystyä kestämään sitä epätäydellistä fiilistä, jos suoritus on hyvä?

Paljon käytiin keskusteluja illalla ja lenkeillä ja vaikka missä. Kovaa pohdintaa käytiin.Yöllä tuli hieman terveydellisiä haasteita vastaan ja aamulla suunnattiinkin sitten käymään lääkärissä. Sieltä palattiin melko nopeasti takaisin leirille odottamaan lääkkeiden vaikutusta, kun niitä ei alkanut kuulumaan ja olo alkoi tuntua heikolta, päädyttiin vielä lähtemään päivystykseen varmuuden vuoksi. Koska siellä taas asiat kestivät, meiltä jäivät päivän treenit välistä kokonaan. Onneksi minun ihanat kuskit pääsivät kuitenkin vuorollaan treenaamaan. Omat ongelmat tokossa jäivät siis tällä kertaa käymättä läpi, tosin aika moneen niistä mulla onkin jo näkemys, mitä lähdetään tekemään.

Vähän jäin pohtimaan sitä, että pitäisi tehdä harvemmin treenejä. Miten joku asia saadaan myytyä, jos sitä tehdään vaan harvoin? Miten siihen saadaan rutiinia, jos se tehdään vaan kerran viikossa? En tiedä. Tuntuu turhauttavalta treenata asiaa, mikä on vaiheessa, vain kerran viikossa. Eihän me koskaan saada tehtyä sitä tarpeeksi, että päästäisiin kisakehään asti.Vähän nyt mietityttää ja kaihertaa se, ettei homma etene eikä kisailmon laittaminen sisään ole edelleenkään ajankohtaista.

Mitteekä meillä?

No eipä mittään. Koirat palautuneet makkaraleirillä ja ruokakuppia on tuijoteltu sen jäljiltä epäuskoisesti. Juu, ei tule nyt kastikettä mausteeksi eikä jogurttia aamulla.

Aika luttania ovat ja Papu oli leirillä ollessaan joutunut kuulemma keskeyttämään auringossa makoilun häiriön vuoksi. Häiriön aiheutti metsähiiri. Ihan oli pitänyt pompata istumaan. Rauhaa rakastava russeli kuitenkin tyytyi seuraavaan hiiren puuhia. Että sellaisia petoja meillä.

Muuten on koitettu palata treenisuunnitelmaan ja jumpata Remen kanssa voittajaa läpi. Eipä ole ruutu löytynyt tauon aikana eikä se kapula edelleenkään palaudu pa:n. Koira kyllä palautuu, mikä sinänsä on positiivista. Lisää toistoja vaan. Paikkamakuissa ja muissa liikkeissä, missä jätetään koira maahan, menee nyt vinoon. Varmaan olen itsekin vinossa.

Viime viikolla Reme aksasi Papun sijaan, koska Papu oli ns. lomapallo. Ei sellaista voi viedä hyppimään. Reme varsin pätevä ja rimat alhaalla. Teki myös elämänsä parhaan puomin kontaktin. Täysillä koko matka ja liiraten on-offiin. Nice. Mutta mitäpä silläkään tekee, kun kisoihin ei varmaan enää mennä. Oman mielenrauhan säilyttämiseksi aksat on minimissään Remen kanssa tästä eteenpäin.

Reme pitäisi vissiin viedä parturiin, kun viime viikolla turkkia kommentoitiin siten, että "Ai, eikö Remekään vielä ole vaihtanut talvikarvaa pois?" No, ei sillä varsinaisesti talvikarvaa ole. On vaan karvaa. Paljon. Erittäin paljon.